Ukraina, informaatio, disinformaatio ja fasismi, Kirjoitus Demokraatti-lehdessä, 21.5.2014

Kriisi- ja konfliktitilanteissa päättäjiltä  odotetaan nopeita kommentteja ja ratkaisuja.  Tämä koskee myös ja erityisesti Ukrainan tapahtumia. Kun seuraa Ukrainasta tulevaa ja sitä koskevaa runsasta uutisvirtaa ja erityisesti sitä, mitä netissä levitetään, on ensimmäiseksi aina syytä muistaa että suurin osa siitä voi olla tahallisesti tai tahattomasti levitettyä vääristelevää disinformaatiota.  Sen lähteenä ja levittäjänä voi olla niin valtiollinen kuin ei-valtioillinen toimija. Tällöin on suuri houkutus ja vaara, että kommentteja vaaditaan ja annetaan puutteellisen tai väärän tiedon perusteella.

Myös selvästi väärän ja propagandana levitettävän tiedon taustalla voi olla jokin todellinen tapahtuma, jota vääristellään ja tulkitaan niin, että alkuperäinen totuus katoaa tai muuttuu päinvastaiseksi.

Kommenttien, arvioiden ja ennen kaikkea päätösten tulee kuitenkin perustua mahdollisimman oikeaan tietoon. Tällaisessa tilanteessa olisi äärimmäisen tärkeätä, että päättäjillä olisi käytössään myös sellaista riippumatonta seuranta- ja analysointikapasiteettia, joka pystyisi erottamaan selvästi valheellisen ja totuudenmukaisen informaation toisistaan ja myös toteamaan sen, milloin se ei ole mahdollista. Tämän puutteen joudumme toteamaan niin mediassa kuin hallinnossa ja yhtä lailla Suomessa kuin vaikkapa Euroopan Unionissa.

Lähtökohtaisesti ei ole myöskään yhtään sellaista valtiollista tai ei-valtiollista tiedonvälittäjää, jonka välittämää uutisointia voisi pitää sataprosenttisen luotettavana. Tämä koskee kaikkia Ukrainan kriisin osapuolia ja toimijoita.

Omassa luokassaan ovat Venäjän yhä suuremmassa määrin valtion ohjauksessa olevat tiedotusvälineet, jotka ovat lähes täysin tosiasioista piittaamattoman propagandan levittämisen välineitä. Tämä alkaa jo käytetyistä nimikkeistä, kuten fasismista, joka on ehkä yleisin ja historiallisesti tehokkain venäläisessä uutisoinnissa käytetty pelotesana.

Sivuutan fasismin monet määritelmät ja koitan luetella piirteitä jotka ovat olleet eri aikoina fasistisille liikkeille tunnusomaisia. Näihin kuuluu etniseen ja kielellistä yhteenkuuluvuutta korostava nationalismi, johtajuuden keskitys, rappiokulttuuria suosivan demokratian halveksunta, voimapolitiikan ihannointi, vastustajien väkivaltainen kohtelu ja pelottelu, turvautuminen manipuloituihin kansanäänestyksiin, homofobia, luokkavastakohtaisuuksien peittely ja valtiollisen ohjaukseen alistuvan monopolikapitalismin suosiminen, tiedonvälityksen kontrollointi ja keskitetty valtiollinen propaganda sekä vahvan johtajan palvonta.

Sellaista maata, jossa ei olisi lainkaan näitä tunnusmerkkejä täyttäviä liikkeitä ja toimijoita, on Euroopasta vaikea löytää. Kaikissa maissa niihin on suhtauduttava vakavana uhkana demokratialle, oikeusvaltiolle ja ihmisoikeuksien toteutumiselle. Vielä pahempaa on, jos tällaiset toimintatavat pääsevät isännöimään valtiollista vallankäyttöä.

Itä-Ukrainassa kaupungintalojen valtauksia tehneet, tiesulkuja pystyttäneen ja vastustajiaan terrorisoivat  separatisteiksi kutsutut aseistetut toimijat ja heidän kansainväliset tukijansa täyttävät myös lähes kaikki edellämainitut fasismin tunnusmerkit, ainakin huomattavasti selkeämmin kuin tällä polttomerkillä leimattu Kiovan hallitus.

Tällä en tarkoita, etteikö myös Kiovan hallituksen puolella esiintyisi vaarallisia fasistisia liikkeitä, kuten Oikea sektori ja muut, joita Kiovan hallitus ei ole kyennyt eikä ehkä aina halunnutkaan riisua aseista ja saattaa vastuuseen teoistaan. Se että ongelma ratkaistaisiin virallistamalla tällaiset ryhmät osaksi valtiollista turvallisuuskoneistoa ei ole hyväksyttävä eikä kestävä ratkaisu.

Niin läpikorruptoituneessa maassa kuin Ukraina on kaiken sen hallitukselle annettavan tuen oltava avointa ja läpinäkyvää sekä ankaran ehdollista niin taloudellisten reformien kuin poliittisten päätösten suhteen. Kenenkään väärinkäytöksiä, perusteetonta tai kontrolloimatonta väkivaltaa tai vihapuhetta ei tule katsoa läpi sormien siksi, että niihin turvautuvat edustaisivat  geopoliittisesti mieluisampaa vaihtoehtoa. Se olisi kaikkien ukrainalaisten toiveiden pettämistä eikä edistäisi Ukrainan demokraattisen oikeusvaltion rakentamista ja sen eheyden turvaamista.