Pakolaisiin, maahanmuuttajiin ja muutoin erilaisuuteen kohdistettu vihapuhe on rehottanut jo pitkään keskuudessamme. Suomalaisten hiljainen enemmistö, niin suvakeiksi kuin sitä nimitellään, ei tällaista haluaisi suvaita. Vihapuhe on kuitenkin voinut jatkua ja levittäytyä, kiitos sen tuulensuojan jota hallitustasolta ja erityisesti yhdestä hallituspuolueesta sille on annettu. Vasta aivan viime aikoina viranomaisetkin ovat heränneet siihen, että Suomessa on myös lakeja, jotka asettavat rajoja sille mitä julkisuudessa voi ja saa kanssaihmisistä kirjoittaa.
Vihapuhe on saanut rinnalleen toisenlaisen yhtä huolestuttavan ilmiön: sotaretoriikan. Se ei kukoista kansalaisten syvissä riveissä, mutta sitäkin näkyvämmin osassa mediaa. Ikävä kyllä tämä koskee myös Yleisradiota.
Vaikeasti alitettavan pohjanoteerauksen tarjoaa Ylen Baltian kirjeenvaihtajan Marjo Näkin tuore kommentti Naton Varsovan huippukokouksesta. Kerrottuaan ensiksi miten Presidentti Niinistö on aivan suotta ärtynyt siitä että baltit muka ajaisivat Suomea Natoon hän päätyy tällaiseen mahtavaan analyysiin siitä, mitä Naton päätös muutaman tuhannen sotilaan sijoittamisesta Puolaan ja Baltian maihin merkitsee:
”Joukot ovat joka tapauksessa ansalanka, joka on viritetty Venäjän suuntaan. Sen toinen pää on sotilaallisesti verraten kyvykäs Suomi, ja sen tietävät sekä Nato että Suomi. Pohjoinen kansa on jälleen kyyristynyt pensaikkoon odottamaan saalistaan hiirenhiljaa. Ja se on hyvä taktiikka.”
Kun metsästäjä virittää ansan hänen toiveensa ja tarkoituksensa on, että siihen myös saalis lankeaa. Tässä tapauksessa se siis tarkoittaisi, että Natossa ja nyt myös Suomessa toivottaisiin Venäjän ryhtyvän sotilaallisiin operaatioihin Nato-maita vastaan, jotta voitaisiin aloittaa kunnon rähinä ja näyttää Putinille missä kaappi seisoo. En nyt kuitenkaan usko, että Nato-maiden johdossa sentään näin ajateltaisiin, ja tuskin edes toimittaja Näkki pienen pohdinnan jälkeen.
Printtimedian tarjonta on monitasoisempaa, mutta iltapäivälehdistä ei ainakaan toista voi avata ilman että vastaan kirkuu joku otsikko, joka lietsoo pelkoa ja uhkakuvia kertoen milloin mistäkin Venäjän varustautumisesta, uhkailuista tai kansainvälisen oikeuden rikkomuksista ja Putinin Venäjän autoritaarisen, ihmisoikeuksia loukkaavan ja demokratiaa rajoittavan politiikan ilmentymistä.
Näin luodaan ja ylläpidetään kuvaa arvaamattomasta Venäjästä, joka milloin tahansa voi hyökätä Nato-maihin, tai Lavrovin lausuman typerimmän tulkinnan mukaan, ainakin Natoon kuulumattomiin Ruotsiin ja Suomeen. Avoimeksi jätän, onko tällä kirjoittelulla jokin poliittinen tarkoitus vai onko se vain huonoa sensaatiohakuista journalismia. Niin tai näin on se saanut monet suomalaiset huolestuneina kysymään, olemmeko todella 30-luvun lopun kaltaisessa tilanteessa jossa sota on ovella?
Tällaista sotaretoriikkaa löytyy vielä enemmän monissa muissa maissa, niin Nato-maissa kuin Venäjällä, mutta onneksi myös yhä enemmän vastuullisia ääniä, jotka vaativat sotilaallisen varustelun ja uhittelun kierteen katkaisemista.
