Suomen ja Venäjän välisten suhteiden kirjo on ennennäkemättömän laaja ja monipuolinen. Tästä todistavat näiden humanismin päivien historiaa luotaavat ja nykypäivää valottavat esitykset. Suhteiden laajuuteen ja luonteeseen ovat vaikuttaneet Suomen kehitys, Venäjän avautuminen sekä eurooppalaiset prosessit. Itsenäisen Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat paremmat kuin koskaan historiamme aikana.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen tapasi vastavalitun presidentti Putinin ensimmäisten ulkomaisten valtionpäämiesten joukossa. Säännöllisissä pääministeritapaamisissa on käsitelty taloussuhteita, ympäristöasioita ja EU:n ja Venäjän suhteiden kehitystä. Ulkoministereillä on ollut kahdenvälisten vierailujen lisäksi mahdollisuus tavata useita kertoja vuodessa kansainvälisillä ja EU-foorumeilla. Valtioneuvoston piirissä keskustelemme Venäjä-suhteistamme säännöllisesti. Tavoitteena on se, että kaikilla ministeriöillä ja keskeisillä viranomaistahoilla on suorat ja toimivat suhteet vastinpareihinsa Moskovassa ja lähialueilla.
* * *
Viime aikoina kansalaisia on keskusteluttanut Venäjä-politiikkamme painotukset, erityisesti se mitä uutta EU-jäsenyys on suhteisiimme tuonut. Tasavallan presidentti käsitteli aihetta puheessaan Paasikivi-seurassa elokuun lopussa.
Venäjän avautumisen ja Suomen EU-jäsenyyden myötä valtioiden välisten toiminnan osuus on pienempi kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Valtiovallan toiminnan sisältö on myös muuttunut. Yhä enemmän tavoitteena on olosuhteiden luominen kansalaisyhteiskunnan ja yrityselämän kontakteille ja yhteistyölle. Parhaillaan neuvotellaan uudesta oikeusapusopimuksesta, jossa tavoitteena on nopeuttaa ja parantaa yksityisen ihmisen oikeusturvaa. Samoin neuvoteltavana on investointisuojasopimus, joka luo yritystoiminnalle tarvittavaa ennustettavuutta. Verosopimus on parhaillaan eduskunnan ja Venäjän Duuman käsittelyssä.
* * *
Suomessa totuimme vuosikymmenten aikana siihen, että kanssakäyminen Venäjän rajan yli oli säädeltyä ja rajoitettua. Nyt kansalaisyhteiskuntamme voivat kohdata toisensa vapaasti ilman ideologisen vastakkainasettelun painolastia.
Kauppaa käydään nyt yksityisten venäläisten yritysten kanssa. Suomen puolella on Venäjän- kauppaa käyvien yritysten lukumäärä kasvanut, joidenkin arvioiden mukaan runsaaseen 3000:een. Vientimme on nopeasti toipumassa syksyn 1998 kriisistä. Kasvun voi olettaa jatkuvan Venäjän talouden myönteisen kehityksen mukana. Venäjän uuden hallituksen talouspoliittiset- ja lainsäädäntölinjaukset sekä ruplan devalvaation aikaansaama hintakilpailuetu luovat edellytyksiä investoinneille.
Itärajamme ylittää vuodessa yli 5 miljoonaa ihmistä, jotka jakaantuvat liki tasan suomalaisiin ja venäläisiin. Kyseessä on valtava muutos verrattuna niihin vuosikymmeniin, jolloin raja itään oli likipitäen suljettu ja auki vierailuille vain muutamille tiukasti rajatuille alueille. Venäläisten matkailua rajoittivat puolestaan Neuvostoliiton säädökset.
Liikkumisen vapauden merkitystä ja vaikutusta Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin ei ole vielä täydessä mittakaavassa ymmärretty. Turismin, ostos- ja liikematkailun rinnalle on syntynyt muuttoliike Suomeen. Maahamme on syntynyt 20-25 000 hengen venäjänkielinen vähemmistö ns. paluumuuton seurauksena. Venäjän puolella tämä ilmiö on merkinnyt suoneniskua Venäjän suomenkieliselle kulttuurille.
