Clare Short: An Honorable Deception? New Labour, Iraq and the Misuse of Power

Irakin sodan englantilaisuhri1115880302_ClareShortAnHonourableD.jpg

The Free Press, 204 s., Chatham 2004

 Clare Short kärsi suuria omantunnontuskia kun Tony Blair liitti britit mukaan Yhdysvaltain hyökkäykseen Irakiin ilman YK:n tur­vallisuusneuvoston valtuutusta kaksi vuotta sitten. Toisin kuin ex-ulkoministeri Robin Cook, hän ei eronnut hallituk­sesta vielä silloin. Eron hetki koitti kuitenkin jo muutamaa kuukautta myö­hemmin. Short ei kehitysyhteistyöstä vastaavana ministerinä katsonut voivansa jatkaa, koska Irakin jälleenraken­nustoiminta ja avustaminen ei toteutunutkaan YK-johtoisesti ja YK:n selvällä mandaatilla, kuten Blair oli Shortille luvannut.

 Epäjohdonmukaiselta ja epäuskottavalta vaikuttavaa menettelyään Clare Short on joutunut selittämään eri tahoilla paljon ja pit­kään, eikä tämä kirjakaan tältä osin ole kovin vakuuttava. Se ei kuitenkaan ole oleellisinta kirjassa, joka dokumentoi selvästi ja ymmärrettävästi sen, ettei Short missään vaiheessa hyväksynyt laittomana ja moraalittomana pitämäänsä hyökkäys­sotaa. Hän ei vain tehnyt eroratkaisuaan silloin, kun jälki­viisauden valossa se olisi pitänyt tehdä. Lukijan arvioitavaksi jää, mikä osuus vii­veeseen oli lojaali­suudella ja mikä opportunismilla.

 Mielenkiintoisinta kirjassa on Shortin kuvaus Tony Blairin mediataitoihin keskittyvästä johtamistyylistä ja vallankäytöstä. Short pidättäytyy Blairin henkilökohtaisesta mustaamisesta ja antaa päinvastoin tunnustusta tämän monille sympaattisille piir­teille. Siitä huolimatta, tai paremmin ehkä sen ansiosta, kuvaus Blairista on sitäkin murs­kaavampi.

 Osin Shortin omia päiväkirjamerkintöjä käyttävä kirja ei kuiten­kaan suuria paljas­tuksia sisällä. Esim. hallituksen keskusteluis­ta ja neuvotteluista hämmästyttävintä ei ole se, mitä niissä puhuttiin, vaan se miten vähän Blairin johtamistyyliin ylipäätään kuuluu minkäänlainen avoimen keskustelun pohjustama kollektiivi­nen päätöksenteko. Tässä suhteessa brittien hallitus­muoto on tosiasiassa paljon monarkistisempi tai presidentillisem­pi kuin parlamentaarinen.

 Shortin kirja ei ole varsinainen muistelmateos, vaikka sisältää myös jonkin verran omaelämä­kerrallisia elementte­jä. Niihin liit­tyy myös Shortin kohdalla painiskelua brittimedian kanssa. Suomen iltapäivälehdistökin kalpenee (vielä) brittien keltaisen lehdis­tön rinnalla, niinpä brittipoliitikot näyttävätkin pitkälti antautu­neen Mur­doch-vetoisen lehdistön edessä.

 Kaiken kaikkiaan Shortin kirja on lähinnä poliit­tinen pam­flet­ti, jossa tekijä myös tulee kohtuulli­sesti koros­taneek­si omia ansioi­taan kehitysyhteis­työmi­nisterinä. Parla­ment­ti­paikkansa äskeisissä vaa­leissa säilyttänyt Short saattaa hyvin­kin toivoa myös kirjansa pohjus­tavan hänen paluu­taan Gordon Brownin halli­tukseen, jos tästä joskus Blairin seuraaja tulee.

 toukokuu 2005