”EU:ta voidaan vahvistaa vaikka perustuslakisopimus viivästyykin”, Keski-Uusimaa, 1.6.2006

Hallituksen on määrä antaa esityksensä Euroopan Unionin perus­tuslakisopimuksen ratifioimisesta huomenna eduskunnalle. Onko tämän monien jo kuolleeksi julistaman sopimuksen ratifiointi enää ylipäätään järkevää?

Eduskunnan selvän enemmistön tahdon noudattaminen on tietenkin jo riittävä syy ratifiointiin. Vaikka kävisikin niin, ettei perustuslakisopimus tässä muodossa koskaan tulisi voimaan ja että mahdollinen uusi sopimus jouduttaisiin käsittelemään aika­naan uudelleen, ei menettelystä seuraa mitään vahinkoakaan. Puheenjohtajakautemme kannalta saattaa myös olla eduksi, että ratifioimalla esityksen nyt teemme näyttävästi selväksi sitoutu­misemme EU:n kehittämiseen ja vahvistamiseen.

Perustuslakisopimuksen lopullinen kohtalo on epävarmaa. Jos sopimukseen vielä tehdään muutoksia, niin todennäköisesti niihin kuuluu tästä epäonnistuneesta nimestä luopuminen, onhan se johta­nut monet vastustamaan sopimusta, koska luulevat sen sisältävän asioita, joita siihen ei sisälly. Tosiasiassa sopimus on saman­lainen valtioidenvälinen sopimus, kuin ne nykyiset perussopimuk­set jotka se korvaisi.

Suomessa sopimuksella on nimestään riippumatta kuitenkin perus­tuslailli­nen ulottuvuus. Eurooppa-neuvoston muuttuminen EU-insti­tuutioksi korostaa parlamentaarista demokratiaa ja selkeyttää meidän perustuslaillista käytäntöämme.

Perustuslakisopimuksen tuumaustauon jatkuminen ei kuitenkaan tarkoita että EU olisi lamaantunut saatikka syvälli­sesti jakaan­tunut. Kaikki pitävät päinvastoin tärkeänä, että Unioni pystyy etenemään niillä aloilla joissa euroskeptisim­mätkin kansa­laiset odottavat tuloksekkaampaa toimintaa EU:lta: yhteisen ulko- ja turvallisuus­politiikan vahvistamista ja arki­turvallisuu­den paran­tamista uusien turvallisuusuhkien edessä.

EU:ssa pohditaan myös laajasti sitä, miten monien kansalaisten horjuvaa luottamusta EU-projek­tiin voitaisiin vahvistaa. Euroby­rokraattien rakastamilla mainos­kampanjoilla ja julistuk­silla ei tilan­netta kuitenkaan paranneta. Tarvitaan konkreetti­sia, ihmis­ten selvästi parannuk­siksi kokemia toimia, jotka osoittavat unionin kyvyn vastata heidän tarpeisiin­sa. Toinen puoli asiassa on myös se, että pois­tamalla tarpeetto­man ylisääte­lyn aiheuttamia ärsy­tyksen­aiheita – Suomen osalta esi­merkkeinä susien määrän säätely Brys­selissä, valastarkkailijat Itämeren kalastusaluksil­la, ter­vankäy­tön rajoi­tukset tai Suomen rahapeli­monopolien uhkai­lu – voidaan välittö­mimmin vahvistaa EU:n nauttimaa luottamusta.