Kehitysyhteistyö puhuttaa

 

Muutama vuosi sitten sambialaisen ekonomistin Dambisa Moyon kirja Dead Aid synnytti maailmanlaajuisesti keskustelua kehitysyhteistyön hyödystä ja haitoista. Sen sanoma oli paljon monipuolisempi ja analyyttisempi kuin mediassa pelkistetty ja väärinymmärretty viesti, että kaikki kehitysapu on pahasta ja siksi lopetettava.

Moyon sanoma ei suinkaan ollut, etteikö Afrikka tarvitse rahaa rikkaista maista, vaan että se tapa jolla sitä valtioidenvälisenä kehitysapuna on annettu, ei ole Afrikkaa juurikaan auttanut. Länsimaiden apu on päinvastoin ylläpitänyt ja ruokkinut riippuvuutta, tehottomuutta ja korruptiota. Afrikka tarvitsee rahaa ja investointeja, mutta ne on hankittava markkinoilta markkinaehtoisesti, jolloin markkinavoimien kuri pitää huolen siitä, että rahahanat sulkeutuvat heti, jos tulosta ei synny tai raha katoaa väärinkäytöksiin.

Moyon esittämä  väärin suunnatun ja korruptiivisia rakenteita ylläpitävän kehitysyhteistyön kritiikki on täysin perusteltua samoin kuin hänen ohjelmallinen näkemyksensä, että kehitysyhteistyö tulee ajaa alas ja korvata normaaleilla kauppaan ja taloudelliseen yhteistyöhön liittyvillä rahavirroilla. Enin osa kansalaisjärjestöissä toimivista kehitysmaa-aktiiveista on tuskin tästä eri mieltä. Eikä Moyokaan itse asiassa ole sitä mieltä, että kaikki kehitysyhteistyössä kehitysmaihin viety raha olisi pahasta, jos se osataan ohjata oikealla tavalla oikeisiin kohteisiin.

Dambisa Moyoon viittaa myös ex-suurlähettiläs Matti Kääriäinen tuoreessa Kehitysavun kirous kirjassaan. Tosin siinä missä Moyo pyrkii nojaamaan analyysiin, on Kääriäisen pääpaino anekdooteissa ja muistelmissa. Kärjekkääseen sävyyn kirjoitettu ja vielä kärjekkäämmin markkinoitu kirja on luonnollisesti saanut hyvän vastaanoton niissä perussuomalaisissa piireissä, missä aina on vastustettu solidaarisuutta maailman köyhille ja osattomille.

Räväkkyyden hakeminen on johtanut Kääriäisen myös turvautumaan sisäisesti epäjohdonmukaiseen argumentointiin. Esimerkkinä se, miten kirjassa ensin tuodaan malliksi oikeudenmukaisempi talousjärjestelmä, johon liittyy demokratia eikä pelkästään köyhyyden vähentäminen; 50 sivua myöhemmin todetaan taas, ettei demokratiaa oikeasti tarvita, vaan Kiina sopii parhaaksi esikuvaksi.

Toisaalta Kääriäisen kirjassa on paljon ihan perusteltujakin huomioita, sekä mikro- että makrotasolla. Minä en ainakaan ole eri mieltä hänen suuresta rakennepoliittisesta linjastaan, tasaveroisemmasta yhteistyöstä ja kansainvälisestä kaupparegiimistä kehitysmaiden kanssa, suuryritysten keinottelun lopettamisesta ja veroparatiisien sulkemisesta sekä tulojen ja varallisuuden keskittymisen turmiollisuudesta ja toteamuksesta, ettei ”valtioiden köyhyys vähene jos kansallisen tason poliittiset ja taloudelliset instituutiot palvelevat vain hallitsevan eliitin intressejä”.

Mutta mikä on kehitysavun osuus tässä? Jos lasketaan ensin pois Suomen kehitysavussa löytyneet promilleluokan takaisinperintään johtaneet väärinkäytöstapaukset, joita tuskin on suhteessa enemmän kuin mitä Suomessa vuosittain peritään takaisin väärin perustein annettuja kuntien tai järjestöjen valtionapuja, niin olemme ehkä samassa tilanteessa kuin yritykset mainonnan suhteen. Yleisen arvion mukaan puolet yrityksen mainoskuluista on hukkaan heitettyä rahaa, mutta ongelma on siinä mistä tietää kumpi puoli se on. Tähänkin koitetaan koko ajan kehittää entistä parempia kehitysavun evaluaatiomenetelmiä, joiden tuloksia  Ulkoministerössä halutaan avoimesti ja täysimääräisesti hyödyntää toisin kuin Kääriäinen antaa ymmärtää.

24.1. 2015

Venäjän propaganda EU:n pohdinnassa

Maanantain EU:n ulkoministerikokouksen keskeisimpänä asiana Brysselissä on jälleen Venäjän ja Ukrainan tilanteen käsittely. Pakotteista tuskin keskustellaan, sillä vielä ei ole näköpiirissä mahdollisuuksia niiden vähentämiseen sen enempää kuin tarvetta niiden lisäämiseen jo tehtyjen pakotepäätösten vaikutusten ja niistä seuraavien kustannusten koko ajan vahvistuessa ja kasvaessa. Yhtenä aiheena keskustelussa tulee olemaan aiemminkin esillä ollut kysymys siitä, miten vastata […]

Lue lisää...

Venäjä ja Suomi

(Puheenvuoro 14.1.2015  eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa Suomen ja Venäjän suhteista) Venäjän sisäinen kehitys ja ulkoinen toiminta huolestuttavat myös suomalaisia. Näillä on myös yhteys. Maailmassa ei ole yhtään valtiota, jolle meidän ja muiden etujen mukaista ei olisi toivoa vakaata ja kaikkien sen kansalaisten elinolosuhteita parantavaa kehitystä. Tällaiseen kehitykseen ei yksikään maa pääse ilman osallistumista tasavertaiseen kansainväliseen yhteistyöhön, jota edellyttävät […]

Lue lisää...

Terrorismi ei tunne rajoja

Senkaltaiset kuvat, joita parina päivänä olemme voineet liki reaaliajassa seurata Pariisissa toimeenpannusta 12 toimittajaa ja poliisia tappaneesta terrori-iskusta ja siihen syyllistyneiden etsimisestä, ovat shokeerannet kaikkia eurooppalaisia. Terrorismi ei kuitenkaan tunne rajoja ja näinä päivinäkin on uutisoitu satojen koululaisten ja sivullisten siviilien murhista Nigeriassa ja vähän aiemmin Pakistanissa, puhumattakaan ISIS:n joka päivä syyrialaisiin ja irakilaisin kohdistamista […]

Lue lisää...

Hyvinvointivaltio ei toimi vain hyväntekeväisyyden varassa

Pari viikkoa sitten levisi sosiaalisessa mediassa linkki brittilehti Guardianin uutiseen prestonilaisesta taidealan opiskelijatytöstä, joka oli järjestänyt reilut 20 000 puntaa tuottaneen keräyksen asunnon hankkimiseksi häntä viimeisillä varoillaan auttamaan tarjoutuneelle kodittomalle miehelle. Miestä jäljittäessä tytölle selvisi miten paljon asianomainen oli monia muitakin pyyteettömästi auttanut. Liikuttava tarina joka, sen tunnustan, nosti vedet minunkin silmiini, kuten yleensä ihmisten vilpittömästä […]

Lue lisää...