Jouko Jokisalo. Euroopan radikaali oikeisto. Into, 262 s., Riika 2016

Jokisalo

Oikeistoradikalismin tie uusfasismista oikeistopopulismiin

Sain tämän kirjan luettua loppuun juuri hetkeä ennen kuin tv-uutisissa kerrottiin Itävallan oikeistoradikaalin vapauspuolueen FPÖ ehdokkaan  Norbert Hoferin saaneen yli kolmanneksen äänistä Itävallan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Itä-Suomen yliopiston lehtorin ja Euroopan historian dosentti Jouko Jokisalon kirja on siten paitsi analyyttinen myös pelottavan ajankohtainen.

Jokisalo on aiemmin julkaissut kansallissosialismin ideologiaa ja rasismia käsitteleviä teoksia ja artikkeleita. Tämäkin kirja alkaa 30-luvun fasististen liikkeiden esittelyllä ja analyysillä, joka tuo esiin, paitsi selviä yhtäläisyyksiä tähän päivään, myös fundamentaalisia eroja joiden vuoksi historian toistumista ei sellaisenaan tarvitse pelätä (tai sitten se toistuu Marxin kaavan mukaan ensimmäisen kerran tragediana ja toisen kerran farssina). Vaikka Euroopassa on tänään taas varteenotettavia avoimen fasistisia liikkeitä, kuten natseja jäljittelevä Kultainen aamunkoitto Kreikassa tai NPD puolue Saksassa., eivät tällaiset avoimesti demokraattisen valtiomuodon syrjäyttämiseen tähtäävät puolueet kuitenkaan ole eurooppalaisen laitaoikeiston merkittävämpiä ryhmiä.

Merkittävimmät radikaalioikeistolaiset ryhmät Euroopassa ovat tänään ottaneet etäisyyttä vanhoihin fasismiyhteyksiinsä ja pyrkivät Ranskan Front Nationalin ja Ruotsin Sverige-Demokraattien tavoin tekemään itsestään salonkikelpoisia. Antisemitismiä esiintyy toki edelleen, mutta rasismista pyritään ainakin sanoissa eroon ja pääsääntöisesti sen on korvannut kulttuurisia eroja painottava islamofobia. Se on jopa johtanut jotkut ääripuolueet Israelin ystäviin. Kansainvälispoliittisten asetelmien uusiin kulmiin kuuluu myös joidenkin oikeiston ääripuolueiden kuhertelu Putinin autoritaarisen Venäjän kanssa.

Tällaisen radikaalioikeiston uuden orientoitumisen oppi-isäksi Jokisalo nostaa ranskalaisen filosofin Alain de Benoistin, joka kirjoituksissaan yhdistää vasemmiston ja äärioikeiston ajatuksia koukeroisella tavalla: rasismista irtisanoudutaan, oikealta nojataan Spenglerin ja Heideggerin ajatuksiin liberaalin demokratian kritiikissä ja globaalia kapitalismia kritikoivalta vasemmistolta halutaan liittää Gramsci uuden oikeiston aateisien joukkoon. Jokisalon laajasti esittelemä Benoist on mielenkiintoinen ilmiö, mutta epäillä voi löytyykö esim. Suomesta ja Ruotsista montaakaan perussuomalaista tai Sverige-Demokraattia joka olisi hänestä edes kuullut saatikka hänen ajatuksiaan nimenomaisesti omaksunut.

Eurooppalainen äärioikeisto on myös finanssikriisin jälkeisenä aikana ottanut etäisyyttä uusliberalismiin, jonka verotusta ja hyvinvointivaltiota vastustaviin näkemyksiin se vielä kymmenen vuotta sitten laajalti nojasi. Nyt sen menestyksekkäimmät edustajat ovat orientoituneet oikeistopopulismiin, jossa esiinnytään hyvinvointivaltion ystävinä ja työväenpuolueina ilman sosialismia.

Vasta kirjan luettuani ja tämän kirjoitettuani löysin netistä tiedon, että Jokisalo on oman tunnustuksensa mukaan toiminut 70-luvulla värvättynä Stasin agenttina. Ajattelin että on kohtuullista mainita tämä sen vuoksi, ettei kukaan tämän tiedon perusteella arvioisi ja väheksyisi Jokisalon 2016 julkaisemaa kirjaa, joka on hyvä, informatiivinen ja ajatuksia herättävä siitä riippumatta minkälaisiin tekoihin sen kirjoittaja on menneisyydessä syyllistynyt.

Huhtikuu 2016