Kansainvälinen homo- ja transfobian vastainen päivä, 16.5.2012, Ravintola DTM, järj. Sateenkaariyhteisöt ry ja SETA ry.
Homofobian vastainen päivä on yksi niistä asioista, joiden toivoisin tekevän itsensä aikaa myöten tarpeettomaksi. Tiettyyn ryhmään kohdistuvaan syrjintään ei kuitenkaan voi puuttua tehokkaasti ennen kuin ilmiö on nimetty tai muuten erotettu omaksi kokonaisuudekseen. Siksi on tärkeää, että myös juuri homofobian vastaista päivää vietetään erikseen.
Seksuaali – ja sukupuolivähemmistöjen (LHBT = lesbot, homot, biseksuaalit sekä transihmiset) ihmisoikeudet ovat samanlaisia, yleismaailmallisten ihmisoikeuksien kanssa, jotka koskettavat kaikkia ihmisiä.
Osallistuin maaliskuun lopulla Euroopan neuvoston konferenssiin Strasbourgissa, jossa etsittiin keinoja LHBT-oikeuksien toteuttamiseksi tehokkaammin Euroopan neuvoston jäsenmaissa. Siellä Euroopan neuvoston juuri toimensa jättänyt ihmisoikeusvaltuutettu Thomas Hammarberg – joka sivumennen sanoen on toiminut kautensa aikana hyvin voimakkaasti LHBT-oikeuksien puolesta – painotti, että homofobian vastaisessa työssä on myös pyrittävä selvittämään, mistä se loppujen lopuksi johtuu. Tämä on tärkeää, että voidaan löytää parhaat keinot sen torjumiseksi. Itse näen, että tehokkaimpia torjuntakeinoja erilaisuuden pelolle on oikean tiedon välittäminen ja asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä.
Euroopan neuvostossa tehdään paljon hyvää työtä LHBT-oikeuksien edistämiseksi. Euroopan neuvoston ministerikomitea antoi v. 2010 suositukset LHBT-ihmisten kohtaaman syrjinnän torjumiseksi. Nyt Euroopan neuvoston sihteeristöön on perustettu pieni yksikkö, joka toimeenpanee hankkeita mainittujen suositusten täytäntöönpanon tukemiseksi kuudessa Euroopan neuvoston jäsenmaassa. Viime vuonna Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun toimisto julkaisi kattavan raportin LHBT-syrjinnästä kaikissa Euroopan neuvoston maissa. Kaikki nuo ovat oikeansuuntaisia toimia: annetaan suositukset, tuetaan niiden toimeenpanossa ja kerätään vielä tutkimustietoa politiikan teon tueksi. Voin tyytyväisenä todeta, että Suomi on ollut merkittävänä rahoittajana kyseisissä hankkeissa.
Strasbourgin konferenssi oli minulle kaikin puolin hieno kokemus. Paikalla oli ministereitä, mutta minä olin ainoa ulkoministeri ja se myös pantiin merkille. Osallistumisellani halusin viestittää Suomen sitoutumisesta ajamaan LHBT-oikeuksia ulkopolitiikassaan. Ilahduttavaa oli kuulla, kuinka sellaiset maat kuten Montenegro ja Albania ovat sitoutuneet LHBT-ihmisten oikeuksien edistämiseen ja ovat mukana mainitsemassani Euroopan neuvoston toimeenpanohankkeessa. LHBT-oikeuksien ajamisessa mennään selvästi oikeaan suuntaan.
Vieläkin paremmin asiat tosin olisivat, jos LHBT-työ saataisiin todella juurrutettua Euroopan neuvoston rakenteisiin ja budjettiin – nyt työtä tehdään väliaikaisella pohjalla ja rahoituksella. Puhumattakaan, että vastaavanlaiset käytännöt leviäisivät muihinkin kansainvälisiin järjestöihin.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat yksi Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan painopisteistä. Ulkoministeriö muun muassa vetää kansallista, poikkihallinnollista työryhmää, jossa työn alla ovat nimenomaan Euroopan neuvoston suositukset ja niiden täytäntöönpano. Helmikuussa järjestimme korkean tason seminaarin Säätytalolla, tietääkseni ensimmäisen laatuaan, jossa viranomaisia muistutettiin näiden vastuusta LHBT-vähemmistön oikeuksien edistämisessä Suomessa.
YK-areenoille olemme tehneet työtä LHBT-aiheisten päätöslauselmien hyväksymiseksi. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun raportti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemasta väkivallasta, syrjivästä lainsäädännöstä sekä käytännöistä julkaistiin joulukuussa 2011. Sitä käsiteltiin Etelä-Afrikan järjestämässä paneelikeskustelussa YK:n ihmisoikeusneuvostossa Genevessä tänä keväänä. Tuohon keskusteluun Suomikin antoi kuuluvan panoksensa. On toki myönnettävä, että Suomellakin on vielä parantamisen varaa ja aktiivisuuttamme LHBT-ihmisten ihmisoikeuksien takaamiseksi on varaa petrata.
