Veroaukot paikattava

Valtion tilinpäätös vuodelta 2007 kertoo, että mainittuna vuonna valtio myönsi erilaisia verohelpotuksia yhteensä 12,9 miljardia euroa. Summa on noin kuudennes valtion kaikista verotuloista. Kun helpotukset myönnetään vähennyksinä, alennuksina, maksun lykkäyksinä tai vapautuksina yleisestä verokannasta, on kyse täysin menoihin verrattavista kustannuksista. Niitä eivät kuitenkaan koske mitään kehykset tai muutkaan valtiontalouden kurissapitämiseksi tarkoitetut menosäännöt.  Tähän vääristymään on puuttunut […]

Lue lisää...

Vanhasen piina jatkuu

Pääministeri Vanhanen on tuskaantunut siitä, ettei häneltä Euroopan neuvoston kokouksen jälkeenkään haluttu kysyä muusta kuin vaalirahoituksesta, mutta mediaa on tässä tapauksessa turha syyttää. Kongin kumahdus eduskunnan lähtiessä kesälomalle jätti muistikatkoisen pääministerin kehään horjuvana, mutta vielä pystyssä, mutta demokratian onneksi lehdistö jatkaa siitä mistä oppositio pääsi vasta aloittamaan. Tähänastisen julki tulleen tiedon perusteella ennustan silti, ettei pääministerinvaihdosta ole […]

Lue lisää...

Rahoitussotkut juhannuseväinä

Eduskunnasta lähdettiin juhannuksen viettoon lähes samankaltaisissa tunnelmissa kuin kuusi vuotta sitten, jolloin Anneli Jäätteenmäen luottamuksen vieneet Irakgate-selittelyt johtivat pääministerin vaihtoon. Matti Vanhaselle ei vielä ole käynyt samoin, mutta pääministerin muistin valikoivuus keskustan vaalirahoituskähminnöistä on saattanut myös hänen asemansa vaakalaudalle. Samoin Kuntien Eläkevakuutuksen johdon toiminta ja suhteet Nova/kepu-konserniin joutuvat tarkkaan syyniin ja voivat johtaa toimiin. Oppositio on antaumuksella grillannut […]

Lue lisää...

Toisinvalinnan vapautta Kulttuuritalolla

Vapaus valita toisin tapahtuma Kulttuuritalolla oli virkistävä kokemus. Tilaisuudessa nostettiin esiin kymmenittäin konkreettisia ja välittömiä muutosesityksiä, joita haluttiin kampanjanluonteisesti viedä eteenpäin, samalla kun näkyi miten ihmiset janoavat tilaisuutta myös laaja-alaisempaan ja pitkäjänteiseen muutokseen johtavaan, vaali- ja puoluetarpeista vapaaseen pohdintaan maan ja maailman tilasta. Aineksia jatkaa on riittävästi, samoin jo tilaisuudessa ilmaistuja odotuksia siitä, että näin tehdään. Ilahduttavaa oli, että […]

Lue lisää...

Ei näy eikä kuulu

Uutispäivä Demarin päätoimittaja Juha Peltonen kirjoittaa lehdessään allekirjoittaneesta, miten vaalien jälkeen ”esiin ryömivät kaikki ne, joista ei vaalikamppailun aikana näy eikä kuulu mitään”. Tottahan se on, ei minusta todellakaan Demarissa näkynyt eikä kuulunut mitään silloinkaan, kun olin yksi kolmesta pääalustajasta puolueen toukokuussa järjestämässä eurovaalikampanjan EU-seminaarissa, jota lehti muutoin laveasti selosti.   13.6. 2009

Lue lisää...