EU:n mahdollisuudet ulko- ja turvallisuus-politiikassa

Euroopan Unioni on isoista kansainvälisistä toimijoista – Venäjä, Kiina, Yhdysvallat ja muut – se johon on jo pitkään kohdistunut eniten odotuksia paremman globalisaationhallinnan ja rauhanomaisen kehityksen turvaamisesta. EU:lle enemmän vaikutusvaltaa toivovat myös sen jäsenmaissa nekin, jotka muutoin suhtautuvat kielteisemmin EU:hun. Mutta myös EU:n ulkopuolella EU on kansainvälisistä toimijoista se, jonka toivottaisiin enemmän vaikuttavan maailman kehitykseen.

Yksi syy tähän on, että EU ei ole mikään sotilaallinen suurvalta, eikä tätä roolia unionille sitä haikailevista yksittäisistä ajoittaisista puheenvuoroista huolimatta ole myöskään tulossa. EU on kaupan ja talouden suurvalta, jota yhdistää sitoutuminen demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteisiin ja jolla on paljon erilaisia sen talouden, kulttuurin ja arvojen vahvuuteen perustuvia ns. soft powerin keinoja käytettävissään, enemmän kuin yhdelläkään muulla kansainvälisellä toimijalla, joille nämä välineet ovat toissijaisia sotilaallisen voiman antaman hard powerin rinnalla.

Viime vuosien maailmankehitys on korostanut EU:n vastuuta ja siihen kohdistuvia odotuksia. Aikana jolloin nationalistiset ja populistiset voimat eri puolilla maailmaa antavat kannatuksensa johtajille, jotka näyttävät keskisormea kansainvälisille sopimuksille, käynnistävät kauppasotia ja kyseenalaistavat koko monenkeskisen sääntöpohjaisen yhteistyöjärjestelmän, ja katsovat oikeudekseen myös käyttää voimapolitiikkaa kansainvälistä oikeutta rikkovalla tavalla.

EU on nyt tärkein toimija tämän sääntöpohjaisen monenkeskisen yhteistyöjärjestelmän puolustajana ja kehittäjänä ja sitä on tässä tuettava.

EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen on ollut myös Suomen tukema pyrkimys, jossa on  kahden viime vuoden aikana edetty enemmän kuin edellisten 20 vuoden aikana. Samalla se kuitenkin on herättänyt Suomessa epäluuloja siitä, mihin sillä oikeastaan tähdätään.

Kysymys ei ole ”eurooppalaisesta armeijasta”, ei edes kaukotavoitteena, vaikka tätä erityisesti saksalaisessa retoriikassa viljellään. Sellaista ei ole NATO:llakaan, vaan sotilasliitto koordinoi ja johtaa jäsenvaltioiden sen käyttöön omilla päätöksillään antamia sotilaallisia voimia, jotka ovat ja pysyvät kansallisen päätöksenteon alaisuudessa.

EU:ssa ei ole sen enempää NATO-jäsenmaissa kuin sen ulkopuolella olevissa maissa minkäänlaista halua ja pyrkimystä sotilasliiton aluepuolustustehtävän ja –sitoumuksen korvaamiseen EU:n toimin.

Kyse on yhtäältä Euroopan autonomisten kriisinhallintavalmiuksien vahvistamisesta, myös sellaisia tilanteita varten, joissa NATO:n resurssit eivät syytä tai toisesta – Trump tai Turkki tulevat tässä ensimmäisenä mieleen – ole käytettävissä, mikä silloin edellyttää mm. itsenäistä toimintaa johtavaa EU-esikuntaa, sekä toisaalta EU:n puolustusvälineyhteistyön ja sotilaallisten resurssien ja toimintakykyjen kehittämistä kustannustehokkuutta tuottavalla tavalla.

Suomi ei tätä tukemalla ole hakemassa sotilaallista liittosuhdetta, jollaista emme halua emmekä tarvitse. Olemme toki valmistautuneita ottamaan vastaan ja antamaan apua, jos tätä edellyttävä tilanne syntyisi, mutta päätöksenteko tällaisesta pysyy vain omissa käsissämme. Tavoitteena on, kuten eduskunta on selvästi linjannut, Suomen pysyttäminen mahdollisen sotilaallisen konfliktin ulkopuolella, mitä palvelee myös eduskunnan selvä kanta siihen, ettei Suomi salli kenenkään käyttää aluettamme kolmansille maille sotilaallisesti vihamielisiin tarkoituksiin.

Suomen kansainvälisistä turvallisuusyhteistyön kumppaneista ehdottomasti merkitsevin on Ruotsi eikä kahden sotilaallisesti liittoutumattoman maan turvallisuus- ja puolustusyhteistyölle Suomen kannalta ole rajoja.

