Pellervo Seuran 100-vuotisjuhla 2.10.1999

Osaaminen, yrittäminen ja yhteistyö ovat myös osuustoiminnan vahvuudet

Pellervo-seuran värikäs ja monipuolinen historia on osa Suomen ja sen nousun historiaa. Yliopistosivistyneistön perustamasta Pellervosta tuli aitojen kansanliikkeiden yhteistyöjärjestö. Osuustoiminta oli yksi niistä merkittävistä kansanliikkeistä, jotka vuosisadan vaihteessa olivat Suomen kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun tekijöitä.

Pellervolaisuuden tähänastinen historia on jo sellaisenaan juhlinnan arvoinen asia. Emme kuitenkaan ole kokoontuneet tänne vain juhliaksemme menneisyyttä vaan yhtälailla arvioimaan sitä, mikä on osuustoiminnan nykytila ja tulevaisuus rajusti muuttuvassa toimintaympäristössä.

Osuustoimintaliike on kokenut monia nousuja ja laskuja. Erityisesti viimeiset vuosikymmenet ovat olleet osuustoiminnalle vaikeata aikaa. 90-luvun suuri lama koetteli pellervolaisia ja muita osuustoiminnallisia yrityksiä raskaalla kädellä ja EU-aikaan siirtyminen on radikaalisti muuttanut kilpailuolosuhteita.

Silloin koetut menetykset ovat ruokkineet väitteitä, joiden mukaan osuustoiminta olisi kerta kaikkiaan liian vanhankantainen voidakseen menestyä postmodernissa ja globalisoituvassa maailmassa joilla kyky toimia markkinavoimien ehdoilla ja niillä surffaillen ratkaisee menestyksen.

Kuva osuustoiminnan perääntymisestä on kuitenkin harhaanjohtava. Ainakin osuustoiminta yritystoiminnan muotona on kokenut jopa jonkinlaisen renesanssin. Yksi viime vuosien myönteisiä yllätyksiä on ollut monekirjavan ns. uusosuustoiminnan valtaisi kasvu.

Itse asiassa osuustoiminta-aatteelle on koittanut uuden arvostuksen aika. Jos osuustoiminnallisen ajattelun ristiriitaisuus kapitalismin ja markkinavoimien rajattoman ihailun kanssa vielä kymmenen vuotta sitten miellettiin rasitteeksi niin tänään se on jo kääntynyt osuustoiminnan vahvuudeksi.

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa on tärkeätä että kattavalla laaja-alaisella sosiaalipolitiikalla on luotu riittävän laaja markkinariippuvuudesta vapaa turvavyöhyke suojaamaan markkinatalouden epävarmuudelta ja erilaisilta sosiaalisilta riskeiltä. Tämän lisäksi pohjoismaista mallia vahvistaa se, että markkinatalouteen tuo vakautta ja pitkäjänteisyyttä myös osuustoiminnallinen yritystoiminta, joka edustaa avoimessa markkinataloudessa toimivaa ei-kapitalistista markkinavoimaa.

Suomen taloudelle antaa vahvuutta ja yhteiskunnallemme kestävyyttä se, että markkinataloutemme on elinvoimainen sekatalous. Meillä toimii rinnakkain niin koti- ja ulkomaisia, kuin pieniä ja suuria sekä pörssi- ja perheyhtiöitä, yhtä lailla kuin myös yhteiskunnan omistamia ja osuustoiminnallisia yrityksiä. Tällainen monipuolisuus ja moniarvoisuus takaa sen, ettei kaikkea taloudellista toimintaa arvioida vain lyhytaikaisten pörssikurssivaihtelujen valossa ja että yrittämiseen sitoudutaan laajemmin kuin välittömän omistaja-arvon maksimoinnin kautta.

Osuustoiminnalla on kysyntää myös siksi, että se rajattomien ja nopeiden pääomaliikkeiden oloissa on valtion omistuksen ohella tehokkain varmistus sille, että elinkeinoelämässämme säilyy sellainen omistusrakenne, jossa Suomessa asuvien ihmisten tulevaisuudesta huolehtiminen on riittävällä painolla vaikuttamassa yritysten päätöksiin ja käyttäytymiseen.

