Joseph Stiglitz, Making Globalization Work, Penguin, 358 s., St Ives 2007

1191217196_glob.jpgMitä tehdä globalisaatiolle?

Maailmanpankin entinen pääekonomisti ja taloustieteen Nobel-palkinnon v. 2001 saanut Joseph Stiglitz jatkaa kantaa-ottavan ja selväsanaisen taloustieteen parhaita perinteitä uudella globalisaatiota käsittelevällä kirjallaan. Aihetta Stiglitz on käsitellyt parissa aiemmassakin kirjassaan, joista Globalization and its Discontents on arvioitu aiemmin näillä sivuilla. Globalisaation kritiikin osalta uusi kirja ei poikkea eikä juurikaan täydennä edellisiä, mutta tässä kirjassa Stiglitz pyrkii myös esittämään konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja globalisaation haittojen vähentämiseksi ja sen tuomien etujen jakamiseksi laajemmille joukoille, ennen muuta köyhille ja köyhille maille.

Kansalaisjärjestöaktivisteja lämmittää se, että Stiglitz on ottanut käyttöönsä Attacin ja Maailman sosiaalifoorumien tunnuslauseen ”toisenlainen maailma on mahdollinen”, joka on kirjan ensimmäisen luvun otsikko. Käymättä muutoin läpi Stiglitzin esittämiä ratkaisumalleja köyhyyteen, kehitysrahoituksen turvaamiseen, maailman kauppajärjestelmän saamiseen paremmin palvelemaan kehitysmaiden tarpeita, velkaongelmaan ja kansainvälisten instituutioiden reformitarpeeseen, otan esille kaksi Stiglitzin laajasti käsittelemää kysymystä.

Stiglitz esittää erittäin kovaa kritiikkiä maailman kauppaneuvottelujen ja WTO:n osaksi liitettyä patentti- ja tekijäoikeussuojaa vastaan. Koko TRIPsin  agreement on Trade-Related aspects of Intellectual Property Rights  ymppääminen osaksi kauppaneuvotteluja ja -sopimuksia on ollut keinotekoinen ja tuloksena on epätasapainoinen järjestelmä, joka ylisuojaa monikansallisia lääketeollisuusjättejä, sallii niiden patentoivan luonnonorganismeja ja rahastavan niitä vuosisatojen ajan käyttäneitä ihmisiä sekä eväävän köyhiltä mailta niiden kiperästi tarvitsemat kohtuuhintaiset lääkkeet. Se että järjestelmään on tehty tiettyjä lievennyksiä, jotka mm sallivat halvempien geneeristen AIDS-lääkkeiden markkinoillepääsyn ei ole riittävä korjaus vaan paremminkin osoitus siitä, että lääketehtaatkin ovat nähneet viisaammaksi radikaalimpien muutosten estämiseksi suostua joihinkin myönnytyksiin.

Stiglitz käsittelee myös ympäristönsuojelun, ilmastonmuutoksen ja kauppajärjestelmän suhdetta. Tärkeintä on tietysti saada Yhdysvallat  ja Kiina, Intia ja muut Kioton sopimuksen ulkopuolella olevat CO2:n tuottajat  mukaan Kioton jälkeisiin sopimuksiin sitovista päästörajoituksista. Jos USA edelleen hangoittelee vastaan esittää Stiglitz, että muut maat ottaisivat WTO-sääntöjen puitteissa ja niiden sallimalla tavalla käyttöön sellaiset tullit amerikkalaisille tuotteille, jotka vastaavat sitä hyötyä, jonka niiden valmistajat saavat siitä että voivat edelleen tupruttaa ilmakehään CO2 päästöjä maksamatta samansuuruista päästökiintiömaksua, jotka EU:ssa jo ovat käytössä. Stiglitz kertoo puhuneensa asiasta paljon korkeiden viranhaltijoiden kanssa niissä maissa, jotka ovat Kioto-järjestelmään sitoutuneet. Melkein kaikki ovat sitä mieltä että tällainen olisi oikeutettu ja myös toimiva tapa ajaa asiaa, mutta yhtä yksimielisesti pitäneet tätä poliittisesti aivan liian järeänä, suorastaan kauppapoliittisena ydinsodan julistuksena. Sen vaikutukset USA:n talouteen olisivat huomattavia, mutta, kuten Stiglitz toteaa, ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat vielä dramaattisempia, eikä vain USAlle vaan koko maailmalle. Ehkä olisi siis aika lopettaa ulkopoliittinen hyssyttely ja kiertoilmaukset ja avoimesti ottaa tällainenkin vaihtoehto harkittavaksi, elleivät ilmastoneuvottelut muutoin etene.

Stiglitzin monet esitykset eivät välttämättä ole uusia tai omaperäisiä, eikä niiden tarvitsekaan olla, sillä paremman globalisaationhallinnan aikaansaamiseksi ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen, vaan ottaa se käyttöön. Jos Stiglitz on aiemmilla kirjoillaan halunnut ensin kertoa, mikä maailmassa ja globalisaatioprosessia hallinnoivissa instituutioissa ja menettelytavoissa mättää, niin tässä hän käy läpi mitä korjauskeinoja olisi käytettävä. Ratkaiseva läpimurto odottaa kuitenkin seuraavaa kirjaa, jossa kerrottaisiin, miten poliittinen järjestelmä saadaan myös ottamaan käyttöön tarjolla olevat ratkaisut.

Lokakuu 2007