Baabelin sopimus (ydinasiat) Ydin 6/1992

Baabelin sopimus

Ranskan kansanäänestyksen alla hallitus jakoi moniväriesitettä, jolla
kansaa maaniteltiin Maastrichtin sopimuksen taakse. En tiedä sen vaikutuksesta
ranskalaisten äänestyskäyttäytymiseen, mutta muaalla EY:ssä se ainakin
olisi varmistanut sopimuksen hylkäämisen. Sen mukaan koko Euroopan
unioni oli ranskalaisten tekemä, kaikessa Ranskan etuja toteuttva ja
Ranskan johtoaseman turvaava keksintö.

Maastrichtin sopimuksen ongelma ei ole se, että sitä tulkitaan vähintään
yhtä monella mielellä. Jokaisessa EY-maassa hallitukset ovat myyneet
samaa sopimusta kansanedustuslaitoksilleen ja äänestäjilleen
tarkoituksenmukaisesti valikoivin ja muissa maissa esitettyjen perustelujen
kanssa ristiriitaisin perustein.

Tämä on mahdollista koska Euroopan poliittisen markkinat eivät vielä
ole yhtä integroituneita kuin kaupalliset. Todella yhdentyneessä
Euroopassa ei Maastrichtin sopimuksen kaltainen tarkoituksellisen vaikeaselkoinen
ja tulkinnanvarainen asiakirja voisi ikinä tulla perustuslakiin hyväksytyksi.
Sen verran epävarmaa se on nytkin, ettei Saksassa ja Englannissa uskalleta
ottaa Ranskan riskiä ja alistaa sopimusta kansanäänestykseen.

Tanskan äänestäjien suuri palvelus koko euroopalle näyttää valitettavasti
valuvan hukkaan. Vaikkei Maastrichtin keisarilla olisikaan vaatteita,
jatkaa hän kulkuaan kun komission räätälit muuttavat kuvaustaan kuosin
väristä ja muodosta.

Komission ja eurofederalistien perääntyminen Maastrichtin vastustuksen edessä
on vain taktista laatua. Delors ja kumppanit komissiossa ovat vaihteeksi
tyytyneet matalaan profiiliin ja puhuvat kauniita sanoja enemmästä
demokratiasta, avoimuudesta ja läheisyydestä.

Eurobyrokraatit näkevät Maastrichtin vastustuksen etupäässä vain huonosti
hoidetun suhdetoiminnan seurauksena. Kun komissio nyt maireilee esimerkiksi
subsidiarisuudesta ei se suinkaan ole tinkinyt siitä, että Brysseliin
keskittyneen vallan asiana on arvioida, mikä asiaan kuuluu alemmalla tasolla
ja mikä yhteisössä hoidettavaksi. Ero siihen, että jäsenvaltiot itse
tulkitsisivat milloin toimivallan luovuttaminen Brysseliin on perusteltua
ja milloin ei, on huomattava.

Kaiken lisäksi ajankohtaisen subsidiarisuusinnostuksen operationaalinen
sisältö näyttää olevan se, etä kaikki aktiivisuus sosiaalisen ulottuvuuden tai
tiukemman ympäristönsuojelun hyväksi on pantu jäihin. Tämä on ideologinen
prioriteettivalinta kun samanaikaisesti markkinavapauksien ja valuuttaunionin
toteutuksesta ei haluta vähääkään tinkiä.

Europarlamentin punavihreä enemmistö myöntää 80-luvun monetaristisen oikeaoppisuuden
vallassa luotujen sisämarkkinoiden ja EMU:n heikkoudet yksipuolisesti
kilpailuarvoja toteuttavina suunnitelmina. Parlamentti ei kuitenkaan tingi
oman aseman vahvistamiseen tähtäävän reviiriajattelun sokaisemana tuestaan
Maastrichtin sopimukselle. Huippuna ovat ne vihreät Euroopan ja Suomen
parlamentissa, jotka torjuvat ETA:n liian markkinahenkisenä ja ympäristöarvoja
väheksyvänä mutta vaativat EFTA-maita EY:n täysjäseniksi.

Tanskassa puolueiden enemmistö on sopinut kansallisesta kompromissista ja
muutoksista, joita Maastrichtin sopimukseen tulisi tehdä ennen kuin se voidaan
Tanskassa hyväksyä. Ne kuulostavat hyviltä, mutta saattaa silti olla, että
niistä selviydytään tekemällä niistä erilliset pöytäkirjat EY:n kanssa ilman,
että Maastrichtin sopimusta varsinaisesti muutetaan. Tällaisten erillissopimusten
sitovuus on hyvin hämä eikä niillä tiukan paikan tullen — silloin kun riita
on EY:n federalistishenkisen tuomioistuimen ratkaistavana —
välttämättä ole merkitystä.

Joka tapauksessa tanskalaisvaatimukset muun muassa oikeudesta pysyä yhteisen
puolustuksen WEU:n sekä rahaliiton kolmannen vaiheen eli valuttojen
yhteensulauttamisen ulkopuolella samoin kuin ylikansallisuuden torjuminen
oikeus- ja poliisiyhteistyössä ovat asioita, joiden luulisi olevan myös
EY-jäsenyyttä hakevien pohjoismaiden intresseissä.

Suomen hallitus ilmoittaa kuitenkin Suomen hakevan EY:n jäsenyyttä Maastrichtin
mukaiset ”jäsenyysvelvoitteet ja kehittämistavoitteet” hyväksyen. Se on
sikäli realismia, että muunlaisella ilmoituksella ei pääse komission ohi
edes neuvotteluja aloittamaan. Silti ilmoituksessa on rähmälläänolon makua.
Eikö Suomen presidentillä ja pääministerillä riitä rahkeita edes sen
itsestäänselvyyden toteamiseen, että kehittämistavoitteiden hyväksyminen
voi olla sikäli vaikeaa, ettei niistä ole yksiselitteistä käsitystä edes
EY:n nykyisten jäsenmaiden kesken?

Tanskan ja EY:n suhteisiin ei Suomen hallitus ymmärrettävästi voi puuttua.
Kun kuitenkin monet suomalaispoliitikot ennen Tanskan kansanäänestystä
osallistuivat jaa-puolella kansanpainostukseen niin ei voine olla estettä
sille, että he nyt tukisivat Tanskan tavoitteita Maastrichtin tarkistamiseksi.
Niiden toteutuminen ei ainakaan voi vaikeuttaa muiden pohjoismaiden
neuvotteluja ja asemaa tulevan Euroopan unionin suhteen.

Kannattaa muuten vieläkin varautua Maastrichtissa ylösalaisten piirustusten
mukaan aloitetun Baabelin talon romahdukseen. Sen ei suinkaan tarvitse merkitä
onnettmuutta vaan yhtä hyvin alkua sellaisen eurooppalaisen talon rakentamiselle,
jonka kansat voivat paremmin kokea omakseen ja helpommin hyväksyä.

Ydin 6/92