Georgia, Suomi ja Venäjä, Kolumni Seura-lehteen 6.9.2008

Erkki Tuomioja
 
 
Hyssyttelyn aika on ohitse, sanoo ulkoministeri Alexander Stubb. Tämä tietysti lämmittää meitä jotka emme esimerkiksi 1968 Tshekkoslovakian miehityksen aikana hyssytelleet. En häpeä sitä neuvostovastaisuuden leimaa, joka minuun 1980-luvulla Ytimen päätoimittajana lyötiin, tai sitä antiamerikkalaisuuden leimaa, jonka Irakin sodan ja USA:n voimapolitiikan arvostelijana 2000-luvulla sain, mutta olisi silti typerää itsetarkoituksellisesti tällaisia passileimoja kerätä.
 
On hyvä, että suomalaiset johtajiaan myöten ovat ottaneet selkokielistä kantaa Venäjän toimiin. Näin etenkin jos samalla arvioidaan myös Georgian toimia kriittisesti, eikä unohdeta Yhdysvaltain voimapoliittisen uhoilun ja Irakin sodan osuutta voimapolitiikan tietynlaiseen renesanssiin.
 
Vaikka kukaan ei sano haluavansa takaisin kylmän sodan aikaiseen maailmaan on aika moni palannut senaikaiseen retoriikkaan ja ajatusharhoihin. Maailma on kuitenkin sillä tavoin muuttunut, että miekkaan tarttujat tulevat entistä varmemmin siihen myös hukkumaan. Miekoilla ei globaalisoituneessa keskinäisriippuvuuden maailmassa saavuteta kestäviä etuja toisten kustannuksella, eikä ratkaista niitä uusia haasteista ilmastomuutoksesta alkaen, jotka ovat koko koko ihmiskunnan yhteisiä uhkia.
 
Miekkamiestenkin kanssa on elettävä ja koetettava sitkeästi ja kärsivällisesti rajoittaa heidän mellasteluaan ja siitä koituvia vahinkoja. Tässä odotukset kohdistuvat ennen kaikkea Euroopan Unioniin, jonka kyky tai kyvyttömyys yhtenäiseen politiikkaan Venäjän ja sen naapurien suhteen pitkälti ratkaisee lähivuosien kehityksen.
 
Toistaiseksi Suomen rooli on ollut ihan kiitettävä. Siihen onko Suomen syytä tehdä jotain muutoksia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa on puheenvuoroissa toistaiseksi annettu hyvin ennustettavia vastauksia. Nato-jäsenyyden kannattajat ovat saaneet lisää perusteita uskolleen, mutta niin ovat sen vastustajatkin. En haluaisi lukea itseäni kumpaankaan ryhmään, sillä Nato-jäsenyyden mahdollisuus on meilläkin olemassa, jos Naton kehitys joskus sitä puoltaisi. Kasvavien epäluulojen aikana ei Suomen asemassa olevan maan kuitenkaan kannata ehdoin tahdoin liittyä minkäänlaiseen sotilaalliseksi saartorenkaaksi tulkittuun järjestelyyn.