”EU:n kriisi on vakava, mutta ei tappava”, kolumni, Uutispäivä Demari, 22.6.2005

Erkki Tuomioja

  EU:n kriisi on vakava, mutta ei tappava

  – kolumni Uutispäivä Demariin 22.6. 2005

 Eurooppa-neuvosto oli neuvoton sen suh­teen, mitä tehdä Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä hylä­tylle perustusla­kisopimuk­selle. B-vaihtoehdon puutteessa kukaan ei vielä halunnut julistaa sitä lopullisesti kuolleek­si. Asiaan palataan tuumaus­tau­on jäl­keen.

 Myöskään rahoituskehyksistä vuosille 2007-2013 ei syntynyt ratkaisua. Millaisessa kriisissä EU oikein on näiden epäonnistu­misten jälkeen?

 Vastaus on, että pienemmässä kuin miltä näyttää ja suuremmassa kuin sen tarvitsisi olla. Hyvä sääntö on, että jos löydät itsesi kuopasta ja haluat pois, niin ei kannata jatkaa kaivamista. Valitettavasti äskeinen Eurooppa-neuvosto oli tällainen kollek­tiivinen kaivuuharjoitus, vaikka tuloksena ei sentään vielä hauta olekaan.

 Rahoituskehysten jääminen avoimeksi on valitettavaa, mutta ei niistä ennenkään ole 18 kuukautta ennen uutta budjetti­kautta voitu sopia. Suurempi huoli on se, miten neuvotteluissa korostui vain omien etujen ajami­nen. Sekään ei uutta ole, mutta yleinen ja yhteinen Eurooppa-etu tarvitsee nyt vahvempaa puo­lestamis­ta. Se tarkoittaa sekä keskinäistä solidaarisuutta että satsaamista aidosti yhteistä lisäarvoa tuottaviin toimiin, kuten ulkosuhdepo­litiikkaan. 

 Lopullinen rahoitusratkaisu tuskin tulee ainakaan kokonais­mitoi­tuksen­sa osalta oleellisesti poik­keamaan nyt pöydällä ol­leesta. Voi kuitenkin olla että ratkaisuun pääsemi­nen edel­lyt­tää vielä uutta luovuutta ja vahvempaa Euroop­pa-näkemystä. Sitä tarvitaan, jos asia on avoin vielä meidän puheenjohta­jakau­temme alka­essa.

                       x         x         x

 Tarvitaanko tässä tilan­teessa uusia ja suureellisia Eurooppa-visioita, kuten monet peräänkuuluttavat? Vai tarvitaanko parem­minkin vähän vaatimat­tomam­paa tie­kart­taa joka olemas­saole­vaan maas­toon perustuen veisi askel askeleelta eteen­päin?

 Visionäärit voivat näet olla myös vääriä profeettoja. Haaksiri­kon kärsinyt uusi perustuslakisopimus oli suu­risuuntainen visio. Jälkiviisautta tai ei, on niin sopi­muk­seen liitetty retoriikka ja sen nimittäminen perustus­laiksi saat­toi nostat­taa monet kansa­laiset vastus­tamaan esitystä, jonka konk­reettiseen sisältöön heille ei välttä­mättä kuitenkaan ollut huomauttamista.

 Kansalaisvastarintaan on törmännyt myös vi­sio EU:n jatkuvasta laajen­tumisesta. Käytännön välineenä rauhan, vakauden ja vaurau­den laajentamiseksi Euroopassa ei laajentumisesta kuitenkaan tule luopua, kunhan jäsenyyskriteereistä ei visioinnin nimissä tingi­tä.

 Epäilen etteivät ihmiset Euroopan kaduilla vielä koe krii­sinomaista ahdis­tusta perustuslakisopimuksen kohtalon vuoksi. Monet niistä jotka haluavat vahvistaa sosiaa­lista Euroop­paa ja kannat­tavat EU:n välttämättö­mänä vä­lineenä hallita ylikan­salli­sia markkina­voimia, torjuvat perustus­lain koska epäi­le­vät sopimuk­sen vain lisää­vän markkina­voimien vapaata tem­mellys­tä. Vaikka tämä on väärä arvio, mutta ei sitä tule sivuuttaa olankohautuksella.

 Sosialidemokraateille, jotka haluavat vahvistaa EU:ta juuri sosi­aalisen Euroo­pan raken­tamiseksi, tämä on erityinen haaste. Meidän tulee tarjota vähem­män korkealentoista EU-reto­rii­kkaa ja enem­män konkretiaa sosiaa­li­semman Euroo­pan ja näky­vämmän tehok­kaaseen moninkeskisyyteen perustuvan yhteisen turval­lisuus­poli­tiikan hyväksi.