Lehdistötiedote ulkoministeri Tuomiojan tapaamisesta Kiinan varaulkoministerin Li Zhaoxingin kanssa presidentti Tarja Halosen Kiinan-valtiovierailun yhteydessä

Ulkoministeri Erkki Tuomioja tapasi torstaina Pekingissä Kiinan varaulkoministerin Li Zhaoxingin presidentti Tarja Halosen Kiinan-valtiovierailun yhteydessä. Keskustelusta suurin osa omistettiin ihmisoikeuksille sekä Lähi-idän tilanteelle.

Vastauksena ulkoministeri Tuomioja tiedusteluun ihmisoikeussopimusten ratifioinnista Kiinassa varaulkoministeri Li kertoi, että kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen ratifiointi on valmisteilla. Lin mukaan Kiina ottaa sopimukset vakavasti, mikä vaatii perusteellista tutkimusta ja valmistelua.

Keskustelussa Tuomioja toi esille niitä huolia, joita ihmisillä Suomessa ja muualla Euroopassa on muun muassa Falun Gongin jäseniin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista Kiinassa. Li myönsi, ettei ihmisoikeustilanne Kiinassa ole täydellinen, mutta että Amnesty Internationalin ja muiden järjestöjen raportit antavat tilanteesta väärän kuvan. Tuomioja totesi järjestön voivan toki erehtyä, mutta vakuutti, että sen toiminnan motiivit eivät ole pahantahtoiset eikä se suinkaan toivo Kiinan palauttamista puolisiirtomaan asemaan.

Lähi-idän tilanteesta keskusteltaessa Li kertoi Kiinan alueelle nimittämän erikoislähettilään toiminnasta. Erikoislähettiläs pyrkii vakuuttamaan osapuolet rauhanomaisen ratkaisun välttämättömyydestä. Irakin suhteen molemmat olivat kiinalaisen strategin Sun Tzun kanssa yhtä mieltä siitä, että paras voitto on sellainen, joka saavutetaan ilman taistelua.