Bobby McDonagh: Original Sin in a Brave New World, An Account of the Negotiations of the Treaty of Amsterdam

amster.jpg

Institute of European Affairs, Dublin 1998

Miten Amsterdamin sopimus neuvoteltiin

Eronneen komission puheenjohtaja Jacques Santer kehuu tämän kirjan esipuheessa kirjaa ansiokkaana tukena komission pyrkimyksille lisätä avoimuutta euroopan asioissa. Sekin kertoo jo jotain siitä miksi Santerin komissio päätti päivänsä mahalaskuun.

Tartuin Irlannin ulkoministeriön Eikka Kososen – kaikkiin keskeisiin EU-neuvotteluihin yleensä ja hallitustenväliseen konferenssiin erityisesti osallistuneen virkamiehen kirjoittamaan kirjaan suurin odotuksin. Hänen tiedoillaan ja kokemuksellaan olisi voinut kirjoittaa todella avoimen ja paljastavan kertomuksen kaikista niistä kulissientakaisista kiemuroista joiden tuloksena 1996 HVK päätyi Amsterdamin sopimukseen.

Näissä odotuksissa petyin. Mitään oleellista uutta informaatiota saatikka paljastuksia kirjassa ei ole. Se ei kerro juuri mitään siitä Eun jäsenmaiden erilaisten pyrkimysten dynamiikasta, jonka tuloksena ratkaisut syntyvät, puhumattakaan siitä että siinä olisi jäsenmaiden ja niiden edustajien nimillä kerrottu kuka ajoi mitäkin asiaa ja millä tuloksin. Ainakaan aktiiviuraansa jatkavalta korrektilta diplomaatilta tällaista on turha odottaakin, tutkijat ja journalistit ovat siihen soveliaampaa väkeä.

Tämä ei tee kirjasta arvotonta. Se on päinvastoin ihan hyödyllinen käsikirja esim. Suomen puheenjohtajakauden valmisteluja ajatellen niille, jotka EU-asioiden hoidosta joutuvat vastaamaan tai niistä kirjoittamaan. Neuvot ja opetukset ovat yhtä paljon käytännöllisiä kuin poliittisia mm. siitä, miten kokoustilat ja niiden viestintäyhteydet tulee toteuttaa. McDonagh läpikäy kaikki ne vaiheet ja kokoukset jotka HVK-prosessiin liittyivät ja kertoo erityisen tarkasti Irlannin puheenjohtajuuden menestyksekkyydestä eikä ole sen suhteen väärässä.

McDonagh on, kuten irlantilaiset yleensä, varsin Eurooppa-myönteinen realisti, joka on tyytyväinen HVKn lopputulokseen vaikka olisikin toivonut Amsterdamin sopimukselta vähän pidemmälle meneviä ratkaisuja. Hänkin painottaa, kuten jokainen kunnon europoliitikko tänään, EUn ja kansalaisten lähentämistä. Avoimempi ja läpinäkyvämpi kertomus Amsterdamin sopimuksen synnystähän olisi tätä paremmin palvellut.