John Rodstodin valokuvanäyttely 10.9.2003, järjestäjänä Suomen kampanja miinoja vastaan

Hyvät ystävät, Ladies and Gentlemen, Excellencies

I have the honour to open this photo exhibition by John Rodstod, organised by the Finnish Campaign to Ban Landmines.

The purpose of this exhibition is to invoke discussion and to remind that the landmines cause still today suffering among civilian populations. We have photographs of landmine victims from various regions in the world, from Bosnia to Afganistan.

These photogaphs show the tragedy caused by anti-personnel landmines in conflicts; inflicting injury and death on civilians in a totally indiscriminate manner. Landmines are also major impediments to reconstruction and development after conflict have come to an end.

According the International Committee of the Red Cross (ICRC) in 1996 70 people were being injured or killed by APLs per day, 2000 per month, 24 000 per year. It is believed that more than 110 million landmines are buried in 70 countries around the world. Today, the numbers are reduced but still too high. The only possible figure should be zero option.

In the early 1990s, the international community became alarmed by the indiscriminate use of landmines. The civil society, NGOs around the world were mobilized and pushed governments to action.

The Convention on banning anti-personnal landmines was signed in Ottawa in 1997.

The work is not finished, we need to increase efforts and assistance for mine clearance and victim assistance.

Finland is doing its share in providing humanitarian aid and assistance

However, Finland has not yet joined the Convention. Our objective is to adhere to the Ottawa Convention in 2006. The decision should be taken next year. The experts are trying to identify possible alternative systems that would be necessary for maintaining Finland’s defence capability.

Finland like many other countries in the world is not affected or directly touched by landmines, we do not have any minefields, nor do we produce or export landmines.

Finland is not part of the problem, but we are part of the solution. As a country which is firmly committed to multilateral cooperation Finland should give its support to reinforcing the universal norm banning landmines. We cannot stay outside when the world community is trying to solve the humanitarian problem caused by these weapons by getting totally rid of them. Finland needs to do its duty even if it will imply some modifications in our defence systems. There are so many other countries – countries like Finland – which have already done this.

I would like once again thank the Finnish Campaign and also the Embassy of Canada for this exhibition. It is very timely to remind that APLs continue to injury and kill civilians – children – every day in many regions. The reality is far more tragic than these photographs.

Arvoisat läsnäolijat, Ladies and Gentlemen, Excellencies

Henkilömiinojen uhriksi joutuu maailmanlaajuisesti 15 000 – 20 000 henkilöä vuosittain. Uhrit ovat suurimmaksi osaksi siviilejä, usein lapsia, jotka – jos säästyvät kuolemalta, vammautuvat loppuiäkseen.

Vielä joitakin vuosia sitten uhrien lukumäärä oli huomattavasti korkeampi. Vuonna 1996 Kansainvälinen Punainen Risti arvioi henkilömiinojen aiheuttavan 70 henkilön loukkaantumisen tai kuoleman päivittäin, vuositasolla tämä merkitsee 24 000 henkilöä.

Miinauhrien vähenemisellä on selvä yhteys Ottawan sopimuksen voimaantuloon. Ottawan sopimus allekirjoitettiin vuonna 1997 ja se astui voimaan 1999.

Sen myötä miinatuotanto ja miinoilla käytävä kauppa on vähentynyt ja miinanraivaus lisääntynyt.

Ongelma on kuitenkin edelleenkin valtava. YK:n arvion mukaan yli 110 miljoonaa miinaa on maastossa ympäri maailmaa. Mikäli miinanraivauksessa päästäisiin 110 000 miinan vuosivauhtiin, kestäisi 1100 vuotta ennen kuin kaikki nyt maastossa olevat miinat olisi raivattu. Ongelmaa kasvattaa se, että miinat säilyvät maastossa toimintakuntoisina 50-100 vuotta.

Kansalaisjärjestöjen rooli Ottawan sopimuksen syntymisessä ja sen toimeenpanon seurannassa on ollut keskeinen. Ilman kansalaisjärjestöjen määrätietoista toimintaa emme olisi tänään tässä vaiheessa kuin nyt olemme.

Suomi ei ole Ottawan sopimuksen osapuoli. Voimme toki torjua käsityksen, että olemme osa ongelmaa sillä, ettei Suomi valmista tai käy kauppaa henkilömiinoilla eikä niitä ole lainkaan maastossamme. Tästä huolimatta poissaolomme sopimuksen allekirjoittajamaiden joukosta on heikentämässä sen universaalisuutta. Myös Suomen on oltava osa ongelman ratkaisua.

Suomi on asettanut tavoitteekseen liittyä Ottawan sopimukseen vuoteen 2006 mennessä.

Vaikka emme olekaan Ottawan sopimuksen osapuoli, kannatamme täysin sopimuksen yleisiä tavoitteita. Lisäksi Suomi osallistuu konkreettisesti sopimuksen toimeenpanoon humanitaarisessa miinatoiminnassa.

Miinanraivaus on ollut osa Suomen kehitysyhteistyötä jo usean vuoden ajan ja tulee sitä olemaan jatkossakin. Panostamme vuosittain noin 5 miljoonaa euroa miinanraivaukseen. Apu pyritään keskittämään maihin, joissa miinauhrien määrä ja humanitaarisen avun tarve on suurin. Tällaisia maita ovat muun muassa Afganistan, Angola ja Kamputsea. Aikaisemmin olemme tukeneet toimintaa myös Bosnia-Hertsegovinassa, Etelä-Afrikassa, Kosovossa, Kroatiassa, Laosissa, Mosambikissa ja Pohjois-Kaukasiassa. Lisäksi olemme tukeneet ja tuemme edelleen YK-järjestöjen miinatoimintaohjelmia.

Myös kansalaisjärjestöt osallistuvat konkreettisesti sopimuksen toimeenpanoon humanitaarisessa miinatoiminnassa. Niiden toiminta on keskeistä erityisesti tietoisuuden lisäämisessä miinojen vaaroista. Suomi pyrkii lisäämään tukeaan kansalaisjärjestöjen kautta kanavoitavaan humanitaariseen miinatoimintaan.