Suomalaisten tiedot Neuvostoliiton yhteiskunnallisesta tilanteesta, siitä, miten tavalliset kansalaiset elivät, oli varsin puutteellinen. Sitäkin vähemmän tiesimme Venäjän suomalaisten oloista ja heidän kohtaloistaan sodan jälkeen. Paluumuuton mahdollistaneen päätöksenteon yhteydessä tuskin edes pohdittiin, mitä suomenkielisen väestön hajoittaminen ympäri Neuvostoliittoa sekä suomenkielisen kouluopetuksen ja seurakuntien lopettaminen oli heidän kielitaidolleen ja identiteetilleen merkinnyt.
Yhtä puutteelliset olivat muutamia tutkijoita lukuunottamatta tietomme Neuvostoliiton suomensukuisista kansoista ja muista vähemmistöistä.
1990-luku avasi ennennäkemättömät mahdollisuudet perehtyä Venäjän todellisuuteen ja historiaan. Tiedotusvälineet ja tutkijat ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen. Työ on kantanut hedelmää ja Venäjän yhteiskunnallisesta kehityksestä on saatavissa nyt aiempaa monipuolisempaa tietoa. Tutkimuskontaktit Venäjälle ovat laajentuneet ja monipuolistuneet. Esimerkiksi viime kesällä Tampereella pidetyn Venäjän ja Itä-Euroopan tutkijoiden maailmankonferenssin parista tuhannesta osanottajasta yli viidennes oli venäläisiä.
Yhdessä Neuvostoliiton romahduksen kanssa kiinnostus venäjän kieleen koki samantapaisen kohtalon. Vuosikymmenen mittaan tilanne on jossain määrin korjautunut. Edellämainittu venäjänkielinen vähemmistö voi toimia osittain siltana Venäjän ja Suomen välillä, mutta on tärkeää, että myös taustaltaan suomalaisten joukosta löytyy riittävästi venäjän kieltä ja kulttuuria hallitsevia. Tätä edellyttää jo kasvavien kulttuurisuhteiden hoito.
Itse asiassa juuri kieli- ja kulttuuriosaamisen kapeus saattaa muodostua kriittiseksi tekijäksi, mikäli Venäjän talous jatkaa elpymistään ja suhteemme kehittyvät vastaavaa vauhtia. Liiketoimintakeskuksena toimimiseen ei riitä vain toimiva tietoliikenne- ja muu infrastruktuuri. Tarvitaan myös kieli- ja kulttuuritaustan ja toimintatapojen tuntemusta. Tämä on asia, jonka tulisi kiinnostaa opetuksesta ja koulutuksesta vastaavien lisäksi myös talouselämäämme.
* * *
Suomen ja Venäjän välisten suhteiden muutokset on tehnyt mahdolliseksi Venäjän avautuminen, jonka tunnuksena on demokratian, oikeusvaltion ja markkinatalouden ottaminen yhteiskunnallisen rakennustyön päämääräksi. Suomi yhdessä muiden EU-maiden kanssa tukee näitä tavoitteita, jotka yhdistävät sekä tavallisten suomalaisten ja venäläisten että molempien valtioiden edut.
Vuosikymmeniä Suomen suhteet Neuvosto-Venäjän rajalääneihin olivat olemattomat, ja yksinkertaisimpiinkin kysymyksiin tarvittiin keskusvallan lupa. Uusi Venäjä oli heti ensimetreillä halukas poistamaan tämän ideologisen vastakkainasettelun luoman anomalian.
Alueellista yhteistyötä varten solmittiin talvella 1991 ns. lähialuesopimus. Se on luonut vakaan toimintaympäristön eri ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja kansalaisjärjestöjenkin Venäjän rajaläänien kanssa harjoittamalle yhteistyölle. Molempien maiden ulkoministeriöt osallistuvat yhteistyön suuntaviivojen määrittämiseen. Vajaan vuosikymmenen kestäneellä toiminnalla on luotu lukuisille eri aloille toimivat yhteistyöverkot. Moniin käytännön kysymyksiin on löydetty ratkaisut.
