165 s., Mäntsälän Sosdem Työväenyhdistys, Porvoo 1995
Työväenhistoriaa Mäntsälän kapinapitäjästä
Kävin puhumassa Mäntsälässä jossa paikalliset toverit antoivat minulle mäntsäläläisen sosialidemokratian tuoreen historian. Luin sen samantien mielenkiinnolla. Suomessa järjestö-, yritys- ja paikallishistoriankirjoituksen on hämmästyttävän korkea ja yksi niistä jotka tätä hyvää tasoa ylläpitävät on monien työväenjärjestöjen historioiden kirjoittajana kunnostautunut Tero Tuomisto.
Tuomiston tunnetuin ja ansiokkain teos on laaja Helsingin Työväenyhdistyksen historia. Sen rinnalla neljä vuotta sitten ilmestynyt n. 150-sivuinen Sata vuotta Mäntsälän työväenliikettä on sekä laajuudeltaan että analyysiltään vaatimattomampi teos. Silti kyseessä on selvä historianteos eikä pelkkä historiikki. Läheisyyttä aiheeseen lisäävät Tuomiston mäntsäläläisjuuret.
Mäntsälän nimi on jäänyt historiaan lapuanliikkeen kapinayrityksen päämajapaikkana vuonna 1932 ja sen jälkeenkin mäntsäläläiset ovat onnistuneet pääsemään julkisuuteen kyseenalaisissa yhteyksissä, tuoreeltaan opettajalomautusten toimeenpanijana. Tämä ymmärrettävästi harmittaa paikkakunnan työväenliikettä, jolla kuitenkin oli valtuustoenemmistö hallussaan aina 50-luvun alkuun asti.
Mäntsälä lukuisine pienine tulitikkutehtaineen ja muine verstaineen oli 1800-luvun lopulla Uudenmaan teollistuneimpia pitäjiä. Niinpä ensimmäinen työväenyhdistys perustettiin jo vuonna 1895, aluksi wrightiläisenä mutta heti itsenäiseen työväenpuolueeseen liittyen. Enimmillään 8500 asukkaan kunnan kahdessatoista työväenyhdistyksessä oli v. 1906 yhteensä 551 jäsentä.
Kansalaissota Mäntsälässä oli erityisen verinen. Punaiset syyllistyivät murhiin, jotka valkoiset moninkertaisesti kostivat. 20-luvulla Mäntsälästä tulikin sitten työväenliikkeen vasemmistosuuntauksen tukipaikkoja 20-luvulla.
Vasemmistoenemmistöinen Mäntsälä oli myös oikeistoradikalismin keskuksia. Helmikuun 1932 kapinaa oli edeltänyt joukko paikallisia välikohtauksia ja muilutuksia, eivätkä ne kapinan kokoonkuivumiseen vielä loppuneet. Tästä ja paikallisen työväenliikkeen suhteista olisi lukenut mielellään enemmänkin, mutta Tuomisto tyytyy suurelta osin viittamaan kiittämäänsä kunnan paikallishistoriaan yksityiskohtaisempien kuvausten ja taustojen osalta.
Historiantutkijoille tällaiset järjestö-, yritys- ja paikallishistoriat ovat arvokkaita, sekä tekijöilleen leivänantajina että historian ymmärryksen lisääjinä ja lähteinä. Yrityshistoriat ovat näistä lähtökohtaisesti vähiten lupaavia, mutta niidenkin taso on koko ajan noussut. Se että Neste teettää Markku Kuismalla huippuluokan teoksen Kylmä sota, kuuma öljy, on odotettuakin, mutta viimeksi miellyttävän yllätyksen on tuottanut Valtameri Oy jonka itsestään ja edeltäjistään Marko Paavilaisella teettämä historia osoittautuu yllättävän mielenkiintoiseksi ja tutkimuksellisetkin vaatimukset täyttäväksi.
