Kansanliikkeistä liikeyrityksiksi

Jokainen tappiollinen vaalitulos käynnistää puolueessa tarpeellisen itsetutkiskelun. Näin nytkin, jolloin on vaihtelevasti esitetty heikon menestyksemme syyksi mm. ehdokasasettelun puutteet, puolueen ikääntyminen, johdon heikkous ja aina esiin nostettu valitus, että puolueen viesti ei mene perille. Kaikilla näillä on ainakin jonkin verran selitysvoimaa, joskin viestintäongelma vaatii paljon syvempää analyysia.

Valitus viestin perillemenemättömyydestä yleensä tarkoittaa sitä, etteivät sen kohderyhmänä olleet äänestäjät nähneet sitä sellaisena kuin sen puhujan mielestä olisi pitänyt näyttäytyä. Kun yhdellä sosialidemokraatilla on mielessään selvä viesti ja toisella sosialidemokraatilla aivan yhtä vahva viesti, tulee ongelmaksi se että nämä voivat olla hyvinkin erilaisia, jolloin kohteen silmissä ja korvissa viesti on ristiriitainen tai vähintäänkin epäselvä. Vähintään yhtä suuri ongelma on, jos yhtenäisenkin viestin koetaan olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä puolue todellisuudessa on tehnyt.

En nyt käsittele näitä tärkeitä kysymyksiä tässä pitempään vaan kiinnitän huomiota yhteen perustavanlaatuiseen koko poliittista kentää ja demokratian toimivuutta koskevaan kehityspiirteeseen.

Sata vuotta sitten kaikki puolueet olivat Suomessa todellisia kansanliikepuolueita. Työväenliike oli tietysti omassa kategoriassaan, mutta samalla tavoin suurten kansanjoukkojen omaan osallistumiseen ja liikekannallepanoon perustuivat muutkin puolueet, joiden taustalla olivat suomalaisuus- ja ruotsalaisuusliike, talonpoikaisliike ja kaikilla yhteisenä tilanteesta riippuen yhteistoiminta- tai taistelukenttänä osuustoimintaliike, raittiusliike, kansanvalistusliike ym.

Vielä vuonna 1980 eduskuntapuolueissa oli yhteensä yli 600 000 jäsentä, nyt alle 260 000. Ja viimeisessä ennen kuntavaaleja tehdyssä mielipidemittauksessa ennätykselliset 48 % kaikista vastaajista ei osannut tai halunnut nimetä ainuttakaan puoluetta jota kannattaisi.

Kansanliikepuolueet olivat vahvasti ankkuroituneet siihen väestönosaan, jonka asemaa ne halusivat parantaa ja jonka etuja ajaa. Puolueiden tavoitteita ja vaalilauseita ei tarvinnut miettiä mainostoimistoissa vaan ne syntyivät niiden ihmisten tarpeista, joita puolueet edustivat.

Tänään kaikki puolueet ovat enemmän liikeyrityksiä kuin kansanliikkeitä. Liikeyrityksinä niiden tavoitteena on vaaleissa markkinaosuutensa maksimointi eikä keinoilla ole niin väliä. Kohderyhmiä analysoidaan ja lähestytään kuin markkinasegmenttejä pohtien mikä parhaiten vetoaisi kulloiseenkin kohteeseen ja välttäen sellaisia tunnuksia ja asioita jotka voisivat herättää joissain muissa kielteisiä reaktioita.

Tällöin on ajauduttu tietynlaiseen noidankehään: kun puolet äänestäjistä suhtautuu epäluuloisesti puolueisiin ja niiden ohjelmiin turvaudutaan keinoihin, jotka edelleen syventävät tätä epäluuloa ja vieraantumista. Näin kasvaa niiden politiikasta vieraantuneiden ihmisten määrä, jotka sanovat lehtisten jakajille: ”Te olette kaikki samanlaisia, lupaatte sitä samaa ja teette jotain ihan muuta”.