Suomi on viime vuosina korostetusti halunnut varautua erilaisiin kriisitilanteisiin. Tämä on näkynyt lainsäädännön muutoksissa sekä varustelupäätöksissä. Tietynasteinen ja riittävän uskottava varautuminen tukee tietysti Suomen pyrkimystä säilyä konfliktien ulkopuolella. Mikä on riittävä ja uskottava on kuitenkin monitahoinen harkintakysymys, ja siksi eduskunta ei ole sitoutunut siihen miten ja millä raha- tai konemäärillä torjuntahävittäjien korvaaminen 2020 luvulla tehdään. Nyt on siis kriittisen arvioinnin ja vaihtoehtojen huolellisen ja avoimen punninnan paikka.

On myös muistettava, ettei varustelu ole ylipäätään pitävä ratkaisu turvallisuuteen kohdistuvien uhkien torjuntaan. Varustelulla ei torjuta ilmastonmuutosta ja muita kestämättömän kehityksen ilmentymiä eikä se anna mahdollisuuksia puolustautua ydinaseitakaan vastaan.

Siltä osin kun varautuminen on viisautta ja välttämättömyyttä, se ei kuitenkaan riitä. Vähintään yhtä tärkeää on toimia aktiivisesti konfliktien ennaltaehkäisemiseksi, jännitteiden ja vastakkaisuuksien purkamiseksi, aseriisunnan edistämiseksi ja kestävien rauhanrakenteiden pystyttämiseksi. Tässä olemme viime vuosina jääneet kipeästi kaipaamaan Suomenkin aktiivista panosta.

Yksi tapa jolla Suomi voisi antaa myönteisen panoksen maailmaa uhkaavan varustelukierteen katkaisemiselle on liittyminen YK:ssa neuvoteltuun ydinaseiden täyskieltosopimukseen. Muutoinkin meidän on vahvistettava aseriisuntaosaamistamme ja oltava aktiivisia liikkeelle lähteneessä autonomisten aseiden rajoittamiseen tähtäävässä neuvotteluprosessissa.

21.3. 2019

Kestävään kaivostoimintaan

Eduskunta hyväksyi keväällä Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välillä tehdyn laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen, CETA:n. Sosialidemokraatit pitivät kaupan vapauttamista tervetulleena, mutta eduskuntakäsittelyssä nousi huoli, että CETA-sopimuksen sisältämä investointisuoja saattaa aiheuttaa ongelmia erityisesti Suomen kaivosalalla. Monet kanadalaiset yhtiöt ovat käyttäneet kauppasopimusten sijoittajansuojaa aggressiivisesti etunsa ajamiseen ja ovat myös vältelleet maksamasta veroja Suomeen. Hallituspuolueiden enemmistö oli […]

Lue lisää...

Historiaa ja tulevaisuutta

Palasin eilen viikon matkalta Vietnamiin ja Japaniin ja olen oppinut taas lisää maailman tilasta sekä voinut kertoa niin pohjoismaisesta mallista kuin Historioitsijat ilman rajoja-verkoston tavoitteista. Vietnamilaiset historioitsijat kertoivat, ettei heillä olisi ongelmia sen enempää japanilaisten, amerikkalaisten kuin ranskalaistenkaan kanssa aikoinaan vaikean historian käsittelyssä, mutta kiinalaisten kanssa on. Kiinalla ja kaikilla sen naapureilla on ongelmia yhteisen […]

Lue lisää...

Ydinaseet keskuudessamme

1970-luvulla maailmassa oli enimmillään 70 000 ydinpommia. Sen jälkeen niiden määrä on laskenut noin 16 000:een, joista 90 % on tasasuuruisin osuuksin Yhdysvaltain ja Venäjän hallussa. Tästä ei ikävä kyllä voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että ydinaseriisunta olisi edennyt. Nykyinenkin määrä ydinaseita riittää tuhoamaan koko ihmiskunnan moninkertaisesti. Yksikin ydinpommi voi välittömästi surmata monta miljoonaa ihmistä. Ydinasein käytävä suursota […]

Lue lisää...

Vuoden vaihtuessa

Maailma voi huonosti. Ilmastonmuutos etenee ja luonnonvaroja käytetään kestämättömällä tavalla. Vuosi 2018 tuotti monia pettymyksiä niille, jotka toivoivat muutosta tähän. Nationalismin nousu, voimapolitiikan käyttö, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden polkeminen sekä piittaamattomuus kansainvälisistä sopimuksista uhkaa sitä monenkeskisen sääntöpohjaisen kansainvälisen yhteistyön järjestelmää, jota tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan turvallisuuteemme ja tulevaisuuteemme kohdistuvien uhkien torjuntaan. Suomen on oltava kärkimaa […]

Lue lisää...