Colin Clifford: The Asquiths

JohnMurray, 528 s., St.Ives 2003

Asquithit sodassa1116568671_asquiths.jpg

Englannin toiseksi viimeisestä liberaali-päämi­nisteri Her­bert Asquithista on kirjoitettu jo pal­jonkin elämäker­toja. Colin Cliffordin kirja ei pyri kilpai­le­maan näiden kanssa vaan on eräänlainen perhe-elämä­kerta, jonka kohteena on Asquithin perhe ja lähipiiri.

 Asquith perheineen oli sekä julkiselta asemaltaan että henki­lögallerialtaan sellainen kohde, jonka voisi hyvinkin ottaa myös sellaisen kiehtovan ja hyvin myyvän yläluokkaisen saippuaooppe­rasarjan aiheeksi, joiden tuottamisessa brittitelevisio on osoit­tanut taitonsa. Cliffordin teos toimisi hyvin myös käsikirjoituk­sen pohjana.

 Asquithin ensimmäinen vaimo Helen kuoli lavantautiin jo v. 1894. Aqsquith avioitui kolme vuotta myöhem­min toisen kerran Margot Tennantin kanssa. Molemmat avioliitot lienevät olleet jossain määrin epäkonven­tionaalisia – Bradford tuntuu tässä suhteessa jättävän paljon rivien väliin – mutta Helen synnytti kuitenkin neljä ja Margot kaksi lasta eikä isyydestä esitetty epäilyjä. Siinä missä Helen oli vaatimaton ja vetäytyvä, kunnianhimoinen Margot oli suorapuheinen ja tunkeileva. Hän kyllä vastusti nais­ten äänioikeutta, mutta pyrki sitäkin voimakkaammin osallistumaan miehensä kautta.

 Herbert Asquithista tuli pääministeri vuonna 1908. Vaikka hänen seuraajansa David Lloyd George on se pääministeri joka muistetaan Englannin sodanaikaisena johtajana, oli Asquith kuitenkin tätä pitempään sodanjohtajana aina joulukuuhun 1916 asti. Hänet syr­jäytettiin eräänlaisessa Lloyd Georgen ja lehtikeisareiden palat­sikaappauksessa, jota Asquith eikä hänen elämäkerturinsa Clif­fordkaan koskaan antanut Lloyd Georgelle anteeksi. Siksi tämä teos ei yksin anna riittävästi eväitä sen arvioimi­seen, kumpi oli parempi sodanjohtaja.

 Oikeampi kysymys silti olisi, kumpi oli vähemmän syyllinen ka­tastro­faalisen maail­mansodan syntyyn, sen pitkittymiseen ja järjettö­mään teurastukseen. Enin osa kirjasta käsittelee perheen kohtaloita sota-aikana. Sotaan joutuivat myös Asquithin pojat. Raymond kaatui rintamalla v. 1916, Arthur (lempinimeltään Oc) kohosi prikaatinkenraaliksi jalkansa menettäneenä, Herbert (”Beb”) ja Cyril (”Cys”) selvisivät vaurioitta ja pojista nuorin Anthony (”Puffin”) oli liian nuori sotaan. Hänestä tuli myöhemmin tunnettu elokuvaohjaaja.

 Bradfordin kirja ei ole sen enempää sotahistoriaa kuin poliit­tista historiaakaan ja sosiaalihistorianakin se keskittyy vain yhden yläluokkaisen suvun vaiheisiin ja elämänolosuhteisiin. Omassa lajissaan se on kyllä huolellista ja laajasti dokumentoi­tua työtä, mutta ei varmaan tavoita suurempaa lukija­kuntaa Brit­tein saarien ulkopuolella.

 toukokuu 2005