Mikä se on, se kestävyysvaje?

Valtamedia on pitkään toistanut Euroopan komission ja Suomen talouspapiston virkaa toimittavien viisaiden mantraa ns. kestävyysvajeesta. Onneksi viime aikoina on päässyt julkisuuteen myös enemmän kriittisen järjen ääntä edustavia puheenvuoroja.

Kestävyysvaje voidaan yksinkertaistaen määritellä siksi tulojen lisäämisellä ja/tai menoleikkauksilla katettavaksi osuudeksi bruttokansantulosta, joka on tarpeen sen estämiseksi, ettei julkinen velkasuhde nouse yli jollain tavoin oletetun tai määritellyn velkaantumisen rajan, jota pidetään velanhoitokustannusten noustessa kestämättömänä ja sellaisena, ettei sitä enää lisävelanotolla voitaisi kattaa.

On kuitenkin hyvin vaikea tietää, mikä tuo raja yksittäisen maan kohdalla täsmälleen olisi. Tiedon on korvannut EU:n määrittämä 60 % kansantulosta, joka ei perustu mihinkään objektiiviseen tutkimukseen tai edes kokemukseen. Se vain sattui olemaan EU-maiden keskiarvo silloin kun asiasta päätettiin 1990-luvun alussa.

Totta kai jokaisen maan kohdalla raja tulee jossain vastaan, nopeimmin niillä mailla (kuten eurossa olevilla mailla), joilla ei ole itsenäistä omaa keskuspankkia säätelemässä rahan määrää. Suomen osalta se voisi hyvinkin olla jossain 100 – 150 prosentin välillä.

Kestävyysvajeen yhteydessä puhutaan yleensä julkisesta bruttovelasta. Suomen osalta tämä vääristää kuvaa, kun se sivuuttaa sen, että  eläkerahastojen ansiosta Suomella on Norjan jälkeen kehittyneiden maiden suurin julkinen nettovarallisuus.

Kaikkiin kestävyysvajelaskelmiin sisältyy paljon erilaisia oletuksia siihen vaikuttavista eri muuttujista, joita ovat mm. bruttokansantuotteen kasvu, väestönkasvu ja väestörakenteen muutos, reaalikorko, työttömyysaste, hoivamenojen kasvu jne. Tästä seuraa että meilläkin esitetyt arvjot kestävyysvajeesta ovat vaihdelleet 1 – 6 posentin haarukassa, VM:n ja komission edustaessa suurimpia lukuja. Tämä epävarmuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos bkt kasvaa neljässä vuodessa yhden prosentin asemasta kahdella prosentilla, niin koko laskennallinen kestävyysvaje sulaa olemattomiin.

Kestävyysvajeen aiheuttajaksi katsotaan ensisijaisesti väestön ikääntyminen, joka lisää eläke- ja hoivamenoja samalla kun näitä kustantavien työikäisten suhteellinen osuus koko väestöstä pienenee. Tämä pitää karkeasti varmasti paikkansa, mutta sitä koskevat ennusteet ovat myös hyvin epävarmalla pohjalla.

Näistä syistä on syytä suhtautua hyvin pidättyvästi kestävyysvajeen kattamiselle perustettuihin valtaisiin säästö- ja leikkausvaatimuksiin. Niitä esittävät harvemmin ottavat huomioon sitä, miten menoleikkausten kysyntää ja kasvua heikentävät kerroinvaikutukset  voivat hyvinkin paisuttaa velkasuhdetta lyhyellä aikavälillä ja samalla tuhota pitemmän aikavälin kasvumahdollisuuksia, jos leikkauksia kohdistetaan esimerkiksi varhaiskasvatukseen, koulutukseen, tutkimukseen ja infrastruktuuriin samalla kun rapistuva sosiaaliturva myös heikentää riskinottokykyä ja kansalaisten luottamusta ja muita tekijöitä, joiden perusteella Suomi on toistuvasti arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi.

