Anna Kortelainen, Ei kenenkään maassa, Tammi, 618 sivua, 2012

1350563895_kortelainen.JPGUskottavasti  kuviteltua henkilöhistoriaa

Kun sain tämän kirjan käteeni aloin lukea sitä kansilehtensä määritelmän mukaisesti romaanina, kunnes vastaan alkoi tulla tunnettuja nimiä: Pentti Haanpää, Heimo Lepistö, Martti Cederberg, Raoul Palmgren ja muita. Pian havaitsin myös päähenkilön Reino Peltosen olleen todellinen henkilö, josta hänen tyttärentyttärensä  kirjoittaa.

Anna Kortelainen on aiemmin julkaissut oivaltavia ja näköaloja avaavia tietokirjoja mm. Albert Edelfeltistä ja naisjohtajista ja nyt hän on julkaissut ensimmäisen romaaninsa.Tästä määrittelystä huolimatta kyseessä on yhtä lailla historiallinen elämäkerta eli vankka tietokirja, joka kertoo Kortelaisen isoisän, armeijan soitto-oppilaasta muusikoksi ja laitavasemmiston aatteen kaunosieluiseksi kannattajaksi kasvaneen Reino Peltosen elämäntarinan.

Siltä osin kuin Viipurissa suomalaisen äidin ja venäläisen välskärin poikana syntyneen ja myöhemmän elämänsä Tampereella ja lopulta Tukholmassa viettäneen Peltosen elämästä on arkistoihin merkintöjä jäänyt, on Kortelainen ne huolellisesti käynyt läpi. Tämä ilmenee kirjasta, vaikkei siinä alaviitteitä tai lähdeluotteloa olekaan. Tätä, monelta osin niukkaa tietoa hän on täydentänyt mielikuvituksellaan, mutta edelleen todellisiin miljöihin ja ajan kuviin pitäytyen ja lähtien siitä, että se mitä hän kirjoittaa sellaisista tapahtumista ja Peltosen vaiheista, joihin ei arkistolähteistä tai äitinsä kertomuksista ole voinut saada vahvistusta, olisi myös voinut tapahtua.

Kortelainen kertoo kirjan saaneen alkunsa vain laatikollisesta vanhoja valokuvia ja sekalaisia papereita. Mutta jos häntä ei laajemminkin kiinnostaisi ”kadonneet naiset, lapset ja maalaukset”, kuten hän on sanonut, olisi isoisäkin jäänyt edelleen unholaan. Genre on haastava ja kuulun niihin pedanttisiin historiantutkijoihin, jotka suhtautuvat epäluuloisesti historiallisiin romaaneihin. Niitä yrittäneistä monet olisivat päässeet paljon parempaan ja luettavampaan tulokseen, jos olisivat kirjoittaneet samasta aiheesta faktoihin pitäytyvinä historioitsijoina.

Kortelaisen romaani ei tällaisia duubioita herätä. Se on hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettu teos, jossa kuvataan häkellyttävän varmasti niin maailmansodan aikaisen ja kansalaissodan jälkeisen Viipurin elämää kuin jatkosodan aikaisen Petroskoin tunnelmia tai 50-luvun ruotsalaista kansankotia, niin ulkoista miljöötä kuin henkistä ilmapiiriä.

Syyskuu 2012