Puhe suurlähettiläspäivillä eduskunnassa 25.8.2008

 Eduskunta on hyväksynyt Lissabonin sopimuksen 11.6. tänä vuonna äänin 151 – 27. Huolimatta hyvästä esimerkistämme irlantilaiset kuitenkin jo seuraavana päivänä menivät ja hylkäsivät sopimuksen omassa kansanäänestyksessään.  Vaikka äänestysten järjestys olisi ollut toisinpäin ei se kuitenkaan olisi eduskunnan äänestystulokseen vaikuttanut. Jo edellisellä kierroksella Suomen eduskunta hyväksyi silloisen perustulakisopimuksen, vaikka Ranskan ja Hollannin kansanäänestustulosten jälkeen oli selvää, ettei se sopimus koskaan tulisi voimaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut kuin ehkä pariin kansanedustajaan, jotka sen vuoksi jättivät äänestämättä sopimuksen hyväksymisen puolesta.
 
Irlanti ei ole Ranskaan tai Hollantiinkaan verrattavissa oleva EU:n perustajamaa ja siksi monet edelleen elättelevät toiveita siitä, että Lissabonin sopimus saataisiin vielä pelastettua ja jollain luovalla sanasekoilulla vielä käännytettyä irlantilaiset sopimuksen hyväksymisen kannalle. Irlannin äänestyksen jälkeen jäsenmaat ovat Eurooppa neuvoston toivoiden mukaisesti jatkaneet sopimuksen käsittelyä niin, että Irlannin ohella vain Ruotsi ja Tshekki eivät toistaiseksi ole sopimusta ratifioineet.
 
Kun kohta neljä vuotta on kulunut perustuslakisopimuksen allekirjoittamisesta Roomassa ei ole edelleenkään varmuutta siitä, että sopimus nyt riisutussa ja epäselkiytetyssä muodossaankaan koskaan tulisi voimaan. Viimeistään nyt on rohjettava tunnustaa, ettei tämä sittenkään olisi sellainen Euroopan perikatoon syöksevä katastrofi, kuin miksi sitä on maalattu. Ei unioni ole tänä päivänä halvaantuneempi tai huonommin toimiva kuin aiemminkaan, vaan monet alkuperäisessä sopimuksessa mukana olleita asioita on voitu viedä eteenpäin ilman uutta sopimustakin.
 
YUTP:n alalla on mm koko ajan edetty EU:n kriisinhallintavalmiuksien lisäämisessä, Euroopan puolustusvirasto on ollut jo usean vuoden toiminnassa ja EU on kyennyt vaikuttamaan myönteisesti moniin asioihin maailmalla. Myönteistä on se, että monissa maissa lisääntyneestä euroskeptisyydestä huolimatta EU-kansalaisten kannatus yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamiselle on paremminkin kasvanut kuin heikentynyt. Myös EU:n ulkopuolella odotetaan ja toivotaan EU:n ottavan suuremman roolin globaalisena toimijana.
 
YUTP:n vahvistamisen kannalta uuden sopimuksen institutionaaliset uudistukset olisivat tietenkin tervetulleita, mutta eivät ratkaisevia. Tärkein uudistus olisi tietysti ulkosuhdekomissaarin ja korkean edustajan tehtävien yhdistäminen, joka tekisi lopun kiusallisesta ja EU:n uskottavuutta ja toimintakykyä heikentävästä nykyisestä reviirikiistelystä. Kun tämän sanoo on samalla otettava huomioon se, että uuden sopimuksen tuoma Eurooppa Neuvoston pysyvä puheejohtajuus voi pahimmassa tapauksessa johtaa nykyistäkin epäselvempään kilpailutilanteeseen EU:n ulkosuhteiden hoidossa.
 
Toinen tärkeä asia olisi uusi ulkosuhdepalvelu. Siinäkin voitaisiin edetä ainakin jonkin matkaa ilman uutta sopimustakin, jos tahtoa riittää.
 
Poliittinen tahto on juuri YUTP:n onnistumisen tai epäonnistumisen kannalta tärkein asia siitä riippumatta, minkälaisissa institutionaalissa raameissa sitä toteutetaan. Aivan erityisesti tulisi ajankohtaisten Venäjän suhteiden hoitoon liittyvien kysymysten vahvistaa ymmärrystä siitä, että jos Unioni haluaa että se otetaan vakavasti ja sitä kuunnellaan ja että sillä olisi todellista vaikutusta tapahtumiin, on se mahdollista vain jos Unioni toimii yhdellä äänellä ja jos kaikki sen jäsenvaltiot vähintäänkin pidättyvät toimimasta tavalla, joka heikentää yhdessä sovittuja linjauksia.
 
Se miten unionin laajentumisen käy on myös tahtokysymys. Uuden sopimuksen viivästymistä ei tulisi käyttää tekosyynä laajentumisen jarruttamiseksi ja jäsenyyden eväämiseksi jäsenyysehdot täyttäviltä mailta – ja vain tällaisilta mailta, sillä uusia Romaniota ja Bulgarioita ei jäseneksi tule ottaa. Huomattakoon myös, että usia jäsenyyssopimuksia ja niiden hyväksymisen edellyttämiä mini-HVK:oita voidaan käyttää hyväksi monien Lissabonin sopimuksen uudistusten ajamiseksi nykyisiin perussopimuksiin, vaikka kaikki jäsenmaat vaihtelevalla jyrkkyydellä tällä hetkellä tämän mahdollisuuden torjuvatkin.
 
                                           *    *
 
Lissabonin sopimusta on monissa maissa kiitetty siitä, että se vahvistaisi kansallisten parlamenttien asemaa. Tähän halpaan me Suomen eduskunnassa emme kuitenkaan ole menneet. Emme ole nähneet Suomen eduskunnan kannalta mitään lisäarvoa pyrkimyksissä saada kansallisille parlamenteille jokin perussopimuksissa kirjattu erityinen rooli. Pidämme erittäin tärkeänä kansallisten parlamenttien riittävän vahvaa roolia EU-asioiden käsittelyssä kaikissa jäsenmaissa, mutta se tulee hoitaa kuntaan jokaisen maan omissa perustuslaiessa. Suomessa lähdemme siitä, että hallitus ei voi edustaa EU-päätöksenteossa muuta kuin eduskunnan kantaan etukäteen ankkuroitua linjaa; EU-sopimuksiin kirjattu erillinen rooli kansallisille parlamenteille indikoisi epäsuorasti, että jonkin maan hallitus ja parlamentti voisivat edustaa erilaista kantaa, mikä ei ole sopusoinnussa parlamentaarisen demokratian kanssa. 
 

Erkki Tuomioja

suuren valiokunnan puheenjohtaja