Hallituksella on erityinen lähialueministerivaliokunta, joka seuraa yhteistyötä ja tekee Suomen osalta tärkeimmät päätökset. Venäjän puolella käytännön kokemusta lähialueyhteistyöstä löytyy maan korkeinta johtoa myöten.
Yhteistyö Venäjän alueiden kanssa on auttanut meitä fokusoimaan myös EU:n Venäjä- toimintaa. Tämä on nähtävissä EU:n pohjoisen ulottuvuuden politiikassa, jonka painopisteitä ovat demokratian ja oikeusvaltiokehityksen vahvistamisen ohella ympäristö, ydinturva, energia sekä kansalaisten terveys ja turvallisuus. Venäjä on vastannut myönteisesti tähän haasteeseen ja osallistunut aktiivisesti aloitteen kehittelyyn
* * *
Suomalainen yhteiskunta oli siinä määrin sopeutunut Neuvostoliiton kanssa harjoitetun yhteistyön muotoihin, ettei esimerkiksi aloite clearing-kaupan lopettamisesta suinkaan tullut Suomesta vaan Neuvostoliitosta. Uuden Venäjän kanssa 1992 alussa allekirjoitetun kauppasopimuksen solmimisen yhteydessä sovittiin tullittoman kaupan jatkamisesta. Myös tässä tapauksessa aloite tullien käyttöönotosta, joka johti tullittomuuden päättymiseen 1993 alkupuolella, tuli Venäjän taholta.
* * *
Yhteiskuntahistorian kannalta olisi mielenkiintoista tutkia, kuinka valtiovallan harjoittama idänpolitiikka ja sen Venäjän kehityksestä johtuvat muutokset ovat heijastuneet kansalaisten käsityksiin Venäjästä.
Peruserona valtiovallan ja kansalaisyhteiskunnan osalta on muutoksen aikajänne. Valtiovalta on tarvittaessa nopeastikin joutunut sopeuttamaan politiikkansa vallitsevaan tilanteeseen. Kansalaisyhteiskunta sopeutuu aina hitaammin. Tämä nähtiin niin Venäjän muuttuessa Neuvosto-Venäjksi kuin viime vuosikymmenen alussa, kun Neuvostoliiton sijasta naapuriksemme tuli Venäjä.
* * *
Suomen ja Venäjän suhteisiin on Euroopan integraation myötä tullut kahdenvälisten suhteiden lisäksi myös eurooppalainen ulottuvuus. Suomi on kohta kuusi vuotta ollut EU:n jäsen ja toiminut samalla aktiivisesti EU:n ja Venäjän suhteiden kehittämiseksi.
Jotkut ovat nähneet Suomen keskittyvän Venäjä-suhteissa liikaa Unionin yhteisen politiikan korostamiseen. Uskon, että kyseessä on kuitenkin suhteellisen lyhyen EU-jäsenyytemme aiheuttama näköharha. On selvä, että viimeisten vuosien aikana olemme joutuneet uutena EU:n jäsenmaana ratkaisevasti enemmän miettimään EU:n ja Venäjän välistä suhdetta, joka on koko maanosamme kohtalonkysymyksiä. Kun lisäksi EU:n ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet vuonna 1997 voimaantulleen Kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen myötä huomattavasti aiemmasta, on selvä, että olemme tähän panostaneet.
Suomen aloite pohjoisesta ulottuvuudesta, EU:n Venäjä-strategian kanssa tehty työ sekä uuden TACIS-asetuksen lopuunsaattaminen puheenjohtajuuskaudellamme on tehty Unionin Venäjä-politiikan edistämiseksi. Olemme itse tämän politiikan tuloksista Venäjän ainoana EU- naapurina hyötymässä. Politiikkamme EU:n puitteissa ja kahdenvälinen Venäjä-politiikkamme täydentävät toisiaan samalla tavalla kuin muidenkin jäsenmaiden kohdalla.
Olemme pystyneet vaikuttamaan EU:n Venäjä-politiikkaan laajan ja monipuolisen Venäjän kanssa harjoitetun yhteistyön antaman osaamisen turvin. Meitä kuunnellaan EU:n Venäjä- politiikkaa muotoiltaessa asiantuntemuksemme vuoksi.
