Dekkareita: Fyfield, Lehtolainen ja Soininvaara

fyfield.jpg                      ennenlahtoa.gif                         kostonkomissio.gif

Frances Fyfield, The Nature of the Beast, Time Warner, 376 s., St.Ives Plc. 2002

Leena Lehtolainen, Ennen lähtöä, Tammi, 376 s., Viborg 2002

Taavi Soininvaara, Koston Komissio, Tammi, 388 s., Viborg 2003

Kesä on murhan aikaa

Kesäloma on myös dekkaripokkarien aikaa. Olen enintään genren keskivertokuluttaja, enkä ainakaan minkäänlainen asiantuntija. Enemmän luen muita kuin kotimaisia dekkareita, mutta supermarket-tarjonta on tänä kesänä kuitenkin ohjannut etupäässä jälkimmäisten pariin.

Leena Lehtolainen lienee alan kruunaamaton painosten kuningatar tämän päivän Suomessa ja kyllä hän ammattitaitoisella otteella kirjoittaakin. Uskottavuus ja poliisityön detaljien hallinta on hänen vahvuuksiaan, ainakin ainokaisen hänen laajasta tuotannostaan lukemani Ennen lähtöä teoksen perusteella. Meikäläistä tietenkin kiehtoo myös kirjan sijoittaminen Espoon kunnallispolitiikan miljööseen. Tekijän käsitys ja kuvaus kunnallispolitiikan kiemuroista osoittaa alan hyvää ja (inho)realistista tuntemusta, vaikka murha ei toistaiseksi ole kuulunut espoolaiseen(kaan) kunnallispolitiikan repertuaariin.

Lehtolainen rakentaa juonensa hyvin ja kirjoittaa varmasti, tarjoamatta erityisempiä yllätyksiä, syvällisiä oivalluksia tai kirjallista taitokudontaa. Henkilökuvat jäävät tv-käsikirjoitustasolle – mikä ei ole vain huono asia, onhan etsivä Maria Kallio jo jonkinlainen tv-sankari. Lehtolaisen suvaitseva asennoituminen erilaisiin vähemmistöihin ja poikkeaviin ja hallittu tuohtumus sosiaalista eriarvoisuutta ja ympäristön tuhoamista kohtaan on miellyttävää ja tuo mieleen amerikkalaisen Sara Paretskyn.

Taavi Soininvaara rakentaa Koston komissionsa EU:n komission jäsenten salamurhista liikkeelle lähtevän megajuonen varaan. Siinä on Supolla selvittämistä kun veri roiskuu ympäri Eurooppaa, mutta lopussa tietenkin kaikki hyvin. Rakennelman suureellisuus jää kuitenkin epäuskottavaksi ja suoraviivaisen tarinan kerronta paperinmakuiseksi ja ohueksi. Se koskee myös Soininvaaran nykydekkareissa pakollista etsivien perhesuhteiden setvimistä. Kirjaa ei pelasta se, että Soininvaaraa voi myös luonnehtia käsitteellä politically correct ja hän panee supo -etsivänsä liittymään Attaciin ja Amnesty Internationaliin.

Frances Fyfield on minulle uusi tuttavuus, vaikka onkin julkaissut jo toistakymmentä kirjaa. Moniulotteista ja – kerroksista kerrontaa lopuksi yhteen kietoutuvan tarinan puitteissa. Kerronta etenee henkilökuvien täydentymisen ja syventymisen kautta vähän keskeneräiseksi jääneeseen ratkaisuun. Fyfield on kuitenkin kirjoittaja jonka väkivallalla mässäilemättömään tuotantoon saatan toistekin tarttua.

heinäkuu 2003