YK:n Agenda 2030

Eduskunnassa käydään tänään lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta, Agenda 2030 -nimellä tunnetusta kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta. Se on tervetullut ja tarpeellinen tilaisuus koko eduskunnalle paneutua maailman huolestuttavaan tilaan

Maailmalla on kaksi suurta eksistentiaalista haastetta. Molemmat ovat sellaisia, että ne asettavat koko ihmiskunnan olemassaolon vaakalaudalle. Joukkotuhoaseiden ja kestämättömän kehityksen luomia uhkia ei voi tarkastella vain välittömästä sotilaallisesta näkökulmasta eikä vain muutaman vuoden tai vaalikauden tähtäimellä.

Myös Suomen turvallisuuden suurimmat haasteet liittyvät maailmanlaajuiseen kestämättömään kehitykseen. Meillä voi parhaassakin tapauksessa olla enintään muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa kaikki ihmisen toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin.

Tällaisessa maailmassa turvallisuuspolitiikka ei voi olla sisäänpäin käpertyvää varautumista, vaan sen tulee olla kriisien ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn suuntautuvaa aktiivista vaikuttamista. Siksi esimerkiksi kehitysyhteistyön rajut leikkaukset ovat heikentämässä mahdollisuuksiamme harjoittaa tällaista vaikuttamista, jonka tarve on koko ajan vain lisääntynyt.

Elämme kasvavan ja jakamattoman keskinäisriippuvuuden maailmassa, jossa kestävyyttä ja turvallisuutta ei synny voimapolitiikalla, rajojen sulkemisyrityksillä ja vastakkainasetteluilla vaan ainoastaan mahdollisimman laajalla monenkeskisellä yhteistyöllä.

Me elämme valitettavan historiatonta aikaa. En tarkoita vuosilukujen tai hallitsijoiden ja muun sellaisen heikkoa tuntemusta, vaan kannan huolta siitä, että ihmisiltä puuttuu riittävän selkeä näkemys siitä mistä ja miten olemme tulleet sellaiseen maailmaan ja yhteiskuntaan, jossa nyt elämme. Ilman tätä historiallista perspektiiviä ei pysty ymmärtämään tätä päivää eikä kykene näkemään myöskään tulevaisuuteen eikä ottamaan sitä haltuunsa. Historiaa tuntemattomilla on myös suurempi riski joutua historian ja erilaisten historiallisten myyttien ja historian väärinkäytön vangeiksi.

Historiantutkimus ja -kirjoittaminen on parhaimmillaankin ollut ihmiskeskeistä, joko hallitsijoihin ja poikkeuksellisen näkyviin yksilöihin tai suuriin joukkoihin keskittyvää. Yleensä on liian vähälle huomiolle jäänyt luonnonympäristön kehitys ja ihmisten ja luonnon vuorovaikutus. Ekologinen historiankirjoitus on vasta nyt nousemassa keskiöön.

Teollisen vallankumouksen alettua on ihminen ottanut käyttöönsä yhä tehokkaampia tapoja ammentaa ympäristöstään luonnonvaroja ja muokata niitä mieleisikseen tuotteiksi. Näin tehdessämme olemme jättäneet ympäristöömme yhä kasvavan määrän jätteitä, päästöjä ja myrkkyjä. Tämän kehityksen kestämättömyydestä olemme vasta verrattain myöhään tulleet tietoisiksi, emmekä sen jälkeenkään ole kyenneet vielä lopettamaan sen enempää luonnon monimuotoisuuden kiihtyvää kuihduttamista kuin ihmisperäisen ilmastonmuutoksen etenemistä.

Ekologisen kestämättömyyden suurin ja nyt myös parhaiten tiedostettu ilmentymä on ilmastonmuutos. Toissavuonna aikaansaatu Pariisin sopimus on hyvä, mutta se ei täytäntöön pantunakaan – mikä on suuri kysymysmerkki jo ilman Trumpin presidentiksi valinnan tuomaa uutta epävarmuutta – riitä pysäyttämään ilmastonmuutosta tavoitteeksi otettuun maapallon keskilämpötilan kahden celsius-asteen nousuun.

