Oikeutta

Virossa korkein oikeus on pitänyt voimassa alempien oikeusistuinten ratkaisut, joissa ns. patsasmellakoiden järjestämisestä syytetyt venäläisnuoret vapautettiin syytteistä. Päätös on takaisku niille virolaispoliitikoille, joille oli tärkeätä yrittää kriminalisoida kaikki pronssisoturipatsaan siirtoa vastaan protestoineet mielenosoittajat, rankimman mukaan jopa ulkoaohjatun salaliiton toteuttajiksi. Nyt jäämme odottamaan milloin saisimme yhtä hyviä uutisia Venäjän oikeuslaitoksesta, jossa Anna Politkovskajan ja monien muiden ihmisoikeusaktivistien ja […]

Lue lisää...

Umit areenalla

Porissa poristiin Suomi-Areenalla ulkopolitiikasta kokoonpanolla Stubb, Väyrynen ja Tuomioja, etupäässä sivistyneesti mutta kuitenkin niin, että erot hallituksen kahden ulkoasianministeriössä toimivan ministerin mielipiteiden välillä tulivat selviksi. Havaitsin monessa kohdin, että käsitykseni jäivät näiden kahden ääripään väliin, esimerkiksi koskien Suomen osallistumista Afganistanin kriisinhallintaan. Puolueettomuus-sanan käytöstä syntyneen selkkauksen ministerit selittivät osin semanttisena käännösongelmana, kun liittoutumattomuus ja puolueettomuus kääntyvät englanniksi ja venäjäksi samalla […]

Lue lisää...

Turussa loukataan uskonnonvapautta

 Kun Skepsiksen 20-vuotisjuhlassa joulukuussa 2007 toivoin vahvempaa otetta sekulaarin yhteiskunnan puolustamiseen en ollut lainkaan varautunut puheenvuoroni synnyttämään kohuun. En ole sitä myöskään systemaattisesti seurannut ja olen vain hämmästellyt, kun sen jälkikaikuihin aina silloin tällöin törmää blogimaailmassa. Olen tietysti tyytyväinen, jos saan synnytettyä keskustelua tärkeistä kysymyksistä, kuten uskonnon- ja uskonnottomuuden vapaudesta sekulaarissa yhteiskunnassa. Iso osa kommenteista ei ihan tähän […]

Lue lisää...

G-miehet koolla

Silvio Berlusconi vei G-8 maiden johtajat L’Aquilaan päivittelemään huhtikuisen maanjäristyksen luonnontuhoja. Toivottavasti osanottajat käyttivät tilaisuutta tarkastellakseen laajemmin myös niitä ihmisperäisiä tuhoja, joita Berlusconi niin Italian demokratiaa kuin talouttakin rappeuttavalla toiminnallaan on aikaansaanut.  On selvää, että maailman kasaantuvien kriisien ratkomiseen tarvitaan monenlaisia ja tasoisia epävirallisia tapaamisia, kokouksia ja neuvotteluja. G8 on yksi tällainen vakiintunut kokoonpano, mutta sen oikeutus toimia […]

Lue lisää...

Uudet vaalit?

Vihreät mepit Satu Hassi ja Heidi Hautala ovat vaatineet uusia vaaleja vaalirahoitussotkujen vuoksi katsoen, että on käynyt ilmi kuinka rahoitus on vaalitulosta vääristänyt ja sen kautta hallituspohja suorastaan ostettu. Tämä antaa aiheen muutamaan huomautukseen. Suomessa eduskunnan hajottaminen ja ennenaikaisten vaalien toimeenpano on perustuslakiuudistuksen myötä haluttu tehdä aikaisempaa vaikeammaksi niin, että pääministerin on ensin tehtävä siitä aloite […]

Lue lisää...