Laskelmissa ei myöskään oteta huomioon sitä, että meillä toisin kuin monissa EU-maissa on varauduttu ikääntymiseen huomattavilla yli 170 mrd € eläkerahastoilla.

Kestävyysvajelaskelmat ovat kaiken kaikkiaan niin epävarmojen tulevaisuutta koskevien odotusten varassa, että niiden takia ei kannata ryhtyä heti suuriin nykyistä lamaa syventäviin ja talouskasvua leikkaaviin toimiin

Tämä ei tarkoita etteikö meillä olisi edessä isoja ja välttämättömiä tuottavuutta, työntekomahdollisuuksia ja julkisen talouden rahoitusasemaa parantavia rakenneuudistuksia, mutta niiden todellisia onnistumisen mahdollisuuksia ei tule pilata  ylimitoitetuilla, huonosti valmistelluilla ja suorastaan paniikinomaisilla leikkauslistoilla.

27.3. 2015

Hallitut muuttoliikkeet ovat Euroopan etu

Kansakunnat ovat syntyneet muuttoliikkeiden kautta. Muuttoliikkeet olivat helpompia aikana, jolloin maapallolla oli vain muutamia kymmeniä tai satoja miljoonia ihmisiä. Ne, jotka aikanaan tulivat jääkauden alta vapautuneeseen Suomeen, eivät silloin syrjäyttäneet alkuperäistä kantaväestöä, toisin kuin niissä usein väkivaltaisissa prosesseissa, jotka myöhemmin synnyttivät uusia valtiota. 7,3 miljardin ihmisen asuttamassa maailmassa kokonaan uusia valtioita muodostavat muuttoliikkeet eivät ole […]

Lue lisää...

Osuustoiminnan menestys herättää kapitalistin kateuden

Joulukuussa viime vuonna julkaistiin valtioneuvoston kanslian raporttisarjassa kanslian eli kokoomuksen pääministerin tilaama Ulf Jakobsonin ja Timo Korkeamäen raportti Omistus, omistajaohjaus ja määräysvalta suurissa suomalaisyrityksissä. Tekijöistä Jakobson on Ruotsin työnantajien ja sikäläisen ETLA:n palveluksessa toiminut eläkeläismaisteri ja Korkeamäki oikeiston ajatuspaja Liberan käyttämä Hankenin professori. Heiltä on saatu mitä tilattukin, eli ideologinen hyökkäys ei vain valtion omistusta […]

Lue lisää...

Alussa kiitos seisoi, lopussa tuska

Jossain yleisurheilun arvokisoissa  jäi 400 metrin juoksun loppusuora mieleeni. Mitaleista kamppaili juoksija, jonka kova ponnistus aivan kalkkiviivoilla päättyi juoksun täydelliseen hajoamiseen ja käsiään ja jalkojaan huitova mies kaatui rähmälleen maalilinjalla. Näky on  palautunut tällä viikolla mieleeni seuratessani eduskunnan viimeistä työviikkoa, kun yksi hallituksesta lähtenyt esitys toisensa jälkeen on murentunut ja hallitusjoukkueen pito kadonnut. Koko vaalikauden arviota […]

Lue lisää...

Poliittisten panttivankien vaihto voisi tervehdyttää Suomen politiikkaa

Valinta kokoomuksen ja sosialidemokraattien välillä on tämän päivän Suomessa ja tulevissa vaaleissa valinta kahden fundamentaalisesti erilaisen maailmankatsomuksen ja toimintalinjan välillä. Toisenlaisissa oloissa suhtautuisin pahoittelevammin Juhana Vartiaisen puolueen vaihtoon. Olen voinut yhtyä joihinkin hänen näkemyksiinsä esimerkiksi maahanmuuton tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä enkä sinänsä paheksu sitä, että ekonomistit(kin) esittävät provokatorisia mielipiteitä. Olen kuitenkin samalla kokenut, että Vartiaisen näkemykset […]

Lue lisää...