Bengt Jangfeldt, Med livet som insats. Berättelsen om Vladimir Majakovskij och hans krets, Wahlström & Widstrand, 591 s., Tangen 2007

1189489555_medlivetsominsats.jpgAnanasta ahmi, hotkaise pyy, loppusi porvari lähestyy

Runoudella ja runoilijalla on harvassa maassa ollut yhtä suuri merkitys kuin Venäjällä. Niinpä kun maan tunnetuin runoilija Vladimir Majakovski vain 36-vuotiaana ampui itsensä Moskovan asunnossaan huhtikuussa 1930 ei tapahtumaa voitu pimittää, vaan se oli otettava nopeasti haltuun ja selitettävä henkilökohtaisten ongelmien aiheuttamaksi. Niitäkin Majakovskilla oli riittämiin, mutta myös yhteiskunnallisia syitä sillä virallisesti kohtuudella juhlittu ja suosittu runoilija oli neuvostovaltion uskollinen airut, mutta tosiasiassa jo pitkään ollut hakauksessa virallisen vallankäytön kanssa.

Georgiassa venäläis-ukrainalaisille vanhemmille v. 1893 syntynyt Majakovski oli radikaali ja mukana bolshevikkien vallankumouksellisessa toiminnassa jo ennen lokakuun vallankumousta ja hän ehti istua jonkin aikaa Moskovassa vankilassakin vuonna 1909, missä kirjoitti ensimmäiset runonsa. Vapauduttaan Majakovski hakeutui taidekouluun, josta hänet kuitenkin parin vuoden jälkeen erotettiin poliittisen aktivisminsa vuoksi. Majakovski oli kuitenkin aina enemmän taitelija kuin poliitikko, lähempänä anarkisteja kuin bolshevikkeja,  jotka eivät koskaan oikein hyväksyneet Majakovskin edustamaa futurismia. Majakovski kirjoitti paitsi futuristisia runoja, myös näytelmiä ja elokuvakäsikirjoituksia sekä piirsi futuristisia julisteita, mutta vain hänen runonsa ovat saaneet pysyvää tunnustusta.

Majakovskin läpimurtoteos oli vuonna 1915 julkaistu Pilvi housuissa, josta löytyy myös otsikossa lainattu 60-luvulla Suomessakin ahkerasti siteerattu säe. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Majakovskista tuli eräänlainen vallankumouksen hovirunoilija, mutta hänen suhteensa bolshevikkeihin oli kuitenkin aina dialektinen ja ongelmallinen. Välittömästi vallankumousta seuranneina vuosina pääsivät erilaiset vanhan perinnäisen kulttuurin kyseenlaistaneet vallankumoukselliset taidevirtaukset joksikin aikaa suhteellisen vapaasti kukoistamaan. Se ei kuitenkaan tapahtunut puoluejohdon tuella, vaan itse Lenin v. 1920antoi kulttuuriministeri Lunatsharskille sapiskaa futurismin sallimisesta ja siitä, että Majakovskin teoksesta 150 000 000 oli otettu aivan liian suuri 5000 kappaleen painos. Majakovski otti tästä ainakin sen verran opiksi että kirjoitti Leninin kuoltua tästä ylistysrunon, mutta se ei häntä ja yhä taiteellisesti vanhoillisemmaksi käyvää puolue-eliittiä lähentänyt.

Majakovski nautti kuitenkin suurta suosiota ja kansainvälistä mainetta, ja hänelle sallittiin sellaisia vapauksia ja etuoikeuksia joista muut kirjailijat tavallisista neuvostokansalaisista puhumattakaan eivät voineet uneksiakaan. Ennen kaikkea Majakovski sai matkustaa varsin vapaasti lännessä, vieraillen pitkiä aikoja ennen muuta Ranskassa ja Saksassa, ja tehden myös 1925 matkan Yhdysvaltoihin. Ranskasta hänen sallittiin myös tuoda käyttöönsä Renault-henkilöauto, jollaista yksityisautoa ei voinut olla monenkaan  puoluejohdon ulkopuolisen venäläisen käytössä.

Neuvosto-Venäjän kulttuuripoliittinen ja poliittinen ilmapiiri alkoi Kronstadin kapinan kukistamisen v. 1921 kiihtyvästi kiristyä. Kaikki ei-bolshevistinen poliittinen toiminta oli jo sitä ennen kielletty, nyt kontrolli kiristyi myös taiteissa ja kommunistisen puolueen jäsenistön keskuudessa.  Vuonna 1921 Nikolai Gumilovista tuli ensimmäinen vastavallankumouksellisuuden vuoksi teloitettu kirjailija, sairastunut runoilija Alexander Blok kuoli kun häneltä evättiin hoito, joka olisi voinut hänet pelastaa. Seuraavana vuonna karkotettiin lähes kaksi sataa filosofia, kirjailijaa ja intellektuellia. Majakovski oli perustamassa futuristista LEF-ryhmää ja sen lehteä, mutta vuoteen 1928 mennessä ne joutuivat lopettamaan. Boris Pasternak ja monet muut olivat tehneet johtopäätöksensä jo aiemmin eivätkä seuranneet Majakovskia kun tämä hakeutui proletaarikirjailijoitten liittoon, jossa hän ei kuitenkaan viihtynyt ja jossa hän edelleen syrjittiin.30-luvun alkaessa ei Majakovskinkaan enää sallittu matkustaa omillaan länteen.

