Vuoden vaihtuessa

Maailma voi huonosti. Ilmastonmuutos etenee ja luonnonvaroja käytetään kestämättömällä tavalla. Vuosi 2018 tuotti monia pettymyksiä niille, jotka toivoivat muutosta tähän.

Nationalismin nousu, voimapolitiikan käyttö, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden polkeminen sekä piittaamattomuus kansainvälisistä sopimuksista uhkaa sitä monenkeskisen sääntöpohjaisen kansainvälisen yhteistyön järjestelmää, jota tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan turvallisuuteemme ja tulevaisuuteemme kohdistuvien uhkien torjuntaan.

Suomen on oltava kärkimaa työssä monenkeskisen sääntöpohjaisen yhteistyöjärjestelmän vahvistamiseksi. Hallitus on keskittynyt sisäänpäin kääntyneeseen kriiseihin varautumiseen, kun nyt tarvitaan aktiivista toimintaa myös kriisien ennaltaehkäisemiseksi.

Suomen talous kasvoi ja työllisyysaste kohosi vuonna 2018. Siitä, onko tämä hallituksen ansiota vai tapahtunut hallituksen teoista huolimatta, on erilaisia käsityksiä, mutta mitään käännettä kestävään kehitykseen se ei ainakaan tarkoita.

Ilman sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja hyvinvoinnin tasaisempaa jakautumista ei kestävä kehitys ole mahdollinen. Hallituksen toimet niin sote-uudistuksen, työmarkkinalainsäädännön kuin normipurkutalkoiden tai kilpailun edistämisen merkeissä ovat vain vauhdittaneet eriarvoisuuden kasvua. Järjestelmällinen valtiollisesta ohjauksesta luopuminen ja antautuminen markkinavoimille kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla merkitsee hyvästejä hyvinvointiyhteiskunnalle. Samalla rapautuu kansalaisten luottamus yhteiskuntaan ja toisiinsa, mikä lisää rikollisuutta, korruptiota ja kaikkinaista turvattomuutta.

Seuraavana vaalikautena ratkaistaan se, onko Suomi jatkossa vielä hyvinvointivaltio. Markkinavoimat ovat hyvä renki, mutta hyvinvointiyhteiskuntaa ne eivät koskaan ilman valtiollista ohjausta ole luoneet. Demokratiassa voimme vielä vaikuttaa siihen, tuleeko alkaneesta vuodesta edellistä parempi vai ei.

6.1. 2019

 

Brexit tai Mayxit

Sitkeät neuvottelut brittien ja EU:n välillä Brexit-sopimuksesta ovat lopulta johtaneet tulokseen. Tosin vain väliaikaiseen sopimukseen, sillä se on voimassa vain 21 kuukautta, ja mitä sen jälkeen seuraa on täysin avoinna. Tosiasiassa on myös tämän väliaikaissopimuksen kuin myös Mayn hallituksen kohtalo on avoin. Neljä ministeriä erosi heti hallituksesta pitäen tulosta vain antautumissopimuksena. Sellaiselta se ainakin näyttää […]

Lue lisää...

Mihin vasemmistoa vielä tarvitaan?

Vaikka elämme nykyisin luokkayhteiskunnassa ilman aikaisempaa, pitkälti itsestään tehdassaleissa ja työläisten ja porvareiden arjen vastakkaisuuksissa syntynyttä luokkatietoisuutta, ei toive paremmasta, turvallisemmasta ja tasa-arvoisemmasta maailmasta kuitenkaan ole kuollut. Kun työ ei enää tuo ihmisiä yhteen vaan yhä useammin jakaa heidät näennäisesti keskenään riippumattomiin tai jopa kilpaileviin ryhmiin, ei työväenliikkeen perustana olleiden ihanteiden taakse enää ole uskottavasti ja […]

Lue lisää...

375-vuotias Tuusula keskinäisriippuvuuden maailmassa

Tuusulan kunnanvaltuusto piti viikko sitten juhlaistunnon Tuusulan kunnan perustamisen 375-vuotisjuhlan merkeissä. Sain kutsun juhlaistuntoon puheenpitäjäksi, ja laitan lyhennelmän siellä 25.8. pitämästäni puheesta tähän luettavaksi. Kun Tuusulan kunta v. 1643 perustettiin, maapallon väkiluku oli vähän päälle 500 miljoonaa. Tänään se on jo noin 7,6 miljardia, ja kasvu tulee jatkumaan ainakin siihen saakka, kunnes maailman väkiluku on […]

Lue lisää...

Mitä jos?

Tšekin suurlähetystö järjesti 15.8. Prahan kevään ja Tshekkoslovakian miehityksen 50- vuotismuistotilaisuuden, jossa olin yhtenä puhujana. Aloitin kertomalla mitä 50 v. sitten oli Teinilehdessä asiasta tuoreeltaan kirjoittanut. Alkuperäinen teksti on luettavissa täällä: https://tuomioja.org/kirjoitukset/1989/01/tshekkoslovakia-ydinasiat-ydin-81989-julkaistu-aiemmin-teinilehdessa-121968/ Vahvaa tekstiä jossa on myös häivähdys vuoden 1968 kukkaiskansan hippi-aatetta, mihin inspiraattorini oli amerikkalainen u-rockin uranuurtaja Frank Zappa. Zappa on outo ja jopa […]

Lue lisää...