Charles Cumming, The Trinity Six, HarperCollins, 418 s., St.Ives 2011

1332154373_Cummings.JPGKuudes mies

Englanti ei ole vieläkään kylmän sodan päätyttyäkään päässyt eroon traumasta, jonka jo 30-luvulla Cambridgessa opiskeluaikanaan  NKVD:n vakoilijoiksi värvättyjen Guy Burgessin ja Donald McLeanin loikkaus Neuvostoliittoon vuonna 1951 aiheutti. Ensin metsästettiin tietoa kuka oli se kolmas mies, joka varoitti Burgessia ja McLeaniä heidän paljastumisestaan. Epäilykset kohdistuivat heti SIS:n (Secret Intelligence Servicen) palveluksessa olleeseen Kim Philbyyn. Hän joutui eroamaan mutta välttyi todisteiden puutteessa syytteeltä. Lopullisesti hänen osuutensa vahvistui, kun hänkin vuonna 1963 loikkasi Moskovaan.
 
Tarina ei päättynyt tähän vaan jatkui muiden samaan vakoilurenkaaseen kuuluneiden myyrien metsästyksellä. Tässä jahdissa epäilyjen kohteena olivat vuorollaan mm SIS:n johtaja Roger Hollis ja työväenpuolueen pääministeri Harold Wilson. Neljänneksi mieheksi vahvistui jo vuonna 1964 Anthony Blunt, mutta kuningattaren taidekokoelman kuraattoriksi kohonneen Bluntin osuus pimitettiin pitkään julkisuudelta eikä häntä asetettu syytteeseen skandaalin pelossa. Kun tämä 70-luvun lopulla paljastui kohdistui mielenkiinto mahdolliseen viidenteen myyrään, jollaiseksi sittemmin vahvistui jo vuonna 1951 paljastunut John Cairncross. Hänenkin osuutensa oli pidetty pimennossa 90-luvulle asti.

Tämän jälkeenkin on sensaationälkäistä brittiyleisöä ruokittu uusilla spekulatiivisilla teoriolla ”kuudennesta miehestä” ja muista mahdollisista vakoojista. Tämän nälän tyydyttämiseksi ja rahastamiseksi on myös Charles Cumming kirjansa kirjoittanut. Kirjassa esiintyvät kaikki yllämainitut ja monet muut turvallisesti jo edesmenneet henkilöt omilla nimillään, tosin heidän enempi vähempi todennettuun historialliseen rooliinsa pitäytyen. Muista nimistä vain Dresdenissä KGB:n tehtävissä 80-luvulla työskennellyt Venäjän presidentti ”Petrov” on helposti tunnistettavissa elävän esikuvansa mukaan.

Cummingin kirja kertoo nimensä mukaisesti kuudennesta em. viitosten kanssa Cambridgen Trinity-collegessa 30-luvulla opiskelleesta vakoojasta. Kirja on kuitenkin puhdasta fiktiota eikä Cumming yritä esittää uusia  salaliittoteorioita agenttiromaanin kaavussa.
 
”Jos pidit kirjasta Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja tulet ihastumaan tähän kirjaan” hehkuttaa kustantaja Cummingin kirjan pokkariversion kannessa. Oikeampi yhteenveto on, että John Le Carren vakoilu- ja jännitysromaanien ystävä tulee pettymään Cummingin yritelmään, sillä se jää joka suhteessa kakkoseksi Le Carren kirjallisesti ansiokkaampien, sujuvammin etenevien ja fiktiossaankin uskottavampien teosten rinnalla.

 Maaliskuu 2012