Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt, Tunturihauta. Bazar, 476 s., Juva 2013

1381068713_Tunturihauta.jpg

Roskaa kovissa kansissa

Pohjoismainen dekkarikirjallisuus on monien mielestä noussut maailman huipulle, jos ei muuten niin ainakin myyntilukujen perusteella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi Ruotsissa julkaistaisi genren boomin siivittämänä myös väsyttävää roskaa. Tähän kategoriaan olen valmis lukemaan Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin Tunturihaudankin.

Kirjan juoni ei ole kummoinen. Pahikset, terroristijahdissaan viattomia sivullisia kiduttavat ja tappavat amerikkalaisagentit ja näitä suojelevat korruptoituneet ruotsalaisviranomaiset eivät armoa anna eivätkä ansaitse. Hyviksiä ei kirjassa oikein olekaan, eivätkä tapausta selvittävät amoraaliset poliisit ole sen uskottavampia tai rakastettavampia sankareita. 

Juonen kertomiseen olisi riittänyt murto-osa käytetystä sivumäärästä ilman kömpelöä ja venytettyä henkilöiden tunteiden ym. kuvailua. Satunnainen näyte sivulta 37: ”Sinä hetkenä Ursula rakasti Mikaelia./ Niin hän ainakin uskoi. Se oli tunne, jollaista hän ei ollut kokenut koskaan ennen. Vahva ja ristiriitainen. Aivan kuin aakkosto olisi saanut yhden uuden kirjaimen, jonka olemassaolosta hän ei ollut ikinä edes tiennyt./ Hän olisi halunnut kirkua ja paiskoa tavaroita Mikaelin perään. Suudella. Vedota. Mihinkään sellaiseen hän ei ollut kyennyt. Se oli rakkautta, kiukkua ja ällistystä järjettömänä ja täydellisen lamaannuttavana sekamelskana. Hän oli vain istunut paikoillaan nyökkäillen. Päästänyt toisen käden ja sanonut ymmärtävänsä, vaikka oikeasti hän ei ollut ymmärtänyt yhtään mitään.”

Tämä on tietysti vain subjektiivinen lukijareaktio. Rosenfeldt on ollut käsikirjoittamassa myös ruotsalais-tanskalaista Silta-televisiosarjaa, jonka mainostetut ansiot jäävät mielestäni lähinnä kuvauksen ja näyttelijäntyön varaan. Tai jäivät ainakin ensimmäisissä jaksoissa, jotka eivät houkutelleet seuraamaan sarjaa pidemmälle.

Lokakuu 2013