”Sekaomistajuus on suomalainen vahvuus”, kolumni, Uutispäivä Demari, 10.10.2003

Erkki Tuomioja

SEKAOMISTAJUUS ON SUOMALAINEN VAHVUUS

Uutispäivä Demari 10.10.2003

Olemme taas viime viikkoina saanet uusia näytteitä siitä miten talouksien ja yritystoiminnan globalisaatio vaikuttaa Suomessa. Hyvä uutinen oli, että Componenta päätti laajentaa toimintojaan Karkkilassa. Se että päätökseen liittyi samanaikainen ratkaisu, jolla niitä ajetaan alas Ruotsissa, ei ole kuitenkaan hyvä uutinen meillekään. Ei varsinkaan, kun asian Suomen eduksi ratkaisi se, että täällä työvoiman irtisanominen on helpompaa ja halvempaa kuin muualla Euroopassa.

Toivottavasti Ruotsissa ei nyt kiirehditä heikentämään työsuhdeturvaa. Se olisi väärä ratkaisu, yhtä lailla kuin olisi se jos Suomessa lähdettäisiin alentamaan yritysveroja radikaaleista verokilpailulähtökohdista. Tällaisiin globalisaatioilmiöihin on vastattava tiivistämällä yhteistyötä naapurimaiden kesken, Euroopan unionissa ja maailman kauppajärjestössä WTO:ssa sosiaalisen dumppauksen ja haitallisen verokilpailun hillitsemiseksi.

* * *

Omistuksen kansallisuudella on edelleen merkitystä. Paikallinen, alueellinen ja kansallinen omistus sitovat yrityksiä monin sitein kantamaan laajempaakin yhteiskuntavastuuta sen ympäristön hyvinvoinvinnista jossa ne toimivat, myös silloin kun nämä omistajat käyttävät vaikutusvaltaansa elinkeinoelämän työnantaja- ja etujärjestöissä. Yritystoiminnan kansainvälistymiselle myös omistuksen osalta ei tietenkään voi asettaa lakisääteisiä esteitä, mutta ei ole kiellettyä käyttää julkista omistusta turvaamaan yritysten tiettyä kotimaisuusastetta ja kansallista vastuuta.

Tämä tulee ottaa huomioon kun tehdään ratkaisuja Fortumin öljyliiketoiminnan tulevaisuudesta. Kun Fortumin synnyttänyt IVOn ja Nesteen fuusio nyt puretaan tulee sen tapahtua tavalla, jossa molemmissa yhtiöissä valtion omistus säilyy yli viisikymmenprosenttisena. Paras ja varmin tapa on valtion suora omistus ilman, että toista valtionyhtiötä käytetään siinä välikätenä.

Sosialidemokraattien ei tule hävetä avointa liputtamista julkisen omistuksen puolesta, vaikka koko uuliberalistinen mediakoneisto onkin valjastettu todistamaan sen painavan alas pörssiarvoja ja olevan muutenkin turmiollista.

Menestyvän suomalaisen talouden ja kilpailukyvyn yksi tärkeä vahvuus on toimiva sekatalous. Suomessa voi toimia rinnan erikokoisia pörssiyhtiöitä, perheyrityksiä, valtion ja kuntien omistamia yrityksiä, jotka voivat olla myös pörssiyhtiöitä, sekä osuustoiminnallisia yrityksiä. Yhden omistusmuodon varassa toimiva talous ajatuisi nopeasti ongelmiin. Se koskee yhtä hyvin valtion omistusta kuin tilannetta, jossa kaikkia yrityksiä johdettaisiin vain lyhyen tähtäyksen arvonnousujen perässä juoksevien pörssiyhtiöiden tapaan.

* * *

Yhteiseen, suomalaiseen ja tehokkaasti nurkanvaltauksilta suojattuun omistukseen kuuluu osuustoiminta. Senkin on pidettävä huoli kilpailuasemansa säilyttämisestä ja vahvistamisesta. Siksi HOK:n ja Elannon fuusio on otettu vastaan suomalaisen kulutusosuustoiminnan asemaa vahvistavana ratkaisuna.

Uuden HOK-Elannon vaalit ovat tänä syksynä. Sosialidemokraattien on syytä ottaa ne vakavasti, jotta elantolainen perintö säilyy riittävän vahvana myös uudessa osuuskaupassa.