”Arkistot, julkisuus ja tietosuoja”. Kirje Iltalehdelle 30.5.2007

Hyvä Iltalehti !

Kiitos perjantaina minulle lähettämästänne päivän meilistä otsikolla Erkosta Stasiin. Olemme arkistojen julkisuudesta samaa mieltä. Olen toiminut julkisten arkistojen julkisuuden puolesta aina – esim. ulkoministerinä myöntänyt kaikille sitä pyytäneille tutkimustyötä tehneille tutkijoille luvan käyttää myös yleistä salassapitoaikaa nuorempia asiakirjoja – paheksunut niin Suomen Pankin salailukäytäntöjä kuin Eljas Erkon ja muidenkin yksityisarkistojen suljettuina pitämistä. Molempiin törmäsin itse, kun parikymmentä vuotta sitten tein elämäkertatutkimusta Sakari Tuomiojasta, eikä tilanne ole noista ajoista vieläkään muuttunut.

Ns. Tiitisen listan osalta on kuitenkin kyse yksityishenkilöitä koskevasta tietosuojasta. En ole itse listaa saanut enkä pyytänyt nähtäväkseni. Minulle on riittänyt, että listan pitäminen ei julkisena on tuomioistuin käsittelyssä hyväksytty ja että Suojelupoliisi on virkavastuullaan läpikäynyt listan ja katsonut, ettei sen perusteella ole ollut aihetta käynnistää syytteisiin johtaneita tutkimuksia.

Koska asialla oli merkitystä myös ulkoministeriön kannalta pyysin kuitenkin Supolta vahvistusta sille, oliko listalla ketään ministeriössä vastuulliseen asemaan noussutta virkamiestä. Sain vastauksen, ettei ollut – tosin jos olisikin ollut, ei se vielä olisi kertonut heidän tehneen jotain sopimatonta. Halusin tämän tiedon siksi, että joissain suomalaislehdissä mainittiin nimeltä kolme suurlähettilästä tällaisina henkilöinä. Suosittelin asianomaisille, että harkitsisivat oikeustoimia näitä perättömiä väitteitä julkistaneita lehtiä vastaan. Harkinnan jälkeen kaikki päätyivät siihen, etteivät siihen ryhdy. Vaikka he lopulta olisivatkin saaneet oikeutta, olisi suureen julkista kohua herättävään prosessiin mennyt paljon aikaa ja rahaa. Ymmärsin heidän ratkaisunsa, vaikka olisinkin mielelläni nähnyt nimet julkaisseiden lehtien joutuneen vastaamaan teostaan.

Kuten tiedämme Puolasta, DDR:stä ja muista entisistä kommunistimaista, on tuollaiselle listalle voinut joutua vain sen vuoksi, että asianomaisella on ollut jokin yhteys näiden maiden turvallisuusviranomaisiin ilman, että he siihen on liittynyt mitään sopimatonta saatikka rikollista, tai että he olisivat edes tienneet puhuneensa jonkun agentin kanssa. Kun näissä maissa on sitten ryhdytty politikoimaan erilaisilla listauksilla, on syntynyt myös monta, äärimmillään itsemurhaan saakka johtanutta tragediaa, kun myös täysin syyttömiä ihmisiä on leimattu ja heidän työmahdollisuutensa evätty.

Vaikka listan julkistaminen olisi varmaan helpotus kaikille niille virkamiehille ja poliitikoille, joiden nimiä käytävillä kuiskitaan listalla olleiksi, ei se ole riittävä peruste saattaa toisia tuntemattomampia listalla esiintyneitä suomalaisia useimpien osalta aivan yhtä aiheettoman, mutta paljon julkisemman ryöpytyksen kohteeksi.