Hämeenlinnan puoluekokous 6.6.2008

HT

Olemme keskellä syvenevää politiikan luottamuskriisiä.  Ne jotka käynnistivät vaalirahaoperaationsa kepun puoluesihteerin työhuoneessa, koettavat nyt epätoivoisesti tehdä kaikista syyllisiä.

Tältä osin skandaali ei sosialidemokraatteja kosketa, mutta me olemme ratkaisevassa asemassa sen suhteen, viekö luottamuskriisi koko poliittisen järjestelmän entistä syvempään ahdinkoon vai tuleeko siitä sosialidemokratian uuden nousun alku. Emme voi sivuuttaa vaatimusta uusista eduskuntavaaleista ja niihin on meidän valmistautuminen. Niissä voi vain täydelliseen avoimuuteen sitoutuva sosialidemokratia saada ja ansaita politiikkaan pettyneiden ihmisten luottamuksen.

Yhä useampi jää  vaalipäivänä kotiin. Vähäosaisimmat suomalaiset joilla olisi eniten voitettavaa politiikasta, luottavat vähiten politiikan kykyyn tuottaa heidän odotuksiaan ja tarpeitaan vaativia ratkaisuja.

Miksi maassa, jossa ihmisten enemmistö jakaa tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta korostavat arvomme emme ole pystyneet saamaan kuin vain viidenneksen kannatuksen vaaleissa? Miksi maassa, jossa kansalaisten suuri enemmistö ei hyväksy tuloerojen kasvua, haluaa hyvin toimivia yhteisiä palveluja ja riittävää toimeentuloturvaa kaikille ja on myös valmis hyväksymään korkeamman verotuksen näiden turvaamiseksi, politiikkaa kuitenkin ovat hallinneet esitykset uusista veronalennuksista, pyrkimykset luokkayhteiskunnan palauttamiseen terveydenhoidossa ja koulutuksessa sekä julkisen sektorin alasajoa merkitsevät talouden kehykset ja tuottavuusohjelmat?

Nämä ovat kysymyksiä joihin kansalaiset odottavat sosialidemokraateilta vastauksia ja kykyä tarkastella tähänastista toimintaa myös kriittisesti. Oppositiossa emme enää voi nojautua virkamiesten ohjelmiin, mutta emme myöskään pärjää vain hallituksen esityksiä perustellusti arvostelemalla. Jäsentemme näkemykset on koottava yhdessä erilaisten, arvopohjamme jakavien asiantuntijoitten ja asianosaisten kanssa sellaiseen ohjelmatyöhön, että SDP:stä jälleen tulisi se reitti, jota kautta niin suomalaisen yhteiskunnan uudistuspyrkimykset kuin välttämätön työ paremman globalisaationhallinnan toteuttamiseksi kanavoituu.

Jäsenten suoraa vaikutusta vieroksuva keskittävä toimintatapa on tullut tiensä päähän. Puolue tarvitsee nyt kollektiiviseen työskentelyyn kykenevän ja koko jäsenistöä kuuntelevan johdon. Pidän luonnollisena ja toivottavana, että jos minut valitaan puheenjohtajaksi niin valitsemme ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi tässä vaalissa toiseksi tulleen ehdokkaan.

Tarvitsemme myös uusia avauksia ja ajatuksia. Ratkaisevaa on miten löydämme oikeat, toimivat ja uskottavat vastaukset siihen, miten pohjoismaista hyvinvointivaltiota ylläpidetään, kehitetään ja täydennetään niin, että se myös globalisoituvassa maailmassa edelleen on muiden esikuvana pitämä inhimillisen vastuun ja vapauden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen kilpailukyvyn yhdistävä ja tehokkaimmin köyhyyttä ja syrjäytymistä estävä malli.

Tähän työhön SDP kutsuu kaikki arvomme jakavat. Elämme markkinataloudessa ja tunnustamme sen voiman hyvinvoinnin perustana, mutta emme halua elää markkinayhteiskunnassa ja asetamme markkinoille rajat. Aikaisempaa useammin myös monet yrittäjät ja kaukonäköisemmät elinkeinoelämän johtajat ovat tästä samaa mieltä. Moni yritys haluaisi kantaa laajempaa yhteiskuntavastuuta kuin mitä kaiken kauppatavaraksi alistava kvartaalikapitalismi mahdollistaa.

Puolueen uusiutuminen ei voi perustua mielikuviin vaan tietoon ja tekoihin. Kauniit ajatukset ja vilpittömät pyrkimyksetkään eivät riitä tasa-arvon ja solidaarisuuden edistämiseen ja estämään taantumista takaisin luokkayhteiskuntaan, ellei ole vankkaa tietoa: on tiedettävä miten ja miksi olemme tulleet siihen missä nyt olemme ja ymmärrettävä oikein yhteiskunnan tila ja siihen vaikuttavat voimat.

Historian vangiksi ei tule jäädä. Koskaan aikaisemmin ei ihmiskunta ole kohdannut ilmastonmuutoksen kaltaista haastetta, koskaan aikaisemmin emme ole olleet tilanteessa jossa meillä saattaa parhaassakin tapauksessa olla vain muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa toimintomme ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen.

Sosialidemokratia aatepohjansa ja näyttöjensä puolesta on se voima, joka tähän parhaiten kykenee.

Oikealla tavalla kriittisyyden ja avoimuuden välttämättömyyden sisäistäneen puolueen ei tarvitse pelätä virheitä, ja vain tällainen puolue voi tulla sellaiseksi tulevaisuuspuolueeksi, jota leimaa aito ilo, itseluottamus ja intohimo. Tällaisen puolueen ei tule eikä tarvitse kumartaa mediaa ja gallupeja. Tällaisen puolueen politiikan on oltava pitkäjänteistä ja vastuullista ja perustuttava omiin arvoihin silloinkin, kun se kohtaa vanhojen etujen ja rakenteiden puolustajien ennakkoluuloista vastarintaa.

Tällaista vahvaan arvopohjaan ja laajaan kannattajakuntaamme nojaavaa puoluetta olen valmis johtamaan.