Philip Short: Pol Pot. The History of a Nightmare

JohnMurray, 542 s., St. Ives 20051118911665_polpot.jpg

Kambodsan kuoleman pellot

 Monilla on vieläkin vähän sadunomainen kuva Kambodsasta Angor Watin viidak­kotemppelin symboloimana pienenä, vähän uneliaana ja buddha­laisena maana, jonka köyhä kansa eli vaatimatonta mutta rauhal­lista elämää aina 1970-luvun alkuun saakka. Tämän ideaali­kuvan mukaan Kambodsan auto­ritaari­suuteen taipuva, mutta kan­sansa rakas­ta­ma johta­ja prinssi Norodom Si­hanouk oli onnis­tunut isojen naapurien puristuk­sessa taitavasti luotsaamaan sodilta säästynyt­tä maataan rauhatto­massa maailman­kolkassa, kunnes ame­rikkalaiset laajensi­vat Vietna­min sodan Kambod­san puolelle päästäkseen käsik­si puoluee­tonta maaperää hyväksikäyttä­neisiin vietnamilaisiin sisseihin.

 Amerikkalaiset rohkaisivat myös oikeistopoliitikko Lon Nolia kaappaamaan Sihanoukil­ta vallan sillä seurauksel­la, että Pekin­giin maanpakoon lähetetty prinssi liit­toutui siihen asti vähä­merkityksellisten kambosda­laiskommunistien kans­sa. Lopulta Pol Potin johtamien punakhmerien onnistui kar­kottaa epäsuosittu Lon Nol ja ottaa v. 1975 valtaan­sa koko maa. Vapaut­tajina vas­taanote­tut punakhmerit tyhjensivät ensi töikseen Pnom penhin ja muut kaupungit ja pakot­tivat koko kansan ilottomaan pakko­työhön ja hirmu­vallan alaisuuteen ja aiheuttamalla suoraan ja epäsuorasti puo­lentoista miljoonan ihmisen kuoleman, kunnes naapurin dikta­tuu­riin kyllästynyt Viet­nam karkotti punakhmerit ja elämä saat­toi vähitellen palautua normaaliksi.

 Tämä yksinkertaistettu kuva Kambodsan lähihistoriasta nostaa Vietnamin sodan heijastusvaikutukset ja amerikkalaispommitukset yhdeksi selittäväksi tekijäksi sille miten ja mistä Pol Potin maail­manhistoriassa ainutkertainen dystopia syntyi, mutta jättää edelleen selittämättömäksi mysteeriksi mistä Pol Potin aatteet ja niiden soveltaminen oikein kumpusivat.

 Philip Shortin Salong Sarin eli paremmin Pol Potin nimellä tunnetun kambodsalaiskommunistin elämäkertamuotoinen Kambodsan historia osoittaa kuitenkin, että idealisoitu ja yksinkertaistava käsitys Kambodsasta on monessa suhteessa varsin harhaanjohtava.

 Vaikka Pol Potin punakhmerien vallankäyttö ja sen aiheuttaman tuskan ja kuoleman määrä onkin meidän ajassamme poikkeuksellista, on se kuitenkin asetettava oikeaan suhteeseen Kambodsan histo­riassa. Hyväntahtoisen kansan isän imagon takana Sihanouk oli oman lajinsa diktaattori, joka surutta manipuloi vaaleja ja väärensi vaalituloksia ja jonka vastustajien tai kilpailijoiden koskemat­tomuutta ei suinkaan kunnioitettu.

 Väkivalta ja ihmishengen kunnioittamattomuus ei tullut Kam­boshaan sen enempää punakhmerien kuin amerikkalaisten mukana, vaan se kuului kambodsalaiseen yhteisöön. Vaikka murhattujen uhrien maksan paistaminen ja syömi­nen ei ihan kansantapa olisi Kambod­sassa ollutkaan, niin eivät punakhmerit sitä kuitenkaan keksi­neet. Tuol Slengin kidutuskeskuksen kahleet olivat ranska­laisilta siirtomaaisänniltä perittyjä, kuten myös monet siellä käytetyt menetelmätkin. Vain kaksikymmentä vuotta aikaisemmin Ranska oli Algeriassa käyttänyt laajamittaista ja systemaattista kidutusta ja summittaisia teloituksia epätoivoisessa yritykses­sään kukistaa Algerian itsenäisyysliike.

 Kirjoittamalla myös näistä asioista ei Philip Short pyri millään tavoin puolustamaan tai oikeuttamaan Pol Potin toimia. On kuiten­kin aiheellista muistuttaa, ettei Pol Potin hirmuhallinto ollut ihan niin ainutlaatuinen, kuin on annettu ymmärtää. Toki muut­kin kommunistit vallankäyttäjinä ovat syyllistyneet tuhansien syyttö­mien ihmisten tappamiseen, mutta heidän joukossaan Pol Pot ei myös­kään ollut aivan laji­tyypillinen kommunisti, vaikka monia Stalinin menetelmiä myös omien kumppaneittensa puhdistuksia myöten sovel­sikin. Mutta siinä missä Stalinin laajamittaisimmat sortotoimet kohdistuivat talonpoikiin teollisuusproletariaatin nimissä, suhtautuivat kambodsalaiskommunistit työläisiin niin epäluuloisesti, ettei heitä lainkaan hyväksytty puolueen jäsenik­si. Pol Potin ihanteena, jos tällaista sanaa voi tässä käyttää, näyttää olleen yhteiskunta jossa kaikki pakotettiin samaan raa­dantaan ja yksin­kertaiseen turhan henkilökohtaisen omistuksen rasittamattomaan elämään kuin missä köyhin talonpoi­kaisväestö eli. Siksi punakhmerien ensimmäinen toimi oli kaupunkien tyhjen­täminen ja turmeltuneen kaupunkilaisväestön ajaminen maaseudulle pakkotyöhön.

 Kiina tunnetusti tuki Pol Potia, mutta ei ideologisista syistä vaan siksi, että kiinalaisia ja punakhmerejä yhdisti kamppailu Vietna­mia vastaan. Samasta syystä myös amerikkalaiset tosiasiassa tukivat punakhmerejä Henry Kissingerin kyynisen reaalipolitiikan merkeissä.

 Itse kirjan nimihenkilö jää kuitenkin edelleen jonkinasteiseksi arvoitukseksi. Tästä ei voi moittia Philip Shortia, joka näyttää käyttäneen kaiken sen lähdeaineiston, joka tästä kaikkea julki­suutta vältelleestä ja elämänsä aikana lukuisia peitenimiä käyt­täneestä kambodsalaiskommunistista on saatavissa. Siitä mitä Salong Sar teki opintoaikoinaan Pariisissa – missä hän oli mukana samassa kambodsalaisopiskelijoiden pienessä marxilaisessa opinto­pii­rissä kuin monet muutkin tulevat punakhmerit – on ollut hel­pompi saada tietoa kuin Pol Potin toimis­ta Kambodsan viida­koissa.

 Pol Pot ei koskaan joutunut vastaamaan teoistaan. Hänet kyllä lopulta tuomittiin elinkautiseen vankeuteen v. 1997 sen jälkeen kun hän oli käynyt entisille tukijoilleen rasitteeksi, mutta se näyttää olleen enempi kevyen kotiarestin luontoista kuin varsi­nainen rangaistus. Pol Pot, joka niinäkin vuosina kun hänen kansansa kärsi jatkuvaa nälkää näytti aina hyvinvoivalta, kuoli seuraavana vuonna rauhallisesti vuoteessaan.

  kesäkuu 2005