Nikolai Baryshnikov ja Vladimir Baryshnikov: Terijoen hallitus. Uusien asiakirjojen kertomaa

Johan Bäckman Instituutti, 186 s. Helsinki 2001

Terijoen hallitus ja sen niin sanottu kansanarmeija

70-luvulla sain ajatuksen, että voisi olla mielenkiintoista ja haastavaa tehdä joskus kirja O.W. Kuusisen johtamasta Terijoen niin sanotusta kansanhallituksesta. Sen haavepajatson tyhjensi jo vuonna 1985 Osmo Jussila samaa aihetta käsitelleellä kirjallaan. En ollut siitä suuremmin harmistunut, sillä eihän minulla venäjäntaidottomana ja vähän Hannu Rautkalliota paremmalla itsekritiikillä varustettuna koskaan olisi ollut edellytyksiä kirjoittaa aiheesta kelvollista tutkimusta.

Jussilan teoksen pätevyyttä osoittaa sekin, ettei Venäjän arkistojen sen jälkeen tapahtunut laajempi avautuminen ole vanhentanut sitä, vaikka kuva Terijoen hallituksen muodostamisesta ja sen suhteesta SDP:hen onkin tarkentunut.

Kahden venäläisen eri sukupolvia edustavan historian professorin kirja Terijoen hallituksesta on mielenkiintoinen lähinnä siksi, että se on ensimmäinen venäläinen yritys käsitellä vaikeata aihetta. Sellaisena se on hyödyllinen historianharrastajille, vaikkei se mitenkään muuta tähänastista käsitystä kyseisestä hallituksesta ja sen taustoista.

Baryshnikovien teos on laajuudeltaan lähempänä laajennettua artikkelia kuin kirjaa ja kolmannes sen sivuista on liitteitä, lähteitä ja hakemistoa. Kirjan alaotsikon lupaamat uudet asiakirjat ovat lähinnä materiaalia Venäjän sota-arkistoista. Nämä asiakirjat kertovat Terijoen hallituksen nimellisesti johtaman, enimmillään noin 18 000 henkilön vahvuisen, inkeriläisistä, venäjänsuomalaisista ja karjalaisista kootun niin sanotun Suomen kansanarmeijan vaiheista. Baryshnikovit vahvistavat sen, että paitsi ettei Kuusisen hallitus koskaan hallinnut ketään eikä mitään Suomessa, ei se myöskään johtanut mitään niistä resursseista, joita neuvostohallitus sen nimiin oli laittanut.

Kuusisen hallituksen toimeliaisuutta ja luonnetta kuvaa se, että kun se oli pitänyt ensimmäisen istuntonsa ja hyväksynyt siinä kansanhallituksen nimissä annetun julistuksen – jota Molotov ja Zahadanov olivat myös olleet muotoilemassa -, seuraava pöytäkirjattu istunto oli vasta 19 päivää myöhemmin, ja sen asiana oli onnittelusähkeen lähettäminen 60 vuotta täyttävälle Stalinille.

Vaikka Baryshnikovit tuntuvat edelleen edustavan varsin neuvostoaikaisia näkemyksiä Suomen ja Neuvostoliiton suhteista, tuomitsevat hekin Kuusisen hallituksen täydellisenä ja anteeksiantamattomana virheenä, joka jäi rasittamaan maiden suhteita pitkäksi aikaa. He eivät kuitenkaan edes yritä tarkastella Terijoen hallitusta laajemmin Neuvosto-Venäjän politiikan välineistössä, kuten jo Jussila uraauurtavassa tutkimuksessaan kattavasti teki.

Marraskuu 2001