Maineensa väärtti
Heikki Koski on niitä sosialidemokraatteja, jotka ovat kelvanneet mitä erilaisimpiin ja vaativampiin tehtäviin ilman, että nimitystä on seurannut ns. poliittisiin nimityksiin yleensä aina liittyvää arvostelua ja näykkimistä. Koski näyttää mieheltä, joka on ollut pätevä ja sopiva jo syntyessään, eikä hänen valintansa Porin apulaiskaupungijohtajaksi ja kaupunginjohtajaksi, Alkon vähittäismyyntijohtajaksi ja pääjohtajaksi, Tampereen yliopiston kansleriksi tai Länsi-Suomen läänin maaherraksi synnyttänyt kiistoja. Jokaisesta tehtävästään hän on voinut lähteä aitojen kiitosten saattamana. Tarjolla olisi ollut muitakin tehtäviä, sillä erilaisten hankalien hallintoon liittyvien kysymysten ratkomisessa Koski on ollut käyttökelpoinen selvitysmies.
Virkatehtävien ohella Koski käsittelee myös sukuaan, nuoruuttaan ja moninaisia järjestötehtäviään. Kansainvälisyyteen liittyvät hänen puheenjohtajuutensa STETEssä sekä Viron, Latvian ja Unkarin kanssa harjoitettu monipuolinen usein virallistesta kaavasta poikkeava ystävyystoiminta. Kattava muistelmateos kirja ei kuitenkaan ole, eikä se ole sellaiseksi tarkoitettukaan.
Koski on aiemmin kirjoittanut ajastaan Alkon pääjohtajana samoin kuin suurläänistään. Ottaen huomioon että hän on ollut nykyisen lääninuudistuksen ajaja ei ole kummallista, ettei hänen mielestään Länsi-Suomen läänin kaltaisen pohjoisessa Himankaan, lännessä Hankasalmelle ja lounaassa Korppooseen ulottuvan yli kahdensadan kunnan konstruktion johtamiseen liittynyt erityisempiä rakenteellisia ongelmia. Alkoholipolitiikassa Koski edusti maltillista vapauttamislinjaa, joka sekin joutui suuriin paineisiin Suomen EU-jäsenyyden myötä. Suurimmat muutosvaiheet Alko-konsernille koituivat kuitenkin vasta hänen seuraajansa Ilkka Suomisen aikana. Koski käsittelee näitä vaiheita ehkä turhankin varovaisesti sillä tuskinpa aiheeseen enää liittyy herkempiä asioita kuin mitä on tullut julkisuuteen Leena Warsellin uunituoreessa väitöskirjassa.
Kosken tyyliin ei kuulu revittely, uhoilu eikä panettelu. Harmin aiheet ja kritiikki kätkeytyy usein tehokkaasti rivien väliin. Myös iltapäivälehtiä Koski jaksaa käsitellä korrektisti, vaikka hänen harmistuneisuutensa niiden edustamaan journalismiin onkin poikkeuksellisen selvästi havaittavissa. Notoorein tapaus on Ilta-Sanomien legendaarinen lööppi ”Koski sammui NYCissä”, jota lehti poikkeuksellisesti jopa pääkirjoituksessaan pyysi anteeksi. Sitä ennen lööppi oli kuitenkin jo tehnyt tehtävänsä myynninedistäjänä, eikä lehdelle ole väliä jos iso osa sen nähneistä jäi siihen käsitykseen että kyse oli jostain muusta kuin Kosken vauhdin hiipumisesta helteisellä New Yorkin maratonilla. Sen verran asia on kuitenkin jäänyt Koskea kaivamaan että hän vieläkin oikoo asiavirheen: hän tuli maaliin ajassa 4.41,58 sijalla 9892. ”Kaikkiaan 18 000 lähteneestä maaliin jaksoi 14 492. Muut sammuivat.”
Heikki Koski on kirjoittanut näköisensä kirjan: vaatimattoman, kuivakan ja vähäeleisen. Lähempi tarkastelu osoittaa sen kuitenkin olevan taidokkaan, terävän ja huumorintajuisen.
syyskuu 2005