Osa homofobian vastaisesta työstä on niin sanottua hiljaista diplomatiaa, jota ei löydy lehtien otsikoista tai illan pääuutisista, mutta joka voi joissakin tapauksissa olla jopa tehokkaampaa vaikuttamista. Oikean lähestymistavan valitseminen niin sanotun megafonidiplomatian ja tämän hiljaisemman vaihtoehdon välillä on tarkkuutta vaativaa. Kohdemaa on tunnettava tällöin hyvin, että tiedetään, mikä menettelytapa on kulloinkin paras. Myös paikallisia järjestöjä ja muita toimijoita ja heidän tarpeitaan on tärkeä kuunnella tarkasti. Usein vaikuttamistyötä tehdään yhdessä muiden EU-maiden kanssa – EU:n ääni on voimakkaampi kuin vain yhden jäsenmaan, olipa se sitten megafonilla tai ilman.
Maailma on valitettavasti tarjonnut viime vuosina enemmän kuin riittävästi aineksia diplomatian harjoittamiseen LHBT-oikeuksien puolesta. Ihmisoikeuksia halventavat lainsäädäntöhankkeet Ugandassa ja Nigeriassa ovat muistissa, samaten kuin ugandalaisen LHBT-aktivistin David Katon murha viime vuonna.
Viime kuukausina huomiota on herättänyt Pietarissa ja muutamilla muilla Venäjän alueilla hyväksytty laki, jonka pyrkimyksenä on suojella alaikäisiä homoseksuaalisen propagandan levittämiseltä. Vastaava lakialoite on tehty myös federaatiotasolla. Suomi on muiden EU-maiden kanssa seurannut tilannetta tarkkaan ja ilmaissut huolensa asiasta Venäjän viranomaisille. Toistaiseksi lakia on sovellettu muutamassa tapauksessa, mutta prosessien lopputulokset eivät ole vielä selvillä. Tämän vuoksi on vaikea arvioida millaisia vaikutuksia sillä on seksuaalivähemmistöjen aseman kannalta. Sekä Suomi että EU ovat esittäneet huolensa asian johdosta. EU:n toiminta on ollut asian hoitamisessa yhtenäistä.
Ihmisoikeuksien toteutuminen Suomen lähialueilla on meille erittäin tärkeää, ja seuraamme aktiivisesti myös tämäntyyppisten lainsäädäntöhankkeiden vaikutuksia. Hyvät yhteydet paikallisiin viranomaisiin ja kansalaisyhteiskuntaan antavat meille hyvät lähtökohdat edistää ja valvoa ihmisoikeuksien toteutumista. Suomalaisten järjestöjen toiminta ja kansainväliset yhteydet täydentävät tätä työtä.
On kuitenkin todettava, että paljon hyvääkin on tapahtunut. Suomen ilmapiiri on vapautunut hyvällä tavalla. Seksuaalivähemmistöt eivät ole tabu, erilaiset sateenkaariperhemallit ovat laajalle yleisölle tuttuja ja ihmiset uskaltavat olla sitä mitä ovat antaen samalla hyviä roolimalleja nuorille. Tänä päivänä on aivan eri asia olla homoseksuaalisuutensa tiedostava nuori kuin vaikkapa 80-luvulla – ajatellaan vaikka äskeisiä presidentinvaaleja. Kuten tunnetussa nuorille suunnatussa videoprojektissa todetaan: it gets better. Näyttää sikäli hyvältä, että tämä ei koske pelkästään yksilöitä vaan koko yhteiskuntaa. Tiedon ja tietynlaisen tuttuuden lisääntyessä asenteetkin muokkautuvat. Tämän tilaisuuden järjestäjiä, Setaa ja Sateenkaariyhteisöjä ja muita kansalaisjärjestöjä on syytä kiittää aktiivisesta vaikuttamistyöstä. Myös lainsäädännöllä tehdään muutosta – toivottavasti tasa-arvoinen avioliittolaki saadaan voimaan jo pian.
Tietojen jakaminen ja hyvien käytäntöjen kopioiminen voi auttaa meitä työssä eteenpäin. Hyviä malleja löytyy. Esimerkiksi Irlannissa poliisiasemat nimittävät ns. gay-liaison officerin, joka on erikoistunut LHBT-ihmisiin kohdistuviin viharikoksiin. Poliisit ovat tehneet toimintaansa tunnetuksi, tulokset ovat hyviä ja tapausten ilmoittamiskynnys madaltunut merkittävästi. Norjassa on avattu LHBT-resurssikeskus, joka toimii lapsi- ja perheasioiden ministeriön alaisuudessa. Keskuksen tehtävänä on teettää tutkimuksia ja kouluttaa viranomaisia lhbt-asioissa. Muun muassa näistä malleista Suomenkin on hyvä ammentaa.
Suomessa on parempi viettää homofobian vastaista päivää vuonna 2012 kuin vuonna 2011. Toivottavasti voimme todeta samalla tavalla myös vuonna 2013 myös koko maailman mittakaavassa.
