Vaalikeskustelu Ylessä

Katselin puoluejohtajien suurta vaalikeskustelua Ylen ykkösellä reilut viisi minuuttia, mikä sekin on enemmän kun mitä olen viimeisen parinkymmen vuoden ajan television vaalikeskusteluja seurannut. Oli hölmö idea viedä joukko Vuosaaren satama-alueelle ja istuttaa heidät puuseen valtaistuinta muistuttaville hökötyksille hytisemään sateisessa kesäillallassa ulkovaatteisiin kääriytyneinä. Kysymys kuuluu, ovatko puoluejohtajat jotka median jokaiseen tällaiseen hölmöilyyn lammasmaisesti alistuvat vielä hölmömpiä.

Enintään näistä mediakattauksen mukaisista vaalikeskusteluista voi toivoa, että ne eivät karkottaisi enemmän ihmisiä vaaliuurnilta kuin mitä sinne houkuttelevat.

5.6. 2009