Politiikan perustuttava tosiasioihin, ei valheiden levittämiseen

Perussuomalaiset ovat jo kuukausien ajan levittäneet somessa viestiä, jonka mukaan Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja olisivat avustaneet Suomeen nyt Tampereella oikeuteen vakavista ihmisoikeusrikkomuksista joutuneen sierraleonelaisen miehen. Näin siksi, että nimemme olisivat vuonna 2006 tehdyn Suomen ja Sierra Leonen erityistuomioistuimen välisen todistajien sijoittamista koskevan sopimuksen hyväksyvän lain alla. Kyseinen laki hyväksyttiin tuolloin eduskunnassa yksimielisesti. Virheellinen on […]

Lue lisää...

YK-järjestelmän mahdollisuudet

Viime kuussa Yhdistyneet Kansakunnat vietti 75-vuotispäiväänsä. Kun päivänsankaria muistettiin, niin juhlintaa sävytti myös pettymys siihen, ettei hienojen periaatteiden varaan perustettu maailmanjärjestö ole saanut pysyvää ja aseetonta maailmanrauhaa aikaan. Pettymyksen ymmärtää kun rakkaaseen lapseen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että YK on pysynyt pystyssä kauemmin ja vaikuttanut maailmanmenoon myönteisemmin kuin mikään aikaisempi yritys järjestää kansakuntien […]

Lue lisää...

Korona, valtiot ja solidaarisuus

Komissaari Jutta Urpilainen kirjoitti 4.4. HS:ssa, miten ”EU:n jäsenmaat vastaavat koronapandemiaan yhdessä”. Sitä on kuitenkin luettava enemmän kaikin puolin kannatettavana toiveena siitä, miten tulisi toimia, kuin kuvauksena siitä miten asia todellisuudessa on. Valtion ydintehtävä on suojella kaikkia ihmisiä, jotka kulloinkin ovat sen suvereenin vallan ja vastuun alaisia, siis muitakin kuin kansalaisiaan. Koronakriisissä kaikki ovat näin […]

Lue lisää...

Osuustoiminta on tulevaisuutta!

Vuonna 2012 sain kunnian olla juhlapuhujana Suomen pääjuhlassa, kun maailma vietti osuustoiminnan juhlavuotta. Aloitin puheen palauttamalla mieliin, miten ”Osuustoiminnalla on ollut tärkeä rooli luotaessa edellytyksiä Suomen nousulle itsenäiseksi kansakunnaksi. Osuustoiminta oli yksi niistä merkittävistä kansanliikkeistä, jotka 1900-luvun alussa loivat Suomen kansallisen, sivistyksellisen ja taloudellisen nousun. Sen avulla on helpotettu niin maaseudun kuin kaupunkien vähävaraisten oloja […]

Lue lisää...

Al-Hol -välikysymyskeskustelu eduskunnassa

Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoro: Herra Puhemies! Sotatoimet terrorijärjestö ISIS:iä ja sen kalifaattia vastaan ovat päättyneet menestyksellisesti. Suurin ansio tästä lankeaa Irakin ja Syyrian kurdeille. Heidän toimintaansa kansainvälinen yhteisö, myös Suomi kurdien kouluttajana, on tukenut. Avointen sotatoimien päättyminen ei ole tilannetta vielä ratkaissut. Syyriaan on Al-Holin vankileirille jäänyt melkein 70 000 ISIS:n riveissä toiminutta ihmistä, heistä 90 % […]

Lue lisää...