Rowolht, 315 s., Hamburg 2003
Brechtin naiset kanssakirjailijoina ja rakastajattarina
Hiltrud Häntzschelin kirja ei ole ensimmäinen Bertolt Brechtin naisia käsittelevä, ja tuskin jää myöskään viimeiseksi. Brecht on niitä teatterintekijöitä ja kirjoittajia, joiden työt ovat jääneet eloon ja joita esitetään jatkuvasti, ja joiden tekijä myös herättää jatkuvaa mielenkiintoa, jopa intohimoja. Brechtin naissuhteita ovat aiemmin käsitelleet mm Sabine Kebir, Carola Stern ja John Fuegi.
Vappu Tuomioja on kirjassaan Sulo, Hella ja Vappuli kuvannut omaa ensitapaamistaan Brechtin kanssa Marlebäckissä kesällä 1940 ja miten epäsympaattisen vaikutuksen ”aika töykeästi, itsestään selvänä asiana (…) häneen kohdistetun ihailun” vastaanottanut Brecht oli aluksi tehnyt. Kuva muuttui täysin, kun Brecht Suomen suviyössä intoutui puhumaan ja esittämään teatterintekijän koko repertuaaria käyttäen ajatuksiaan ja näkemyksiään kaikki kuuntelijansa lumoavalla tavalla. Marlebäckissäkin Brechtillä oli mukanaan naiskaartinsa, johon sillä kertaa kuuluivat hänen vaimonsa näyttelijä Helene Weigel, sihteerinä esitelty Margarete Steffin ja tanskalaisnäyttelijä Ruth Berlau, jonka talon emäntä Hella Wuolijoki Weigelin pyynnöstä karkoitti talostaan. Berlau jäi kuitenkin läheiseen metsään telttaan asumaan, asumisjärjestely, jonka variaatioita Brecht toteutti jalkavaimojensa kanssa muuallakin.
Brechtin naiset eivät olleet hänelle vain naisia, vaan samalla myös tärkeitä yhteistyökumppaneita. He olivat kaikki itsekin kirjallisesti lahjakkaita ja osallistuivat Brechtin kirjallisiin töihin. Kuitenkin vasta kymmenen vuotta sitten ilmestyneen John Fuegin erittäin kriittisen, jopa vihamielisen Brecht-elämäkerran jälkeen on alettu systemaattisemmin tutkia, kuinka merkittävä heidän osuutensa Brechtin tuotannossa on todella ollut. Monet ovat sitä mieltä, että esim. Elisabeth Hauptmannin osuus Dreigrosschenoperiin on paljon suurempi kuin Brechtin oma osuus. Vain harvan työn osalta on olemassa yksiselitteinen kaikkien osallisten allekirjoittama sopimus, kuten Brecht-Wuolijoen Puntilasta, joka on kirjattu kahden tekijän tasaveroisen yhteistyön tulokseksi, vaikka Brecht itse ei tätä myöhemmin halunnutkaan muistaa.
Hiltrud Häntschel ei kirjassaan yritäkään antaa selvää vastausta erilaisiin tekijäsuhteita koskeviin kysymyksiin, vaan kuvaa kunkin naisen kohdalla heidän omaa taustaansa, yhteistyötään ja yhteiseloa Brechtin kanssa, sekä myöhempää elämää. Tuberkuloosiin jo v, 1941 kuollutta Steffinia lukuun ottamatta kaikki muut Häntschelin kirjassa käsitellyt Brechtin naiset elivät paljon Brechtiä pitempään, kaikki myös jollain tavoin Brechtille uskollisina pysyen, vaikkei Brecht heitä koskaan vastavuoroisella uskollisuudella palkinnut.
Vaikka Häntschel kerran polemisoikin juuri mainitun Fuegin kanssa, ei hän laajemmin käsittele aiempaa Brecht-kirjallisuutta. Häntschel ei myöskään ole kirjoittanut mitään uutta Brecht-elämäkertaa, paremminkin Brechtin seitsemän naisen rinnakkain kulkevat pienoiselämäkerrat.
helmikuu 2004