Suomalaisen sopimusyhteiskunnan hyvät tulokset ovat osaltaan perustuneet siihen että eri puolilla neuvottelupöytää istuneita ihmisiä on eturistiriidoista huolimatta yhdistänyt vastuu Suomen kansantalouden menestyksestä ja täällä asuvien ihmisten hyvinvoinnista.

Tämän merkitystä ei tarvitse eikä tule painottaa mistään ahtaan nationalistisista syistä, mikä olisikin kansainvälisyyttä korostavalla osuustoiminnalle hyvin vierasta. Kysymys on siitä että yritysten on hyvä myös omistuksen kautta tuntea ja kantaa vastuuta niiden ihmisten hyvinvoinnista ja sen yhteisön menestyksestä jossa se toimii.

Osuustoiminnan keskeinen asema ja sen vahva poliittinen vaikutusvalta Suomessa näkyi aikanaan osuustoiminnan nauttimana ja sille etuja antaneena tiettynä erityisasemana. Tällaiseen ei enää ole perusteita eikä mahdollisuutta eivätkä markkinoilla toimivat osuustoimintayritykset erityissuojaa tarvitse.

Osuustoiminnan aseman tietoiseen tai tahattomaan heikentämiseen ei kuitenkaan ole aihetta. Tämä tulee ottaa huomioon sekä Suomessa että Euroopan unionissa elinkeinoelämää ohjaavassa lainsäädännössä ja kilpailupolitiikan soveltamisessa. Yltiöliberalistisen markkinalogiikan vierastamien osuustoimintaperiaatteiden soveltamiselle on oltava tunnustettu asema. Aito vapaaehtoinen yhteistyö ja siihen perustuva keskinäisyys ei voi olla kiellettyä.

Tänään 100-vuotispäiväänsä juhlivan Pellervon onnittelijoihin voi uskoakseni yhtyä myös palkansaajaliike ilman että kyse on vain tavanomaisesta kilpailijoille osoitetusta kohteliaisuudesta.

Ihan helpolla ei menestystä pellervolaisuudelle ole toisinaan rintamalinjoiksikin hahmottuneiden jakojen toistelta puolelta toivotettu. Vuoden 1916 kahtiajako kulutusosuustoiminnassa on edelleen voimassa ja edistysmielisessä osuustoimintahaarassa on maataloustuottajien osuustoiminta ajoittain nähty suorastaan kuluttajien vihollisena.

Kuluttajaosuustoiminta on edelleen jakaantunut, vaikka SOK ei enää ole mukana tuottajaosuustoiminnan leimaamassa Pellervossa. Markkinoiden avautuminen on selkeyttänyt asetelmia ja johtanut siihen, etteivät tuottajaosuuskunnatkaan enää voi ylläpitää pitäviä monopoleja. Kun maataloustuottajatkin oivaltavat, ettei heidän kilpailukykynsä enää perustu suojattuun asemaan tai kuluttajien lypsämiseen, vaan laadukkaiden ja kuluttajien turvallisiksi tietämien ja sen vuoksi arvostamien elintarvikkeiden tuottamiseen voidaan rakentaa silta monen vanhan juoksuhaudan ylitse.

Monimuotoisen osuustoiminnan tulevaisuus ja menestys edellyttävät siltä uusiutumista ja sopeutumista sen kilpailukyvyn varmistamiseksi avoimessa markkinataloudessa. Uusiutuminen ei kuitenkaan tarkoita osuustoiminnan perusperiaatteiden hylkäämistä, vaan voi myös joissain suhteissa tarkoittaa paluuta liikkeen juurille. Osuustoiminnan kriisit nimittäin osaltaan johtuivat sen unohtamiseta, että osuustoiminta on olemassa jäseniään varten eikä päinvastoin. Hyvää ei ole seurannut siitäkään, jos ulkopuoliset tahot ovat jäsenistön asemesta pyrkineet ohjaamaan osuustoiminnallista päätöksentekoa.

Suomen menestyksen avaintekijät ovat osaaminen, yrittäminen ja yhteistyö. Parhaimmillaan osuustoiminta yhdistää itsessään onnistuneella tavalla nämä kaikki ja tekee sen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä läheiseksi ja turvalliseksi koetulla suomalaisella pohjalla.

Toivotan onnea ja reilun osuustoimintahengen mukaista menestystä satavuotiaalle Pellervolle.