Tätä epäluuloisuutta vahvistaa myös se, että Suomi on monipuoluemaa, jossa parlamentaarisen enemmistön kokoaminen edellyttää vähintään kolmea puoluetta, joista yksikään ei halua ennen vaaleja ilmoittaa kenen kanssa se voi ja kenen kanssa ei voi mennä hallitukseen, jossa vuorollaan voivat olla mitkä tahansa nykyisistä kahdeksasta eduskuntapuolueesta melkein missä tahansa kokoonpanossa.

Se että kaikki puolueet ovat kykeneviä yhteistyöhön kaikkien muiden kanssa on hyvä asia, mutta meillä sen huono puoli on, että se myös riistää äänestäjiltä mahdollisuuden ottaa kantaa hallituspohjaan.

Puolueiden kautta tapahtuvan yhteiskunnallisen vaikuttamisen heikentymistä on osittain korvannut kansalaisyhteiskunnan aktiivisuus ja nopeasti nousevien ja joskus yhtä nopeasti katoavien, sosiaalisen median kautta liikkeellle saatettujen kampanjoiden kirjo. Helpointa kansalaisliikkeiden käynnistäminen on jonkin yhden asian ja yleensä sen vastustamisen merkeissä, erittäin positiivisena toisenlaisena esimerkkinä kuitenkin tasa-arvoisen avioliittolain takana ollut Tahdon-kampanja.

Tämä on ihan tervetullutta ja demokratialle välttämätöntä, mutta yhtä välttämättömiä ovat myös vapaissa vaaleissa keskenään vapaasti kilpailevat puolueet, joita ilman ei missään vielä ole aitoa demokratiaa toteutettu. Siksi edustuksellisen demokratian ja puolueiden sekä kansalaisyhteiskunnan toiminnan välille ei tule rakentaa mitään ristiriitaa, vaan molempia tarvitaan.

Pääasiani on kuitenkin muistuttaa siitä, miten kansanliikepuolueiden kuihtuminen yleensä ja työväenliikkeen erityisesti jättää nimenomaan heikommassa asemassa olevat ihmiset vaille omaa uskottavaa poliittista kanavaa vaaleissa. Tämä joukko äänestää vain puolella siitä aktiivisuudesta, jolla hyvin toimeentulevat ihmiset osallistuvat vaaleihin, mikä on omiaan suuntaamaan kaikkien puolueiden kiinnostuksen näiden keskiluokkaisten ja aktiivisempien äänestäjien kosimiseen.

Marginalisoidut ovat avointa riistaa populisteille, joiden tarjoama sosiaalinen konservatiivisuus ja simppelit rajat kiinni-ratkaisut voivat hetkellisesti aktivoida tätä joukkoa, joka nopeasti pettyy populistien tukeman, eriarvoisuutta vain kasvattavan oikeistolaisen politiikan seurauksiin.

Minulle sosialidemokraattisen liikkeen olemassaolon oikeutus on siinä, että se mittaa politiikkansa onnistumista tai epäonnistumista sillä, onko se parantanut vai edelleen heikentänyt kaikista heikommassa asemassa olevien ihmisten toimeentuloa ja osallisuutta. Siten sosialidemokraattien ei tule mennä mukaan eriarvoisuutta kasvattavaan politiikkaan, vaikka se hetkellistä vaalimenestystä voisi tuottaakin.

Samalla tavoin kaikkien kansalaisvapauksien, ihmisoikeuksien ja tasa-arvoisten osallistumismahdollisuuksien puolustaminen ja rasismin ja vihapuheen torjuminen kuuluu sosialidemokratian luovuttamattomiin arvoihin.

Kolmantena yhtä keskeisenä asiana näen koko ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämättämän kehityksen kääntämisen kestävälle uralle, mikä myös tarkoittaa irtisanoutumista esimerkiksi halvan bensiinin lupauksin äänestäjiä kosiskelevasta politikoinnista.