Ilmastonmuutoksen kaikkia vaikutuksia ei vielä varmuudella osata arvioida. Se kuitenkin tiedetään, että ikävät seuraukset eivät rajoitu vain joillekin alueille vaan koskettavat koko maailmaa ja kaikkia ihmisiä.

Mannerjäätiköiden sulaminen on jo nostanut meriveden pintaa noin kymmenellä sentillä viimeksikuluneiden kahdenkymmen vuoden aikana ja saanut monet rannikkokaupungit tekemään suunnitelmia nousun jatkumisen varalle. Malediivien ja muiden pienten saarten mereen huuhtoutumista eivät varotoimet kuitenkaan estä ja pahimpien ennusteiden toteutuminen on ylivoimainen haaste jo maailman rikkaimmillekin rannikkovaltioille.

Myös ilmastonmuutoksen ja turvallisuuden yhteys ymmärretään paremmin. Aavikoituminen, kuivuuskaudet, tulvat, poikkeavien sääolojen ja hirmumyrskyjen lisääntyminen ja elinoloja heikentävät muutokset synnyttävät ilmastopakolaisia ja ylipäätään lisäävät painetta hallitsemattomiin muuttoliikkeisiin ja kiristävät kilpailua luonnonvaroista ja pääsystä puhtaan veden lähteille. On siten varauduttava siihen, että muuttoliikkeet jatkuvat vaikka jostain löytyisi sellainen taikasauva jolla käynnissä olevat sodat ja konfliktit saataisiin välittömästi loppumaan.

Kaikki nämä voivat jo nyt heijastua myös kasvavina sotilaallisina jännitteinä. Darfurin sotaa Sudanissa on kutsuttu nykyajan ensimmäiseksi ilmastosodaksi, kun aavikoitumisen leviämien on saattanut eri etniset ryhmät kamppailemaan olemassaolonsa edellytyksistä.

Luonnon monimuotuisuuden väheneminen uhkaa ekologista kestävyyttä vielä paljon salakavalammin. Se mistä tieteellä on varma käsitys on se, että lajikuolemien määrä on kasvanut dramaattisesti ainakin tuhatkertaiseksi siitä, mitä se olisi ilman ihmisen toimintojen vaikutusta. Näihin ihmisperäisiin syihin kuuluvat ilmastonmuutos, ympäristön muokkaaminen ihmisasutuksen levitessä, saasteet, luonnonkiertoa muokkaavat luonnonvarojen käyttötavat jne.

Sen sijaan siitä, millaisia seurauksia tästä biodiversiteetin köyhtymisestä on, on tieteellä jälleen vasta hyvin hataria käsityksiä. Luonnonkiertoon puututaan useimmiten näennäisen rationaalisin, mutta käytännössä vain hyvin lyhyen aikavälin taloudellisen hyödyn tarkasteluun nojaavin perustein. Samanlaisin perustein on harjoitettu ylimetsästämistä ja ylikalastamista, joka nopeasti johtaa kantojen köyhtymiseen. Kaikki tällainen luonnonvarojen säätelemätön käyttö heikentää elinmahdollisuuksia ja siten turvallisuutta  ja synnyttää myös kasvavassa määrin yhteisöjen ja valtioiden välisiä konflikteja.

Se että tunnemme ja tiedämme ekologisen kestävyyden haasteet ei vielä tarkoita sitä, että niihin myös kyettäisiin vastaamaan, tai että kaikki edes haluaisivat niihin vastata. Ja vaikka ekologisen kestävyyden saavuttaminen on siinä suhteessa tärkeintä, että ilman sitä ei ole elämisen mahdollisuuksia, ei sitä kuitenkaan ole mahdollista saavuttaa ilman, että pystymme myös toteuttamaan sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kehitystä.