Suomen asema on kuitenkin vakaa. Suomeen ei ole kohdistettu mitään erityisiä loukkauksia tai uhkauksia. Meri- ja ilmatilamme eivät ole olleet ainoankaan poliittiseksi tai sotilaalliseksi uhaksi katsottavan loukkauksen kohteena, ellei sellaisena pidä amerikkalaisen tiedustelukoneen viimevuotista lentoa demilitarisoidun Ahvenanmaan ilmatilassa, joka minuutti- ja kilometrimääriltään ylitti sen mihin venäläiskoneet ehkä kymmenessä vuodessa yhteensä ovat Suomenlahden ilmatilan rikkomisilla yltäneet. Ja väännetään Putinin lausuntoa miten tahansa niin Suomen rajoilla ei, toisin kuin monien Nato-maiden rajoilla, ole merkittäviä sotilaallisia keskittymiä. (Ymmärryksen ja tiedon lisäämiseksi kannattaa vaikka lukea Pekka Visurin teksti täältä (www.sgseura.fi/index.php/15-ajankohtaista/29-pekka-visuri-venajan-joukot-suomen-lahialueilla.)
Kansainvälisesti jännittynyt tilanne ja vastakkaisuudet heijastuvat silti myös Suomeen. Jos Itämeren piirissä syntyisi sotilaallinen konflikti on ainakin Naton puolella intressi saada Suomi ja Ruotsi liittoutumattominakin maina sellaiseen vedetyiksi. Sitäkin tärkeämpää on, ettemme oma-aloitteisesti ja ennakoivasti ilmoittaudu mukaan tällaiseen konfliktiin. Suomen on harjoitettava sellaista aktiivista vakauspolitiikkaa, jonka tärkein tavoite on konfliktien ennaltaehkäiseminen ja vastakkainasettelujen liennyttäminen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomi kaikissa olosuhteissa tekee selväksi sen, että sillä on kyky estää alueensa käyttö sotilaallisesti vihamielisiin tarkoituksiin mitään muuta maata vastaan.
Onkin annettava täysi tuki ja kiitos presidentti Niinistölle, joka on osaltaan tätä aktiivista vakauspolitiikkaa pyrkinyt harjoittamaan. On toivottavaa, että myös hallitus yhtenäisemmin ja näyttävämmin toimisi tässä presidentin tukena.
* * *
On tunnettava Venäjän historia ja ymmärrettävä miksi se katsoo pitkälti vain reagoineensa lännen toimiin kylmän sodan päättymisen jälkeen. Venäjällä voi olla haavekuvia Neuvostoliiton tai peräti Venäjän imperiumin rajojen palauttamisesta, mutta se ei tarkoita että sillä olisi mahdollisuutta, kykyä tai haluakaan tähän.
On arvioitava kriittisesti myös lännen, niin Nato-maiden kuin Euroopan unioninkin toimia kylmän sodan päättymisen jälkeen. Se että voidaan osoittaa myös lännen tehneen tahattomia tai tahallisen provokatorisia virheitä ei tietenkään anna minkäänlaista oikeutusta ja hyväksyntää Venäjän voimapolitiikalle ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksille. Lännen toimien läpikäynti on kuitenkin edellytys sille, että vastakkainasettelujen kierre voidaan katkaista ja palata rakentamaan yhteistyövaraista turvallisuutta. Sen tarve ei ole minnekään kadonnut eikä onneksi kokonaan tahto ja kyky siihen, kuten Venäjän ja Yhdysvaltojen kulissientakainen yhteistyö terroriuhan ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi osoittaa.
Tämän toteaminen ei anna minkäänlaista hyväksyntää sen enempää Putinin Venäjän sisäiselle kehitykselle kuin ulkoisille toimille. On tärkeätä että puhumme avoimesti kaikista näihin Venäjän kehitykseen ja toimiin liittyvistä ongelmista, soveltaen samoja kriteereitä kaikkien muidenkin toimiin. Suomella ei ole ollut aihetta kyseenalaistaa niitä Euroopan Unionin pakotteita, joista olemme itse olleet päättämässä. Ei ole tarvis hakea minkäänlaista erityisasemaa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa silloin, kun olemme aktiivisesti ja realistisesti sotaretoriikan torjuen sitä tekemässä.
10.7. 2016
