Otava, 623 s., Keuruu 2005
SAK ja sopimusyhteiskunta
Keskeiset työmarkkinajärjestöt SAK ja STK olivat talvisodan hädän hetkellä yhteisellä julkilausumalla tunnustaneet toisensa ja ilmaisseet valmiutensa ryhtyä yhteistyöhön. Tällä ns. tammikuun kihlauksella ei kuitenkaan ollut vielä suuria välittömiä vaikutuksia työmarkkinakäyttäytymiseen. Työehtosopimusjärjestelmä yleistyi ja työmarkkinaosapuolista tuli keskeisiä talous- ja yhteiskuntapoliittisia vaikuttajia vasta jatkosodan päätyttyä, mutta silloin sitäkin näkyvämmällä tavalla.
SAK:n nousu sodanjälkeisen Suomen keskeiseksi talous- ja yhteiskuntapoliittiseksi vaikuttajaksi kulminoitui 1.3. 1956 alkaneeseen liki kolme viikkoa kestäneeseen yleislakkoon. Vaikka SAK oli ehtinyt sodan jälkeen uhata yleislakolla jo viisi kertaa aiemmin järjestö oli kuitenkin yllättävän valmistautumaton koitokseen. Lakon organisaatio ja lakko-ohjeet jouduttiin suurelta osin improvisoimaan. Tähän nähden yleislakko sujui kuitenkin yllättävän järjestäytyneesti. Yleislakon aikainen nahistelu bensa-asemilla on päätynyt melkein kaikkien aikakautta käsittelevien historiankirjojen kuvitukseen – myös tässä Bergholmin kirjassa – mutta paljon näitä pikkukahinointia olennaisempi asia on, ettei koko Suomen lamauttanut satojen tuhansien ihmisten työtaistelu aiheuttanut yhtään hengenmenetystä tai oleellisia omaisuudentuhoja.
Yleislakon yhteydessä pelättiin myös kommunistien liikehdintää, mutta kuten Bergholm osoittaa, niin kommunistit toimivat lakon aikana erittäin solidaarisesti ja vastuullisesti. Heille ei kuitenkaan annettu mitään roolia SAK:n päätöksenteossa eikä heitä myöskään tästä maltillisuudesta ja lojaalisuudesta muutoinkaan palkittu. Kommunistien ja sosialidemokraattien sodanjälkeisen armottoman valtataistelun muistot ja mustelmat olivat vielä niin tuoreita, ettei luottamusta puolin ja toisin syntynyt. Sosialidemokraatit olivat jo SAK:ssakin yhä enemmän oman sisäisen puolueriitansa repimiä, mutta toisin kuin TUL:ssä he eivät ay-liikkeessä päästäneet kommunisteja käyttämään sitä hyväkseen.
Muodollisesti SAK voitti yleislakon ja sen keskeisin vaatimus 12 markan yleiskorotuksista tuntipalkkoihin toteutettiin. Inflaatio kuitenkin söi tämän saavutuksen puolessa vuodessa. Edessä oli ay-liikkeenkin jakanut SDP:n hajaannus ja työväenliikkeen vaikutusvallan kymmenen vuotta kestänyt laskukausi.
Tapio Bergholmin SAK historia on selvästi enemmän painottunut yhteiskunta- ja talouspolitiikkaan ja vähemmän yleis- ja järjestöpolitiikkaan kuin aikaisempi ammattiyhdistysliikkeen historiankirjoitus. Tällaisena se on arvokas lisä historiantutkimukselle, ja vaikka sopimusmarkkojen yksityiskohtainen vyörytys välillä vähän raskaalta tuntuukin, on teksti myös säilynyt luettavana. Toivottavasti sopimusyhteiskunta on vielä elossa ja hyvissä voimissa kun kirjan seuraava osa lähivuosina ilmestyy. Ilmassa on näet merkkejä siitä, että joku saattaa vielä joutua otsikoimaan ay-liikkeen historian uusimman osan sopimusyhteiskunnan tuhoksi.
kesäkuu 2005
