Selko valmistelu jatkuu

Sen jälkeen kun hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta UTVA yhdessä tasavallan presidentin kanssa päätti puolustusvoimauudistuksen linjauksista on keskustelu uudistuksen yhdestä yksityiskohdasta, mutta myös laajemmistakin ratkaisuista jatkunut välillä hyvin kiivaana. Sitä on ylläpitänyt ennen muuta julkisuuteen tullut tieto puolustusministerin antamasta poliittisesta ohjauksesta, jonka johdosta uudistusta valmistellut puolustusvoimien johto luopui enemmälti pohtimasta ruotsinkielisen Uudenmaan prikaatin ja sen varuskunnan Dragsvikin asemaa. Tämän ohjauksen kertomatta jättäminen oli puolustusministeriltä menettelytapavirhe, jota hän on pyytänyt anteeksi ja josta hän on ainakin eduskunnan luottamuslauseäänestyksessä saanut synninpäästön. Tämän johdosta UTVA kävi eilen torstaina läpi uudemman kerran asian, mutta päätyi pitäytymään aiemmissa linjauksissa. UTVA:ssa ministereitä kiinnosti, olisiko puolustusvoimien oma esitys ilman yllämainittua ohjausta ollut toisenlainen. Varmaa vastausta tähän ei saatu, koska asia ei edennyt pidemmälle. Sain sen käsityksen, että varmaan joitain yksityiskohtia olisi voitu ratkaista vähän toisin, mutta että sillä tuskin olisi ollut vaikutusta suurimmaksi kysymykseksi nousseisiin, muita varuskuntia koskeneisiin ratkaisuihin. On varmaan myös niin, että uudistuksen valmistelussa olisi voitu ainakin yrittää vähän enemmän pitää yhteyttä eduskuntapuolueisiin jotta myös oppositio olisi voinut kantaa vastuuta välttämättömistä ratkaisuista. Eri asia on, olisiko oppositio kuitenkaan halunnut ottaa sille tarjottua vaikutusmahdollisuutta ja siihen sisältyvää vastuunkantoa.  Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon (Selko) valmistelu, johon myös puolustusvoimauudistus sisältyy, jatkuu edelleen. Toivon, että jatkossa myös oppositiolla olisi valmius olla rakentavasti mukana turvallisuuspolitiikkamme yleislinjojen muotoilemisessa, jotta pitkä ja hyvä suomalainen perinne isojen turvallisuuspoliittisten linjausten tekemisestä konsensuksen hengessä voisi jatkua. Haluan omalta osaltani kuten varmasti koko hallituskin toimia siten, että tämä olisi mahdollista ja että selonteon viimeistään alkusyksyllä tapahtuva eduskuntakäsittely sujuisi tällä tavoin rakentavassa ja yhteistyöhakuisessa hengessä.  30.3. 2012