Taloudellinen kestävyys ei voi tarkoittaa unelmaa ikuisesti jatkuvasti talouskasvusta. Se ei kuitenkaan edellytä nollakasvua tai miinuskasvua tavoittelevaa degrowthia vaan sitä, että ihmisen tiedon lisääntymisen ja sen soveltamisen tuottamaa toimintojen tehostumista ei voi eikä tarvitse ulosmitata lisääntyvänä aineellisena luonnonvarojen kulutuksena. Tätä varten on vihdoinkin otettava käyttöön kestävämpiä ja todellisempia aidon hyvinvoinnin kasvun mittareita kuin bruttokansantuotteen lukujen seuraaminen.

Enemmän huolissaan täytyy olla sosiaalisesta kestävyydestä. Maailmassa tulot ja varallisuus keskittyvät niin, että yksi prosentti ihmisistä omistaa puolet kaikesta maailman varallisuudesta, ja vieläpä niin että Oxfamin viimeisimmän arvion mukaan maailman kahdeksan (8) rikkainta miestä omistaa yhdessä yhtä paljon varallisuutta kuin 3,7 miljardia ihmistä eli köyhin puolisko kaikista ihmisistä. Tällainen tilanne ei voi jatkua loputtomiin ilman että se johtaa sosiaalisten jännitteiden kasvuun ja niiden väkivaltaiseen purkautumiseen.

15.2. 2017

Maailma ja Suomi synkällä kurssilla

Aiheita joista kirjoittaa tänään on riittämiin, mutta jos uutisvirrasta haluaa poimia jotain myönteistä on aika ylivoimaisen tehtävän edessä. Otetaan esimerkiksi Trumpin virkaanastujaispuhe. Netistä löytyi videopätkä valtakunnankansleriksi nousseen Hitlerin puheesta tammikuussa 1933. Yhtäläisyydet Trumpin puheen ja ilmaisun kanssa olivat pelottavia. Nyt meillä on supervalta, jonka johtaja on vielä arvaamattomampi kuin Venäjän, mikä tietää isoja riskejä maailman […]

Lue lisää...

YK:n joululahja rauhan hyväksi

Kansainvälisen yhteisön – tai kenties oikeammin asian ratkaisseen Barack Obaman – paras joululahja oli YK:n turvallisuusneuvoston oikeudellisesti sitova päätös Israelin siirtokuntien laittomuudesta länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Päätös ei toki välittömästi muuta mitään. Israelin hallituksen raivokkaat ja uhmakkaat reaktiot ilmoituksineen siirtokuntien laajentamisen kiihdyttämisestä kertovat päinvastoin tilanteen kärjistämisestä ja uskosta siihen, että se voi luottaa muutaman viikon päästä […]

Lue lisää...

Valinnanvapaus vai valinnan pakko?

  Vaikka kuulun niihin jotka ovat välillä lähempääkin saaneet mahdollisuuden seurata suuren Sote-uudistuksen valmistelua edellisessä hallituksessa, olen yhä edelleen sen sisällön ja seurausten suhteen lähes yhtä suuressa tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden tilassa kuin prosessin alussa. Tai oikeastaan olen aiempaa suuremmassa epätietoisuudessa. Alusta alkaen uudistuksen tavoitteena on ilmoitettu olevan ”kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta […]

Lue lisää...

Itsenäisyyden ytimessä

Suomi juhlii ensi vuonna satavuotista itsenäisyyttään. Juhlittavan itsenäisyyden ydin on siinä, että päätämme demokraattisessa järjestyksessä itse asioistamme. Monet maat maailmassa voivat juhlia pitempiaikaista itsenäisyyttä, mutta harvoissa se on perustunut yhtä pitkäaikaiseen kansanvaltaan kuin Suomessa. Suomi oli ensimmäinen maa, joka jo vuonna 1906 toteutti yleisen ja yhtäläisen ja ääni- ja vaalioikeuden sekä miehille että naisille. Vuoteen […]

Lue lisää...