Osana ulkopolitiikkamme eurooppalaista ulottuvuutta on Suomen politiikka Euroopan neuvostossa. Toimimme aktiivisesti sittemmin toteutuneen Venäjän EN:n jäsenyyden puolesta. Uskoimme tuolloin, että Venäjän oikeusvaltiokehitys etenee luotettavammin eurooppalaisessa yhteistyössä kuin sen ulkopuolella. Meillä ei ole syytä muuttaa tätä käsitystämme. Tshetshenian yhä jatkuva kriisi on pakottanut meidät pohtimaan kuinka parhaiten voisimme auttaa Venäjää löytämään kestävän rauhanomaisen ratkaisun konfliktiin. Suomi ja EU ovat määrätietoisesti korostaneet poliittisen ratkaisun välttämättömyyttä ja toimineet sen puolesta että taisteluista kärsimään joutuneille voitaisiin toimittaa apua ja että rikoksiin syyllistyneet tulisi saattaa riippumattomien tuomioistuinten eteen. Pakolaisille onkin saatu apua ja EN:n edustajat toimivat paikan päällä yhdessä Venäjän presidentin ihmisoikeusedustajan kanssa. Nämä ovat tärkeitä askeleita mutta paljon on vielä tehtävä ennen kuin alueen asukkaat voivat jatkaa elämäänsä rauhan oloissa. Euroopan neuvoston jäsenyys velvoittaa Venäjän kehittämään lainsäädäntöään ja käytäntöjään. Edessä on runsaasti työtä, jota voimme tukea niin kahdenvälisesti kuin EU:n ja EN;n kautta. Kansalaisjärjestöillä on luonnollisesti tässä oma tärkeä osansa. Mielestäni tämä esimerkki kuvaa hyvin sitä, miten vaikeaa ja usein keinotekoista on pyrkiä erottelemaan kahdenvälistä, EU-tason ja monenvälistä politiikkaamme.
* * *
Venäjä-politiikkamme mahdollisuudet riippuvat jatkossakin Venäjän sisäisestä kehityksestä ja Euroopan yleisestä kehityksestä.
Minkään yhteiskunnan kehitys ei ole suoraviivaista. Venäjän tavoitteekseen asettamat demokratia, oikeusvaltio, markkinatalous ja kansalaisyhteiskunta ovat paljon lähempänä toteutumistaan kuin vielä muutama vuosi sitten. Vapaaseen tiedonvälitykseen ja ilmaisunvapauteen tottuneet sukupolvet tulevat huolehtimaan siitä, että nämä vapaan yhteiskunnan peruspilarit säilyvät. Paluuta vanhaan ei ole, eikä saa olla.
Kun tiedetään, kuinka suuri merkitys vapaalla kansalaistoiminnalla on esimerkiksi länsi- eurooppalaisissa yhteiskunnissa, on tämän sektorin heikkous yksi nykyvenäjän kehityksen merkittävimpiä ongelmia. Kun tiedetään liike-elämän ja paikallisten mahtimiesten suuri valta, voidaan kysyä, kuinka toimitaan ympäristön puolesta, kuinka taistellaan korruptiota ja byrokraattisuutta vastaan, kuinka puolustetaan työntekijöiden oikeuksia, jos ei ole valtarakenteista riippumattomia kansalaisjärjestöjä. Etenkin kun Venäjällä on koko valtakunnan kattava puoluejärjestelmä vielä toistaiseksi kehittymätön. Alue- ja paikallistasolla ei useimmiten ole puoluerakenteitakaan.
Venäjän avautuminen 1990-luvulla on nostanut kansalaisyhteiskunnan suhteet ulkomaailmaan aivan uudelle tasolle. Tiedonvälitys on vapautunut, samoin ulkomaanmatkailu. Tämä on antanut meille mahdollisuuden käydä dialogia niin julkisen vallan kuin kansalaisjärjestöjenkin kanssa eri politiikkalohkoilla – niin kahdenvälisesti kuin Euroopan unionin puitteissa.