Ruotsalainen Bengt Jangfeldt on yksi parhaita Majakovskin tuntijoita ja tulkitsijoita maailmassa ja hänen kirjansa Med livet som insats on ensimmäinen ei-neuvostoliittolainen elämäkerta Majakovskista, tai oikeammin Majakovskin piiristä. Majakovskia ei voi käsitellä ilman tätä erikoislaatuista symbioottista yhteisöä, jossa hän eli. Kyse oli ennen kaikkea Majakovskin suhteesta Lili Brikiin, joka oli hänen elämänsä nainen vaikka olikin avioliitossa Osip Brikin kanssa. Kolmikko eli eräänlaisessa menage à trois suhteessa, jossa kaikilla oli vaihtelevassa määrin myös muita suhteita, joita he eivät yrittäneetkään salata toisiltaan.  Muita Majakovskin rakastajattaria olivat Elly Jones  jonka Majakovski tapasi New Yorkissa ja jonka kanssa hän sai myös Ellyksi nimetyn tyttären  Tatjana Jakovleva ja Nora Polonskaja.  Piiriin kuuluivat myös Lilin pikkusisar Elsa, joka avioitui ensin ranskalaisen insinöörin André Triolet’n ja tämän liiton purkauduttua ranskalaisen kommunistikirjailija Louis Aragonin kanssa.

Myös Lili Brikillä oli omat rakastajansa. Yksi heistä oli Alexander Krasnosthekov. Hän oli tsaarinajan maanpakolaisena suorittanut Chicagon ylipistossa oikeus- ja taloustieteen tutkinnot, toiminut USA:n vasemmistoliikkeessä ja palannut lokakuun vallankumouksen jälkeen Venäjällä, jossa oli päätynyt muodollisesti itsenäisen ja vähän vapaampaa sosialismia toteuttaneen Kauko-Idän tasavallan presidentiksi. Kun tasavalta vuonna 1922 liitettiin Neuvostoliittoon Krashnotshekov toimi valtionpankin johdossa, joutui syytteeseen korruptiosta ja tuomittiin vankilaan, mutta armahdettiin pian, kunnes hän sitten 30-luvun puhdistuksissa kokonaan katosi.

Piirissä pyörivät myös suurin osin ajan merkittävimmistä kulttuurityöntekijöistä, joista Pasternak ja ohjaaja Vsevolod Meierhold olivat Majakovskille läheisimmät. Piiriin ei kuitenkaan kuulunut Maksim Gorki, joka suhtautui Majakovskiin vihamielisesti ja levitti tästä perättömiä jouruja. Piiriä valvottiin myös Tshekan ja sen seuraajajärjestöjen toimesta ja Osip Brik oli itsekin jonkin aikaa Tshekan palveluksessa. Mitä GPU Majakovskista tiesi ja miten se häntä valvoi ja ohjasti ei ole vieläkään läheskään kattavasti selvitetty.

Kuollut Majakovski palveli Neuvostoliittoa lojaalimmin ja ongelmattomammin kuin elävä. Ajan pseudotieteellisen tavan mukaan neuvostotutkijat punnitsivat ruumiinavauksessa runoilijan aivot  ne painoivat 1700 grammaa, mikä oli kiusallinen tulos koska se oli 300 grammaa enemmän kuin Leninin… Majakovskin nostamisen neuvostojalustalle sinetöi Stalin, joka v. 1935 raapusti Lili Brikin Majakovskin teosten saannin rajoittamista valittaneen kirjeen päälle politbyroon sihteeristössä istuneelle ja parin vuoden päästä GPU-päälliköksi nostetulle Nikolai Jezoville ohjeen, jonka mukaan ”Majakovski oli ja on edelleen neuvostoajan lahjakkain runoilija. Välinpitämättömyys hänen teoksiaan kohtaan on rikos”.

Tätä kommenttia seurannutta Majakovskin stalinistista kanonisointia Boris Pasternak kutsui runoilijan toiseksi kuolemaksi. Bengt Jangfeldt on tehnyt suuren palveluksen herättäessään kirjallaan Majakovskin uudelleen henkiin.

Syyskuu 2007