Paul Strathern, Napoleon in Egypt. ’The Greatest Glory’, 480 s., Vintage Books, Croydon 2008

1257401491_Napoleon.JPG

Napoleon Egyptissä
 
Italian rintamalla vallankumouksellisen Ranskan joukot loistavaan voittoon johtanut Napoleon Bonaparte suostutteli Ranskassa silloin valtaapitäneen direktorion lähettämään hänet 40 000 miehisen sotajoukon komentajana Egyptiin kesällä 1798. Napoleonin suunnitelmissa, joista hän ei avoimesti kertonut, oli Egyptin valloitus kuitenkin tarkoitettu vain sillanpääaseman hankkimiseksi Aleksanteri Suuren jalanjälkiä seuraavalle sotaretkelle, jonka todellinen tavoite olisi ollut brittien karkottaminen Intiasta.
 
Tällaiset visiot jäivät vain haaveiksi. Muodollisesti ottomaanien alaisuuteen kuuluneen ja mamelukkien sotilasveljeskunnan hallitseman Egyptin Napoleon sai kohtuullisen helposti haltuunsa, mutta kokonaan hän ei sitä saanut rauhoitettua. Egyptiin hänen suuri 335 aluksen armadansa pääsi livahtamaan amiraali Nelsonin komentaman Välimeren brittilaivaston ohitse, mutta britit seurasivat perässä ja aiheuttivat ranskalaisille pahan tappion Abukirin meritaistelussa. Napoleon ei itse ollut  paikalla ja suuntasi lannistumattomana sotaretkensä pohjoiseen, mutta kärsi tappion brittien tukemille ottomaaneille Acressa. Tämä viimeistään teki hänellekin selväksi, että Intian valloitus olis pakko unohtaa.
 
Napoleon halusi olla itämaiden ystävä ja ymmärtäjä. Hänen kiinnostuksestaan kertoo sekin, että hän nimesi, sittemmin Nelsonin Abukirissa upottaman lippulaivansa l’Orientiksi. Hän myös luki koraania ja halusi esittäytyä  islamistinakin ja oli tyytyväinen kun yksi hänen kenraaleistaan kääntyi islaminuskoon voidakseen avioitua paikallisen naisen kanssa. Nämä eleet eivät kuitenkaan vakuuttaneet paikallista väestöä ja miehittäjien ja alkuperäisväestön kulttuurikuilu pysyi ylipääsemättömänä.
 
Valistushenkinen Napoleon oli myös tuonut mukanaan ison joukon eri alojen tiedemiehiä ja perusti heidän kanssaan Kairoon eräänlaisen akatemian. Monet näistä tiedemiehistä antoivat omilla aloillaan myöhemmin merkittävän panoksen tieteiden kehitykseen, ja he myös pyrkivät soveltamaan silloisen tieteen saavutuksia esim. terveydenhuollon ja maanviljelyn aloilla Egyptissä. Napoleonin voi myös katsoa olevan egyptologian perustaja, vaikkei hieroglyfien arvoitus vielä hänen aikanaan ratkennutkaan.
 
Kyse ei kuitenkaan ollut mistään tieteellisestä löytöretkestä vaan sotaretkestä kaikkine senaikaisen sodankäynnin julmuuksineen ja kauheuksineen. Vihollisen ja paikallisväestön kohtelu oli puolin ja toisin monissa kohdin ei vain nykyisten vaan silloistenkin kriteerien mukaan sotarikoksen tunnusmerkit täyttävää. Ranskalaisten tekemät rikokset olivat myös useimmiten suoraan Napoleonin käskyjen mukaisia. Jaffassa surmattiin tuhatmäärin antautuneita vihollissotilaita Katyniin verrattavassa verilöylyssä.
 
Kun idän valloitus ei edennytkään Napoleonin toivomalla tavalla, oli aika palata Ranskaan. Hän olisi sen tehnyt joka tapauksessa, mutta sai siihen myös direktoriolta kehotuksen. Napoleon ei ollut aiemminkaan piitannut direktorion ohjeista, mutta tämä pelasti hänet syytöksiltä Egyptiin jääneen armeijan hylkäämisestä. Puolitoista kuukautta paluunsa jälkeen hän oli jo valmis kaappaamaan vallan korruptoituneelta ja epäsuositulta direktoriolta ja ottamaan diktaattorina vallan käsiinsä.
 
Aiemmin mm. Mediceistä kirjoittanut Strathan kertoo Egyptin retken vaiheet värikkäästi ja runsaisiin alkuperäislähteisiin tukeutuen, Napoleonia sen enempää demonisoimatta kuin ihailemattakaan. Mielenkiintoisena aiemmin minulle tuntemattomana yksityiskohtana Strathan mm. kertoo Napoleonin juutalaisille huhtikuussa 1899 osoittamasta mahdollisesta julistuksesta, joka lähes 120 vuotta ennen Balfourin julistusta antoi lupauksen juutalaisen kansalliskodin perustamisesta Palestiinaan. Mahdollisesta siksi, että tällaisen julistuksen alkuperäiskappaletta ei ole löytynyt ja aikalaisviitteet ovat epäselviä ja ristiriitaisia. Strathan päätyy pitämään todennäköisenä vaikkakaan ei varmasti todistettavana, että Napoleon todella antoi tällaisen julistuksen tarkoituksenaan hankkia juutalaisilta tukea ontuvalle sotaretkelleen. Enempää arvoa sille ei voi antaa, sillä samanaikaisesti hän myös toisilla julistuksilla kosi kristettyjä, druuseja ja arabeja ottomaaneja ja brittejä vastaan.
 
Marraskuu 2009