Mati Graf ja Heikki Roiko-Jokela: Vaarallinen Suomi. Suomi Eestin kommunistisen puolueen ja Neuvosto-Viron KGB:n silmin

vaara.jpg

Minerva, 257 s., Jyväskylä 2004

Suomi Neuvosto-Viron ystävällismielisenä ja vaarallisena naapurina

Virallisesti Suomi oli Neuvostoliiton ystävällismielinen naapuri, jolla oli yya-sopimukseen perustuvat erityissuhteet suureen naapurimaahansa. Samanaikaisesti Suomi oli kuitenkin kapitalistinen, luokkavihollisten hallitsema maa. Miten näissä oloissa Neuvostoliiton johdossa yleensä ja erityisesti Viron neuvostotasavallan johdossa koettiin suhteet Suomeen ja Suomen vaikutus sukulaiskansan asuttamassa Suomenlahden eteläpuolisessa neuvostotasavallassa? Siihen vastausta ovat hakeneet Jyväskylän yliopiston historian dosentti Heikki Roiko-Jokela ja tallinnalainen historian professori Mati Graf etupäässä virolaisarkistoista löytyneiden lähteiden perusteella kokoamassaan tiiviissä kirjassa. Samalla tulee valaistuksi myös pääpiirteissään Viron neuvostoajan meillä vähemmän tunnettu historia.

Syksystä 1944 alkaen Viro oli parinkymmenen vuoden ajan suomalaisille käytännöllisesti katsoen suljettu maa. Avautuminen tapahtui kun presidentti Kekkonen vuoden 1964 vierailullaan sai vauhditettua seuraavana vuonna tapahtunutta laivaliikenteen aloittamista. Muutoinkin Kekkosen aikanaan myös paljon arvosteltu vierailu ja vironkielisen puheen pitäminen Tarton yliopistossa osoittautui Viron kansallishengen säilymiselle tärkeäksi tapahtumaksi. Kuten Graf ja Roiko-Jokela kirjassaan kertovat oli vierailu kommunistiselle isäntäväelle ja erityisesti Moskovalle todella arka asia.

Laivaliikenteen tuoma suomalaismatkailu nosti Tallinnan koko Neuvostoliiton kolmanneksi suosituimmaksi ulkomaalaisten turistien kohteeksi. Matkailijoiden tuomista taloudellisista eduista huolimatta Moskovan puoluevirkailijat pitivät sitä järjestelmälle kovin vaarallisena ja yrittivät huonolla menestyksellä sitä kontrolloida. Sama koski 60-luvulla alkaneita Suomen television lähetyksiä, joita koko pohjoisen Viron väestö saattoi seurata ja joiden katselua viranomaiset eivät kyenneet sen enempää teknisin keinoin kuin määräyksinkään estämään. Suomen televisiossa ei tietenkään tuolloin esitelty mitään tahallisen neuvostovastaista propagandaa, mikä todennäköisesti vain vahvisti ohjelmien neuvostoviranomaisten kannalta kielteisiä vaikutuksia.

Kansalaisyhteiskunnan tasolla suomalais-virolaiset suhteet ovat heimoveljeydestä huolimatta olleet samalla myös tietyllä tavoin dialektisesti jännitteisiä. Tätäkin puolta Grafin ja Roiko-Jokelan teos valaisee mielenkiintoisella tavalla.

heinäkuu 2004