Minua ei haittaa jos jokin muu liike, vihreät, vasemmistoliitto tai jokin muu, haluaa ja osaa paremmin kuin sosialidemokratia näitä asioita ja arvoja ajaa ja puolustaa. Ihmiset eivät ole puolueita varten vaan päinvastoin. Toistaiseksi olen kuitenkin kaikille valintaansa epäileville sanonut, että jos haluaa sosialidemokraattista politiikkaa – kuten ihmisten enemmistö haluaa silloin, kun vaihtoehtoihin ei mielipidetiedusteluissa liitetä valmiita aateleimoja – niin en vielä tiedä SDP:tä parempaa vaihtoehtoa sen saamiseen, ja kehotan tulemaan mukaan SDP:n toimintaan sen varmistamiseksi.

Tällä blogitekstilläni en tarkoita sivuuttaa enkä väheksyä alussa mainitsemiani vaalianalyysejä ja niistä tehtäviä johtopäätöksiä. Ei siis riitä se, että arvot ja asiat ovat kohdallaan, vaan tarvitaan myös sellaista liikettä ja sellaista osaamista jolla ne, jotka näitä samoja asioita kannattavat, saadaan myös vaaleissa antamaan sille tukensa. Jos taas arvot ja asiat eivät ole kohdallaan niin sitä ei korjata millään paremmalla markkinoinnilla eikä kasvojen vaihtamisella.

Suomen EU-linja ei voi perustua ideologiaan

Suomen EU-politiikkaa leimaa pragmaattisuus. Sen vastakohta on ideologisuus, joka yhtäällä tarkoittaa varauksetonta tukea kaikelle integraation vahvistamiselle ja liittovaltiokehitykselle ja toisaalla EU-integraation totaalista vastustamista. Ideologia ei ole ohjannut Suomen EU-politiikkaa. EU-kansanäänestyksemme jälkeen unionia vastaan eivät ole kampanjoineet edes perussuomalaiset, kun puolueen linjan on määrännyt Timo Soini. Unioniin kielteisesti suhtautuvien kannatuksen keräämiseen on riittänyt kepeä EU-kriittinen huulenheitto. […]

Lue lisää...

YK:n Agenda 2030

Eduskunnassa käydään tänään lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta, Agenda 2030 -nimellä tunnetusta kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta. Se on tervetullut ja tarpeellinen tilaisuus koko eduskunnalle paneutua maailman huolestuttavaan tilaan Maailmalla on kaksi suurta eksistentiaalista haastetta. Molemmat ovat sellaisia, että ne asettavat koko ihmiskunnan olemassaolon vaakalaudalle. Joukkotuhoaseiden ja kestämättömän kehityksen luomia uhkia ei voi tarkastella vain välittömästä sotilaallisesta näkökulmasta […]

Lue lisää...

Maailma ja Suomi synkällä kurssilla

Aiheita joista kirjoittaa tänään on riittämiin, mutta jos uutisvirrasta haluaa poimia jotain myönteistä on aika ylivoimaisen tehtävän edessä. Otetaan esimerkiksi Trumpin virkaanastujaispuhe. Netistä löytyi videopätkä valtakunnankansleriksi nousseen Hitlerin puheesta tammikuussa 1933. Yhtäläisyydet Trumpin puheen ja ilmaisun kanssa olivat pelottavia. Nyt meillä on supervalta, jonka johtaja on vielä arvaamattomampi kuin Venäjän, mikä tietää isoja riskejä maailman […]

Lue lisää...

YK:n joululahja rauhan hyväksi

Kansainvälisen yhteisön – tai kenties oikeammin asian ratkaisseen Barack Obaman – paras joululahja oli YK:n turvallisuusneuvoston oikeudellisesti sitova päätös Israelin siirtokuntien laittomuudesta länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Päätös ei toki välittömästi muuta mitään. Israelin hallituksen raivokkaat ja uhmakkaat reaktiot ilmoituksineen siirtokuntien laajentamisen kiihdyttämisestä kertovat päinvastoin tilanteen kärjistämisestä ja uskosta siihen, että se voi luottaa muutaman viikon päästä […]

Lue lisää...