Suomi on tukenut Venäjän muutosta ja kansalaisyhteiskunnan edellytyksiä lähialueyhteistyöohjelman avulla. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Suomen ja Venäjän välillä kahdenkeskisenä aloitettu Karjalan sosiaali- ja terveydenhallinnon uudistuksen tukihanke, jonka sittemmin Euroopan unioni on ”adoptoinut”. Unioni on tukenut Venäjän muutosta, transitiota jo vuosikymmenen ajan Tacis-ohjelman avulla. Karjalasta lähtenyttä sosiaali- ja terveyssektorin hanketta on tarkoitus laajentaa muuallekin Luoteis-Venäjän alueella.
Tällä hetkellä ovat Venäjän talousnäkymät suotuisammat kuin vuosiin.Tarpeellisiin rakenneuudistuksiinkin näytetään nyt ryhdytyn. Kokonaisuutena Venäjä näyttää joka päivä yhä enemmän itsensä näköiseltä.
EU:n laajeneminen vaikuttaa Venäjän ja EU:n suhteisiin. Arviomme mukaan vaikutukset sekä liittyvien maiden sisäiseen tilanteeseen että laajenevan EU:n ja Venäjän välisiin suhteisiin ovat positiivisia. Venäjän peruskäsitys laajenemisen suhteen on ollut alusta alkaen myönteinen. Viime aikoina on ollut nähtävissä, että myös yksittäisissä aiemmin huolenaiheina nähdyissä kysymyksissä Venäjän arviot ovat lähestyneet Suomen ja muiden EU-maiden arvioita. Tämä koskee niin laajentumisen taloudellisia vaikutuksia kuin sen vaikutusta esimerkiksi Viron ja Latvian venäjänkielisten vähemmistöjen asemaan.
EU:n ja Venäjän suhteiden pohjana on kumppanuus- ja yhteistyösopimus, joka mahdollistaa suhteiden kehittämisen lähivuosiksi jopa vuosikymmeniksi. Sopimuksen tavoitteiden joukossa on EU:n ja Venäjän välisen vapaakauppasopimus. Tämä ei kuitenkaan voi toteutua ennen Venäjän WTO-jäsenyyttä ja kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa sovitun toimeenpanoa. Toistaiseksi kyseessä on siis poliittinen tavoitteenasettelu, joka kuvaa sitä, mihin suuntaan osapuolet ovat valmiita EU:n ja Venäjän välisiä suhteita kehittämään.
Julkisuudessa Venäjän suhteen keskitytään helposti ongelmiin ja uhkiin. Tämän monesti varsin suppean ja Eurooppa-keskeisen käsittelytavan rinnalla olisi hyvä nähdä, miltä nämä ongelmat ja uhat näyttävät globaalissa perspektiivissä. Kannattaa myös nähdä Venäjän tarjoamat mahdollisuudet. Venäjä omaa valtavat uusiutuvat luonnonvarat, siellä on koulutettu väestö ja runsaasti puhdasta tilaa. Meillä on kaikki syy olla suhteellisen optimistisia sekä Suomen ja Venäjän että Venäjän ja sen Eurooppa-suhteiden osalta.
Myös Venäjällä ollaan uhkia ja mahdollisuuksia määrittelemässä uudelleen. Venäjän hallituksen edustajat ovat kuluneen kesän ja syksyn aikana usean otteeseen korostaneet Venäjän pyrkivän harmonisoimaan lainsäädäntöään ja menettelyitään EU:n kanssa. Uhkien määrittelyssä Venäjän turvallisuusneuvosto on korostanut nimenomaan sisäisten uhkien merkitystä. Nämä eivät ole pelkästään kansallisuusperäisiä vaan myös yhä useammin ympäristön saastumista, ydinturvaa ja kansalaisten terveyttä koskevia uhkia. Näiden ei-perinteisten turvallisuusuhkien merkityksestä Venäjän ei ole vaikea löytää yhteistä säveltä EU:n ja Suomen kanssa. Toimimalla näiden uhkien poistamiseksi parannamme koko maanosamme ja sen kansalaisten turvallisuutta.
