Eduskunnan superviikot

Eduskunta joutuu jo ensi keskiviikkona ratkaisemaan kantansa Kreikalle esitettyyn lainapakettiin. Ennuste näyttää siltä, että hallituspuolueet olisivat tämänkin valmiit nielemään, sen sijaan oppositio äänestänee yksimielisesti vastaan. Tämä ei ainakaan sosialidemokraattien osalta johdu vastuun puutteesta tai haluttomuudesta osallistua euroalueen kriisin ratkaisemiseen. Kriisiä ja sen ulottumista Suomeen emme pääse pakoon, mutta kyse on siitä millä tavoin suojaamme itseämme tarpeettomilta menetyksiltä. Ja kun kyse on paketista, joka ei enää Suomen voimin miksikään muutu, on siihen pakko ottaa kyllä tai ei -kanta.  On katteetonta naiiviutta tai tietoista epärehellisyyttä väittää, että syvässä kriisissä oleva Kreikka pystyisi koskaan maksamaan kaikkia velkojaan korkoineen takaisin. Velkasaneeraus on joka tapauksessa edessä, ja on parempi tehdä se nyt, jolloin myös Kreikalle riskiluottoja myöntäneet pankit ja rahoituslaitokset joutuvat täysmääräisesti kantamaan vastuunsa. Jos jotkut pankit sen seurauksena ajautuvat tilanteeseen, jossa rahoitusmarkkinoiden toimivuuden varmistaminen edellyttää niille julkista pankkitukea, niin sen on oltava avointa, kohdennettua ja vastikkeellista.  Ennen Kreikka-äänestystä aloitetaan eduskunnassa myös keskustelu hallituksen ydinvoiman lisärakentamisesityksistä risulisukkeineen. Jotkut toivovat, että tämä kokonaisuus saataisiin myös ulos eduskunnasta ennen kesälomia, mutta se vaikuttaa epärealistiselta ainakin, jos asian suuruusluokan edellyttämästä perusteellisesta käsittelystä halutaan pitää kiinni. Ja kaiken muun ohella valmistaudumme ennen kesälomaa myös hallituksen vaihdokseen, kun kepu puoluekokouksensa jälkeen tulee tarjoamaan uuden pääministerin hyväksymistä eduskunnalle. 6.5. 2010