Johtajuus kateissa lähi-idässä

Lähi-idän niin sanottu rauhanprosessi on täysin jäissä ja alueella muhivat jälleen uuden sodan ja katastrofin ainekset. Koska sota ja väkivalta lähi-idässä heijastuvat kaikkialla maailmaan ja ovat osa yhteistä turvattomuuttamme, ei tähän voi suhtautua niin, että tämä olisi vain Israelin ja palestiinalaisten ongelma konfliktin välittöminä osapuolina. Myös ns. kansainvälinen yhteisö, on yhtä lailla osallinen ja kantaa […]

Lue lisää...

Outoja jälkipuheita

Uskollisina omalle Nato-linjalleen ovat Helsingin Sanomien toimittajat Unto Hämäläinen ja Olli Kivinen EU-nimitysten jälkeen todistelleet korkeiden virkojen menneen muualle kuin Suomeen siksi, ettei niihin koskaan valita ketään Natoon-kuulumattomasta maasta. Saman logiikan mukaan olisi pitänyt olla vielä mahdottomampaa, että EU:n sotilaskomitean ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kuitenkin suomalaiskenraali Hägglund.  24.11. 2009

Lue lisää...

21.11. 2009 Kaupat auki joka sunnuntai

Eduskunta hyväksyi eilen lain kauppojen ympärivuotisesta sunnuntaiaukiolosta äänin 107-53. Vastaan äänestivät kristilliset ja vasemmistoliittolaiset, muutama yksittäinen porvariedustaja sekä noin puolet sosialidemokraattisesta ryhmästä. Mielipiteet SDP:n ryhmässä olivat niin selvästi kahtiajakaantuneet, että ryhmä päätti jo käsittelynsä alussa, että edustajille annetaan vapaat kädet. Poikkeukselliseen menettelytapaan päätymistä edesauttoi se, ettei kumpikaan puoli ollut varma enemmistöstään niin, että olisi halunnut […]

Lue lisää...

Hyviä kysymyksiä ja vähemmän hyviä vastauksia elvytyksestä

120-vuotias Helsingin Sanomat osoittaa kiitettävää journalistista terävyyttä esittäessään kymmenen kriittistä kysymystä elvytyksestä valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle, joka toisin kun Vanhanen myös vastaa lehden epämiellyttäviin kysymyksiin. Vastaukset eivät vakuuttaneet niitä tekemässä olleita talousasiantuntijoita ja kertovat samalla kokoomusministerin ideologisista mieltymyksistä ja ennakkoluuloista paljastavasti. Kritiikin keskeinen kohde on elvytystoimien aloituksen hitaus ja niiden riittämättömyys sekä veronalennusten hallitseva osuus elvytystoimissa. […]

Lue lisää...

EU uhkaa kolmatta sektoria

Lakia työvoimapalveluista ollaan muuttamassa. Tarkoitus on rajata työllistäville tahoille annettava palkkatuki 200 000 euroon kahden vuoden aikana. Tätä perustellaan sillä, että näin tuki voidaan tulkita ”vähämerkitykselliseksi” niin, ettei sitä katsottaisi kilpailua vääristäväksi valtion tueksi. Tässä on ikävä esimerkki siitä, miten kilpailufundamentalismi uhkaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Käytännön seuraus muutoksesta olisi kolmannen sektorin järjestöjen tarjoamien työllistämismahdollisuuksien raju leikkaus. Myös […]

Lue lisää...